Hätänumeroviikkoa vietetään 10.-16. helmikuuta
Näin opastat hätänumeron käyttöä eri kohderyhmille

112-päivä on tehnyt hätänumero-ohjeet suuren yleisön lisäksi lapsille ja nuorille, ikäihmisille ja vieraskielisille. Tutustu ohjeisiin ja ota materiaalit käyttöön.
Yleisissä hätänumero-ohjeissa korostetaan, että hätänumeroon soitetaan, kun paikalle tarvitaan poliisin, ensihoidon, pelastuksen tai sosiaali- ja kriisipäivystyksen kiireellistä apua. Hätätilanne on kiireellinen, kun henki, terveys, omaisuus tai ympäristö on vaarassa.
Hätäilmoitukseen vastaa koulutettu hätäkeskuspäivystäjä, joka auttaa esittämällä kysymyksiä ja antamalla ohjeita. Kun vastaa kysymyksiin, auttaa hätäkeskuspäivystäjää selvittämään, minkälaista apua paikalle välitetään ja kuinka kiireellisesti. Nopeutat avun saamista vastaamalla kysymyksiin. Hätäkeskuspäivystäjä voi hälyttää apua jo puhelun aikana.
Hätänumeroon soitetaan usein silloinkin, kun kyseessä ei ole kiireellinen hätä. Kaikki arjen yllättävät asiat, kuten sähkökatko, ihottuma, vatsatauti tai pihaan kaatunut puu, eivät välttämättä ole hätätilanteita. Turvallisuusviranomaiset kannustavat ihmisiä lataamaan 112 Suomi -sovelluksen, johon on koottu hätänumeron lisäksi myös muita turvallisuuteen ja terveyteen liittyviä palveluita.
Lapsille ja nuorille rohkaisu on avainasemassa
Lapset ja nuoret ovat usein esimerkillisiä hätäilmoituksen tekijöitä, sillä he kuuntelevat tarkasti ja noudattavat hätäkeskuspäivystäjän ohjeita.
Lapsille ja nuorille on kuitenkin hyvä korostaa, että hätäilmoituksen tekeminen on rohkea teko. Avun pyytäminen ei koskaan voi pahentaa tilannetta, mutta ilmoittamatta jättäminen saattaa näin tehdä. Soittajan ei tarvitse tietää etukäteen, mitä kertoo hätäpuhelussa.
Silloin tällöin lapset ja nuoret saattavat soittaa hätänumeroon pilailumielessä. Asiattomat ja ilkivaltaiset hätäilmoitukset voivat viivästyttää todellisessa hädässä olevan henkilön avun saamista, jolloin seuraukset voivat olla vakavia.
- Juliste lapsille ja nuorille (pdf)
- Ohjeita varhaiskasvatukseen (pdf)
- Ohjeita esiopetukseen ja alakouluun (pdf)
- Koulutuspaketti yläkouluille (pdf)
- 112-kortti (pdf)
- 112-tehtäviä lapsille (pdf)
- Lapsi soittaa 112 -video
Ikäihmiset eivät ole vaivaksi
Ikäihmisille on hyvä painottaa, että hätätilanteessa on muistettava vain yksi numero – 112. Avun saanti viivästyy, jos hätätilanteessa soittaa ensin sukulaiselle tai ystävälle. Hätätilanteessa ei kannata ajatella, että olisi muille vaivaksi.
Kiireellisessä hätätilanteessa 112:een on soitettava mahdollisimman nopeasti. Koulutettu hätäkeskuspäivystäjä auttaa esittämällä kysymyksiä ja antamalla ohjeita.
Hätäpuhelu on aina hyvä soittaa itse, jos se on mahdollista. Jokainen osaa itse parhaiten kertoa esimerkiksi omista tuntemuksistaan. Hätäpuhelu päätetään vasta sitten, kun päivystäjä antaa siihen luvan.
Puhelin kannattaa pitää vapaana, sillä auttamaan tuleva viranomainen voi soittaa lisätietoja tuntemattomasta numerosta hätäpuhelun jälkeen.
Ulkomaalaisille on hyvä korostaa yhden numeron palvelua
Maahanmuuttajille ja Suomessa oleskeleville ulkomaalaisille on hyvä korostaa, että kiireellisessä hätätilanteessa palvelee vain yksi numero – 112. Suomalainen malli poikkeaa monesti ulkomaalaisista toimintamalleista, sillä maailmalla voi olla eri viranomaisten ja alueiden omia hätänumeroita. Suomessa saa avun yhden hätänumeron kautta, kun paikalle tarvitaan poliisin, ensihoidon, pelastuksen tai sosiaali- ja kriisipäivystyksen kiireellistä apua.
Jos hätäkeskuksen kanssa ei löydä yhteistä kieltä, voi saada tulkin linjalle. Vieraskielisten kannattaa opetella kertomaan suomeksi tai englanniksi, mitä kieltä puhuu. Näin hätäkeskus osaa pyytää linjalle oikean kielen tulkin.
Materiaaleja eri ikäryhmille
Hätänumeroviikolla turvallisuustoimijat sekä esimerkiksi koulut, työpaikat, harrasteseurat, yhdistykset ja media voivat jakaa arvokasta turvallisuustietoutta hätänumerosta ja hätätilanteista. Lisäksi jokainen meistä voi parantaa omaa ja läheistensä turvallisuutta kiinnittämällä huomion pieniin arjen tekoihin ja valintoihin. Osallistumalla hätänumeroviikkoon, tietoisuus hätänumerosta, hätätilanteiden tunnistamisesta ja hätänumeroon soittamisesta lisääntyy.
Eri kohderyhmille suunnatut materiaalit löytyvät kootusti 112-päivän verkkosivuilta materiaalipankista.
See also
Emergencies and problem situations abroad – This is what you should do
Knowing your location can save your life
Emergency response centres preparing for the school closing weekend
Distress may turn to joy in a call involving childbirth
The Emergency Response centre sends assistance to more than 2,240 assignments involving childbirth each year. For the ERC operator, the experience is unique, as the sounds of new life can be heard at the other end of the line.
ERC operators provide instructions on what to do at the scene of an accident
According to a survey by the Finnish Road Safety Council (Liikenneturva), one in four Finns do not feel that they know what to do at the scene of an accident. The instructions provided by an ERC operator can save lives in an accident situation.
Emergencies and problem situations abroad – This is what you should do
Only approximately half of Finns know that the emergency number 112 works in all EU countries. When you call 112 in an EU member state, the call is always routed to a local emergency response centre.
Social emergencies require time
The Emergency Response Centre Agency also forwards tasks to social and crisis emergency services. In 2024, the number of these tasks increased by 4 percentage points compared to the previous year, overtaking the number of tasks forwarded to rescue services.
Fourteen-Year-Old’s Actions Prevented Greater Damage
Juho Karkiainen’s response to observing smoke and his courage to make an emergency call enabled the containment of a wildfire at an early stage. Thanks to Juho, the emergency response center was able to issue a rapid alert and relay crucial additional information to the rescue services.