Kutsu Linnan juhliin muistuttaa työn merkityksestä
Vuoden hätäkeskuspäivystäjä Katja Kankare viettää itsenäisyyspäivää Presidentinlinnassa. Hän kokee kutsun suurena kunniana sekä arvostuksen osoituksena päivystystyölle.
Hätäkeskuslaitoksen toimintaan voi nyt tutustua verkkojulkaisusta
Uudessa Hätäkeskustoiminta Suomessa -julkaisussa kuvataan ytimekkäästi Hätäkeskuslaitoksen toimintaa ja palveluita. Julkaisu on suunnattu kaikille 112-toiminnasta ja virastosta kiinnostuneille. Myös sidosryhmät voivat hyödyntää julkaisua omassa toiminnassaan.
Traumasta voi puhua
112 Hätäkeskus -podcastin kolmannen jakson aiheina ovat posttrauma sekä siihen liittyvä posttrauma-työpaja, joista keskustelemassa ovat vuoromestari Miia Pohjolainen ja psykoterapeutti Markku Andelin. Keskustelua johtaa viestintäasiantuntija Patrick Tiainen.
Vastuullisuusraportissa uudet tunnusluvut
Hätäkeskuslaitos julkaisi huhtikuussa 2022 ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa. Tänä vuonna raporttiin tehtiin päivitykset tunnuslukuihin ja tilastoihin. Sisällöltään päivitetty raportti on edellisen kaltainen.
Kansalaisten toiminta onnettomuuspaikalla näkyy sekä hätäkeskuspäivystäjän että palomestarin työssä
Hätäkeskuslaitoksella ja pelastuslaitoksilla törmätään ajoittain samanlaisiin ilmiöihin ja asioihin. Osa tällaisista liittyy liikenteeseen sekä onnettomuuspaikalla toimimiseen.
Haastamme teidät kiittämään turvallisuustoimijoita 112-päivänä
Turvallisuustoimijoiden ketjussa toimii tuhansia ihmisiä, jotka tekevät arvokasta työtä meidän kaikkien eteen. Haluamme haastaa teidät kiittämään auttamisen ketjua.
Aiempina vuosi turvallisuustoimijat ovat järjestäneet erilaisia tilaisuuksia ympäri maata ja Eurooppaa 112-päivänä tehdäkseen hätänumeron 112 tunnetuksi ja opastaakseen meitä toimimaan oikein erilaisissa hätätilanteissa. Tänä vuonna 112-päivää vietetään virtuaalisesti ja haluamme haastaa teidät osallistumaan ja kiittämään heitä, joilta olette saattaneet saada apua hätätilanteessa.
Euroopan hätänumerojärjestö Eena - the European Emergency Number Association (englanniksi) haastaa kaikki eurooppalaiset mukaan kiittämään turvallisuusalan toimijoita. Jaa tarinasi tai kiitä hashtageillä #thankyouchain #112Day2021 #112paiva.
Jaamme 10 kappaletta Punainen Risti Ensiavun lahjoittamia ensiapulaukkuja osallistuneiden kesken*.
Euroopan komissio on yhdessä Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa julistanut helmikuun 11. päivän Euroopan 112-päiväksi, jotta hätänumero 112 olisi kaikkialla Euroopassa tunnettu. Turvallisuus kuuluu meille kaikille.
*Ensiapulaukut arvotaan 112-päivän sosiaalisen median kanavilla haasteeseen osallistuneiden kesken. Otamme yhteyttä laukkujen saajiin kanavan yksityisviestin kautta. Voittajien tiedot luovutetaan Punainen Risti Ensiavulle palkintojen toimitusta varten.