Au­toi­li­ja - ota nä­mä asiat huo­mioon jou­lu­lii­ken­tees­sä

Julkaisuajankohta 19.12.2022 14.11
Uutinen
Harmaa talvinen kuva liikenteestä, jossa loskaa tiellä ja muutama auto kulkemassa omiin suuntiinsa.

Joulun lähestyessä on hyvä muistuttaa mieleen turvallisen joululiikenteen perusasiat, joilla jokainen autoilija vaikuttaa siihen, että liikenne sujuu jouluna ilman onnettomuuksia. Fintrafficin tieliikenteenohjaus, Poliisihallitus, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Sisäministeriön pelastusosasto, Hätäkeskuslaitos sekä Liikenneturva huolehtivat joululiikenteen sujuvuudesta edellisvuosien tapaan ja toivottavat joulun viettoon lähtijöille oikein turvallista matkaa.

Joululiikenteen liikenne-ennusteet – ennakoi lähtö ja suunnittele reittisi ajoissa

Joululoma on tänä vuonna monelle meistä lyhyt johtuen joulupyhien sijoittumisesta viikonloppuun. Samalla myös joulunajan liikenne ajoittuu pääosin vain muutamalle päivälle, joten ajoittaisiin jonoutumisiin on syytä varautua.

Fintrafficin tieliikennekeskuksen joulunajan liikenne-ennusteiden mukaan menoliikenne alkaa pääteillämme näkyä jo torstaina 22.12, jolloin liikenne vilkastuu jo normaalista. Vilkkainta menoliikenteessä on kuitenkin vasta aatonaattona perjantaina 23.12, jolloin liikenteen huipputunnit ajoittuvat klo 12–18 väliselle ajalle, pohjoisessa huipputuntien jatkuessa myöhempäänkin. Liikenne on vilkkainta valtatiellä 3 välillä Helsinki–Tampere ja valtatiellä 4 välillä Helsinki–Heinola.

Paluuliikenne alkaa sunnuntaina 25.12. iltapäivästä. Viikonloppuna liikennettä on maltillisesti ja liikennemäärät eivät yllä normaalin arkipäivän liikennemääriin. Paluuliikenteen vilkkain päivä on maanantai 26.12. Tällöin liikenne on vilkkainta valtateillä 3 ja 4 etelän suuntaan sekä valtatiellä 9 välillä Orivesi–Tampere.

”Vilkasliikenteisimmillä tieosuuksilla kannattaa varautua, että liikenne on ajoittain jonoutunutta etenkin joulun menoliikenteessä. Pahoja ruuhkia tuskin kuitenkaan syntyy, sillä liikennemäärät ovat perinteisesti joululiikenteessä olleet pienempiä kuin esimerkiksi juhannuksena. Nyt joulupyhien ajoittuessa viikonloppuun osa jäänee joulunviettoon myös kotiin. Matkaa suunnitellessa muistaa kannattaa, että jouluna liikenteeseen vaikuttaa kaikkein merkittävimmin vallitseva keli- ja säätilanne. Tämän hetken ennusteiden mukaan kelitilanne on jouluna osassa maata vaikea”, kertoo Fintrafficin liikennekeskuspäällikkö Eero Sauramäki.

Oman reitin liikenneolosuhteet voi tarkistaa Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta, josta näkee hyvin esimerkiksi vallitsevat liikenne- ja ajo-olosuhteet. Sääennusteet ja voimassa olevat kelivaroitukset löytyvät kootusti Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.

Ratin taakse vain levänneenä ja turha kiire unohtaen

Poliisi valvoo tuttuun tapaan joulun meno- ja paluuliikennettä koko maassa. Huomiota kohdistetaan etenkin nopeuksiin, ajotaparikkeisiin ja rattijuopumukseen. 

”Kiireettömyys, rauhoittuminen jouluun ja lähimmäisenrakkaus kannattaa varata jo ajomatkalle eikä säästää vasta perille, sillä silloin matkakin on jo osa lomaa”, toivoo poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta. Liikenteessä se tarkoittaa tilanteiden ennakointia, turhien ohitusten välttämistä sekä muiden tiellä liikkujien huomioimista ja esimerkiksi tien antamista, jos edessä ei näy ketään ja taustapeilissä näkyy pitkä jono. 

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom nostaa esille lisäksi levänneen ja tarkkaavaisen kuskin merkityksen.  

"Anna itsellesi aikaa levätä ja lähde ajamaan vain virkeänä. Jos vain mahdollista, niin ajoita ajomatkat valoisaan aikaan - huomioi myös, että iän karttuessa silmien kyky sopeutua hämärään samalla usein heikkenee. Kuskina muista lisäksi riittävät tauot, jotta jaksat matkan aikana keskittyä siihen tärkeimpään eli itse ajamiseen," summaa Traficomilta johtava asiantuntija Inkeri Parkkari.

Huolehdi turvaväleistä - turvallisuuden lisäksi se näkyy kukkarossa

Liikenneturva muistuttaa tänä jouluna etenkin turvavälien merkityksestä. Riittävät etäisyydet muihin tienkäyttäjiin tekevät ajosta turvallisempaa ja sujuvampaa, mutta myös taloudellisempaa.

”Kunnon turvavälillä kuljettaja pystyy ennakoimaan paremmin ja säilyttää pelivaran yllättävien tilanteiden varalta. Riittävään etäisyyteen vaikuttavat keliolosuhteet, tien pinnan kunto ja nopeus. Vauhdin kasvaessa tai pyryn sakeentuessa on turvaväliä edelleen pidennettävä”, luettelee Liikenneturvan yhteyspäällikkö Elias Ruutti.

”Toisen takapuskurissa roikkuminen on stressaavaa paitsi edessä ajavalle myös itselle. Riittävän turvavälin pitämisessä epäonnistuminen voi ruokkia myös tarpeetonta ohitustarvetta, vaikka jonossa ohittelu saa aikaan vain jarruttelua, haitariliikettä ja liikenteen hidastumista. Tämä näkyy myös polttoaineen kulutuksessa, jossa tasainen ajonopeus on valttia”, Ruutti evästää.

Toimi näin onnettomuustilanteissa - muista 112 Suomi -sovellus

Onnettomuuksien sattuessa turvallisuusviranomaiset ovat valmiudessa auttamaan. Kertaa nyt joululiikenteen onnettomuustilanteessa toimiminen ja lataa 112 Suomi -sovellus puhelimeesi.

”Jos havaitset liikenneonnettomuuden, pysähdy turvalliseen paikkaan ja kytke ajoneuvoon hätävilkut. Siirry tien reunassa onnettomuuspaikalle ja pyri estämään lisävahingot katkaisemalla onnettomuusautosta virta sekä varoittamalla muuta liikennettä. Muista myös oma turvallisuutesi ja pimeään aikaan tee itsesi näkyväksi esimerkiksi heijastinliivillä. Vie varoituskolmio aina riittävän etäälle onnettomuuspaikasta ja hälytä apua sekä auta loukkaantuneita omien mahdollisuuksiesi mukaan. Jos ammattiapua on jo onnettomuuspaikalla, keskity turvalliseen onnettomuuspaikan ohittamiseen, laske ajonopeutta riittävästi, äläkä kuvaa onnettomuuspaikkaa”, ohjeistaa eristysasiantuntija Alpo Nikula Sisäministeriön pelastusosastolta.

Hätäkeskuslaitokselta muistutetaan lisäksi 112 Suomi -sovelluksen palveluista.

”Autoilijoiden kannattaa ladata älypuhelimeen 112 Suomi -mobiilisovellus hätä- ja ongelmatilanteiden varalle. Hätätilanteessa voit soittaa sovelluksen kautta hätänumeroon 112.  Sovelluksen kautta voit lisäksi soittaa Tienkäyttäjän linjalle, jolloin tieto tien kunnossapitotarpeesta saadaan kohdistettua sijaintitietosi avulla helposti oikeaan paikkaan. Saat sovelluksen kautta myös tieliikenteen häiriötiedotteet sekä mahdolliset viranomais- ja vaaratiedotteet sijaintisi mukaan. Tutustu etukäteen sovelluksen käyttöön ja palveluvalikoimaan, niin osaat käyttää sitä hädän hetkellä”, vinkkaa suunnittelupäällikkö Tommi Hopearuoho Hätäkeskuslaitoksesta.