Yhdenvertaisuus on konkreettisia tekoja arjessa

Pelastustoimi on turvallisuusviranomainen, jonka läsnäolo näkyy ihmisten arjessa aina Hangosta Nuorgamiin. Pelastustoimella onkin turvallisuusviranomaisista laajin palveluverkosto ja on yksi niistä palveluista, jonka palvelupisteitä, paloasemia löytyy myös harvaanasutuilla alueilla.

Tämä verkosto ei kuitenkaan ole syntynyt itsestään, vaan pelastustoimi mitoittaa tuottamansa palvelut aina paikallisiin onnettomuusuhkiin perustuen. Aluehallintovirastot puolestaan valvovat, että ihmiset ympäri Suomea saavat pelastustoimen palveluja tämän mitoitusperiaatteen mukaisesti ja kansalaisten perusoikeudet toteutuvat. 

Yhdenvertaisuus näkyy pelastustoimen päätöksenteossa isommassa kuvassa palveluja mitoittaessa, mutta se on tärkeä osa myös jokaista asiakaskohtaamista. Yhdenvertaisuus ei olekaan sana juhlapuheissa, vaan se konkretisoituu tekoina arjessa. Pelastustoimen arvot – inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti – ohjaavat toimintaamme niin, että kohtaamme ja palvelemme jokaista yhdenvertaisesti. Tämä tarkoittaa ihmisten, meidän asiakkaidemme kohtaamista hätäpuhelun jälkeen auttamisen ketjun, kun hän on kohdannut yhden elämänsä vaikeimpia hetkiä. Esimerkiksi iällä, sukupuolella, ihonvärillä, uskonnolla, vammalla tai seksuaalisella suuntautumisella ei ole merkitystä, vaan kohtelemme kaikkia asiakkaitamme samanarvoisesti. Pelastustoimi kohtaa ihmisiä myös onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä, kuten vaikkapa palotarkastuksilla tai turvallisuusviestinnän toteutuksessa. Kaikkia pelastustoimen palveluita on tuotettava syrjimättä ketään ja käyttämällä tarvittaessa kohtuullisia mukautuksia. 

Viranomaisille on säädetty yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuus. Vaikka yhdenvertaisuus on pelastustoimessa yksi toiminnan kulmakivistä, se ei tarkoita, ettemmekö voisi aina kehittää sitä ja tulla yhdenvertaisuudessa entistä paremmaksi. Viime vuoden aikana esimerkiksi verkkosivujamme on kehitetty entistä monipuolisemmin palvelemaan ihmisiä ja täyttämään saavutettavuusvaatimukset. Pelastusviranomaisten onkin tärkeää kuunnella syrjinnän vaarassa olevia väestöryhmiä sen sijaan, että kuvitellaan vähemmistöjen puolesta asioita. Yhtä lailla tärkeää on opettaa eri väestöryhmille valmiuksia, joiden avulla he pystyvät itse huolehtimaan entistä paremmin arjen turvallisuudestaan. Tällaisesta toiminnasta hyvänä konkreettisena esimerkkinä sastamalalainen Illon VPK, joka perusti oman Special Rescue-osastonsa kehitysvammaisille ja neuropsykologisia haasteita omaaville henkilöille. Harjoituksissa opetellaan erilaisia arjen turvallisuutta kehittäviä taitoja unohtamatta ensiapua. Omien turvallisuustaitojen kehittäminen on arjen turvallisuuden kehittämistä parhaimmillaan. 

Arjen turvallisuus on meidän kaikkien oikeus – tämä tarkoittaa oikeutta saada ehkäistyä onnettomuuksia, valmiuksia onnettomuuksissa toimimiseen ja avun saantia hädän hetkellä. Tällaista arjen turvallisuutta toteuttaen pelastustoimi on sinua varten. Inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti. 

Mira Leinonen
Pelastusylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto