Kun hätälinjalla kuulen, että soittajana on lapsi, herää minussa monenlaisia tunteita. Usein kysyn itseltäni, missä aikuiset ovat. Toisaalta lapset ovat reippaita ja rehellisiä soittajia, ja päivystäjän ammattitaitoa hyödyntämällä on mahdollista saada lapselta paljon tietoa tapahtumasta. Lapsi myös toimii annettujen ohjeiden mukaan. 

Kun elottomuus on todettu ja ohjeita aletaan antaa, päivystäjän napakka toteamus: ”Nyt aloitetaan elvytys” tai ”Nyt me autamme häntä parhaalla mahdollisella tavalla” rohkaisee yleensä paikalla olleen henkilön toimimaan kyseenalaistamatta asiaa. Tämän jälkeen elvyttäjä tekee kuten päivystäjä ohjeistaa: painelee potilaan rintakehää annettuun tahtiin ja vastailee samalla päivystäjän esittämiin kysymyksiin. 

Eläinkolaripaikalle tulisi aina pysähtyä, vaikka eläin lähtisikin törmäyksen jälkeen karkuun, henkilövahinkoja ei olisi tullut tai ajoneuvolle tulleet vahingot olisivat vähäiset. Törmäyksestä eläimen kanssa tulisi aina soittaa hätänumeroon.

Kesä alkaa olla lopuillaan ja suurin osa on kesälomansa pitänyt. Koululaiset ovat palanneet opiskelemaan ja ilmassa tuoksuu ajoittain jo syksy. Miltä kesä hätäkeskuksessa näytti ja tuntui ylipäivystäjän silmin?

Hätäkeskuksissa vastaanotetaan usein ilmoituksia, joissa ilmoittaja kertoo kuulevansa jostain huoneistosta palovaroittimen äänen, ja epäilee näin mahdollista tulipaloa.

Aurinko lämmittää poskia. Piha on haravoitu. Risut ja viime syksyn lehdet on kannettu kasoiksi pihanperälle. Ehkäpä se pihasaunan takana, viime syksyn jäljiltä oleva niitty kaipaisi myös siistimistä, joten eiköhän pistetä tuulemaan – tai siis palamaan!

Alkukeväinen jää kutsuu kulkijaa nauttimaan pilkkimisestä, luistelusta, hiihtämisestä ja kävelystä. Jäällä kävely on vapauttavaa - on silmänkantamattomiin hiljaisuutta, luonnonrauhaa ja tilaa hengittää.

Erilaiset eläimiä koskevat hätäilmoitukset kuuluvat hätäkeskusten arkeen. Milloin lehmä on päätynyt lietekaivoon, lintu räpistelee hormissa tai loukkaantunut kettu kyyhöttää pihassa; eläimillekin sattuu ja tapahtuu.

Joulunaika mielletään varmasti kaikista juhlapyhistä tärkeimmäksi perheen ja läheisten kanssa vietetyksi yhteiseksi ajaksi. Kaikille joulunhenki ei näyttäydy kuitenkaan tällä tavalla, vaan joulunaika on tumma ja surumielinen, toisille jopa hyvinkin ahdistava.

Mediasta saamme aina silloin tällöin lukea iloisia tarinoita siitä, kuinka hätäkeskuspäivystäjä antoi ohjeita lapsen syntyessä kotiin tai matkan varrelle autoon. Elämänketjussa on kuitenkin toinen ääripää, kuolema, josta on puhuttu vähemmän hätäkeskuspäivystäjän työtä kuvattaessa.

Kun yksin asuvalle sattuu jokin loukkaantuminen tai sairaustapaus asunnossa jonka ovi on lukossa, joutuu päivystäjä aina miettimään miten esimerkiksi ensihoito pääsee asuntoon.

Hätäkeskuspäivystäjä kohtaa elottomuutta hätälinjalla varsin usein, kansalaiselle se lienee useimmiten ainutkertainen tilanne. Sen vuoksi siitä on tärkeä puhua, sillä vaikka asia olisi vieras, on se aivan ratkaisevan tärkeä tunnistaa.

Marraskuinen ilta oli ollut hätäkeskuksessa hiljainen. Elettiin 90-luvun loppua. Päivänvalo oli vaihtunut pimeään, vettä vihmoi vaakasuoraan ja päivällä satanut lumi oli muuttunut tuntien kuluessa loskaksi, joka kerääntyi märiksi mytyiksi mustaan asfalttiin.

Hätäkeskuksissa vastaanotetaan päivittäin useita ilmoituksia vanhuksista, joilla on joko todettu tai todentamaton muistisairaus. Tämä tila tuottaa vanhukselle mm. erilaisia harhanäkyjä ja -tuntemuksia. Ikäihminen ei löydä enää kävelylenkiltään takaisin kotiin, eikä muista mistä oli tulossa ja minne menossa.

Suomessa väestöhälyttimiä kokeillaan joka kuukauden ensimmäinen maanantai kello 12. Näin tehtiin jo vuonna ”kuokka & kirves” eli 90-luvulla, jolloin allekirjoittanut aloitteli hätäkeskuspäivystäjäuraansa.

Näin kesällä ihmiset viettävät paljon aikaa kesämökeillään, joko omalla tai vieraana. Ja kuten tiedetään, aina sattuu ja tapahtuu.

Hätäkeskuspäivystäjän työ on uniikkia monellakin tapaa. Malli, jossa sama ammattilainen käsittelee useamman viranomaisen tietoja mahdollistaen nopeat, jopa samanaikaiset hälytykset eri toimijoille, on maailmanlaajuisesti tarkasteltuna ainutlaatuinen.

Suomessa vietetään parhaillaan valtakunnallista Mielenterveysviikkoa. Mielenterveyteen liittyvät hätäpuhelut ovat hätäkeskuksissa arkipäivää, ja tuntuukin että puhelut ovat vuosien saatossa vain lisääntyneet.

”Se nyt on vain vanhuuden höppänä”. Näinhän ennen puhuttiin, kun mummo tai vaari alkoi käyttäytyä oudosti ja sekavasti, unohteli asioita tai ei muistanut minne olikaan menossa.

”Näin äsken auton ojassa, laittakaa joku sinne katsomaan. Minä en pysähdy, olen kansalaisvelvollisuuteni täyttänyt”.

Minkälaisia hätäpuheluja päivystäjä vastaanottaa tavallisena arkimaanantaina? Eteneekö päivä maltilla vai huutavatko hälytysajoneuvojen sireenit? Nyt pääset kurkistamaan työpäivääni päivystyssalissa.

"Otsolan Palokunnan kiireinen päivä" oli lempikirjani lapsena. Kirjan kuvituksessa näkyy taustalla numero 112. Enpä tuolloin tiennyt miten suuri rooli tuolla numerolla tulisi olemaan omassa elämässä.

Hätäkeskuspäivystäjän kevät alkaa siitä, kun hän vastaanottaa vuoden ensimmäisen hätäpuhelun ruohikkopalosta, kulotuksen karkaamisesta tai ruohikolla kevätauringonpaisteessa makoilevasta makkurista eli humaltuneesta henkilöstä, jonka jalat eivät kanna.

Hätäkeskuspäivystäjän on erilaisista paikannustyökaluista huolimatta varmistettava osoite aina myös suullisesti, sillä tekniikka ei koskaan ole aukotonta.

Hätäkeskuspäivystäjä ei kysy turhia kysymyksiä. Päivittäin hätäkeskuspäivystäjät saavat soittajilta vihaisia tiuskimisia liittyen päivystäjän tekemiin kysymyksiin.

Varsinkin näin syksyn aikaan pelloilta ja metsistä ajoradalle äkisti poukkoilevat hirvi- sekä kauriseläimet saattavat tulla arvaamatta autoilijan eteen ja kolari voi olla väistämätön.  Hirvieläinkolareissa pysähdy paikalle ja soita 112.

Pitkän päivystäjänurani varrella olen saanut vastata toisinaan mitä erikoisimpiin hätäpuheluihin ja ihmisten elämänkaaret tapahtumineen laidasta laitaan ovat tulleet tutuiksi.

Työssäni matkaan Suomea ristiin rastiin vastaanottaessani hätäpuheluja etelästä pohjoiseen ja lännestä itään. Kuinka moni teistä työssään pääsee matkalle työpäiviensä aikana läpi Suomen?

Suomen luonnonvaraisista käärmeistä ainoa myrkyllinen on kyy, jota tavataan koko maassa. Kyyn pureman jälkeisten oireiden ilmaantumista tai kehittymistä ei voi etukäteen tietää.