null
Blogit

"Se on hirvi!"

Julkaisupäivä 22.10.2020 10.18 Blogit

Hirvieläinkolareissa pysähdy paikalle ja soita 112.

Varsinkin näin syksyn aikaan pelloilta ja metsistä ajoradalle äkisti poukkoilevat hirvi- sekä kauriseläimet saattavat tulla arvaamatta autoilijan eteen ja kolari voi olla väistämätön. Hirvieläinkolareita sattuu kaikkina vuodenaikoina ja eniten, kun aurinko on laskenut ja illan hämäryys laskeutuu. Myös aikaiset aamut ennen auringon nousua ovat kolarialtista aikaa. Hirvieläinkolaripaikalle tulisi aina pysähtyä, vaikka eläin lähtisikin törmäyksen jälkeen karkuun, henkilövahinkoja ei olisi tullut ja/tai ajoneuvolle tulleet vahingot olisivat vähäiset. Kolarista tulisi aina soittaa hätänumeroon – Miksi? Siitä seuraavassa.

Hirvieläinkolareissa soitto 112:een on tärkeää, jotta mahdollinen apu paikalle saadaan hälytettyä, hätäkeskuksen ohjeistuksella lisävahinkoja saadaan estetyksi ja loukkaantunutta eläintä päästään jäljittämään maastoon tai pahasti loukkaantunutta lopettamaan riistahenkilöiden tai poliisin toimesta. Eläin on suojaton osuessaan esteeseen ja pienikin kolaus voi aiheuttaa eläimelle loukkaantumisriskin. Liikennevälineen kuljettajalla on eettinen velvollisuus törmäyksen jälkeen pysähtyä ja mennä katsomaan, miten eläimelle on käynyt.

Peurakolarit ovat yleisempiä hätäkeskuksessa vastaanotettuja eläinkolareita, mutta irrallaan juoksevat koirat tai muut tielle liikenteen sekaan syöksyneet eläimet ovat yhtälailla silloin tällöin osallisina liikennevahingoissa. Pohjoisessa Suomessa porot kulkevat yleensä laumoissa, joten jos näet yhden poron ylittävän tietä, on mahdollista, että kohta saapuu seuraavia tämän perässä.

Pahasti loukkaantunut eläin tulee lopettaa mahdollisuuksien mukaan nopeasti, kivuttomasti ja turhaa kärsimystä pitkittämättä. Soittaessasi eläinkolarista hätänumeroon hätäkeskus välittää tehtävän poliisille, joka tarvittaessa tulee paikalle tai ilmoittaa asiasta tapahtuma-alueen riista- tai paliskunnan yhteyshenkilölle. Usein melko nopeastikin kolaripaikalle saadaan läheisen metsästysseuran henkilö lopettamaan riistaeläimen ja hoitamaan kuolleen ruhon pois.

Hirvi-, peura ja porovaaroista tiellä osoittavat merkit eivät ole tienvarsilla turhaan: näillä alueilla on eläinkolareita sattunut muita alueita useammin tai eläinten käyttämät tietä ylittävät polut kulkevat niillä kohdin. Myös teiden varsilla riista-aitojen alut ja loput ovat paikkoja, joista eläimet kulkevat tien yli. Loka-marraskuussa hirvillä on kiima-aika ja hirvestys alkaa, sekä touko-kesäkuussa hirvet vieroittavat vuoden takaisia vasojaan. Ole siis varsinkin näinä aikoina tarkkana.

Hämärän laskeutuessa silmäile ajaessasi tien pientareita, metsän laitoja ja pellon reunoja, sekä käytä kaukovaloja aina kun vain on mahdollista. Vähennä nopeuttasi hirvi-, poro- ja peuravaaramerkkien kohdalla. Ole läsnä ajaessasi autoa ja keskity vain siihen: näin sinulla on ehkä hieman enemmän aikaa reagoida tielle nopeasti tulevaan eläimeen ja lieventää mahdollisia vahinkoja. Mikäli eläin juoksee äkisti tielle yritä jos mahdollista väistää se takaa tai ojan kautta; älä vastaantulevan liikenteen. Ja kolaripaikalle sattuessasi tai kolariin joutuessasi 112-sovellus puhelimessasi helpottaa hätäkeskuksessa paikantamistasi, kun soitat sillä hätänumeroon.

Turvallista ja kolaritonta pimeän ajon aikaa!

Anne,
hätäkeskuspäivystäjä

Blogi on kirjoitettu alunperin 25.9.2019 ja julkaistu Hätäkeskuslaitoksen vanhalla verkkosivulla. Ajankohtaisuuden vuoksi julkaisemme sen uudelleen. Edit: eläinkolari on korvattu hirvieläinkolarilla.