Rikosuhripäivystys löytyy nyt 112 Suomi -sovelluksen palveluista
112 Suomi -mobiilisovelluksen palveluvalikoima kasvaa 23. helmikuuta, jolloin vietetään myös kansainvälistä rikosuhriviikkoa. Sovelluksen päivystysnumeroihin lisätään Rikosuhripäivystyksen numero 116006.
Hätäkeskuslaitoksen kehittämisosaston johtaja Arttu Perttulan mukaan hätänumeroon tehdään vuosittain lähes 3 miljoonaa hätäilmoitusta, joista noin neljäsosa ei kuuluisi hätäkeskuksen hoidettavaksi. Virheelliset ilmoitukset ovat pääsiassa sellaisia, missä kansalaisella ei ole ollut tietoa muusta auttavasta tahosta tai ohjeista. Hätä- tai ongelmatilanteessa on tärkeää, ettei ihminen koe jäävänsä ilman apua. Paras apu on kuitenkin usein jokin muu kuin hätänumero 112.
– On hienoa, että kiireettömään palveluun, kuten keskusteluavun ja tuen tarjoamiseen on olemassa erilaisia päivystysnumeroita. Niiden avulla turvallisuusviranomaisten resurssit säästyvät kiireellisiin hätätilanteisiin, jolloin paikan päälle tarvitaan auttavia viranomaisia. Valtakunnallisen Rikosuhripäivystyksen numero on merkittävä lisä sovellukseen. 112 Suomen avulla tarjoamme erilaisia turvallisuuspalveluita yhden alustan kautta ja pyrimme näin vähentämään hätänumeroon kuulumattomia puheluita, toteaa Perttula.
Rikosuhripäivystys (RIKU) tarjoaa rikoksen uhrille mahdollisuuden keskustella henkilön kanssa, joka ymmärtää mitä rikoksen kohteeksi joutuminen voi merkitä.
– Rikoksen uhrit, uhrien läheiset ja rikosasian todistajat saavat RIKUsta tietoa ja neuvoja rikosprosessiin liittyen sekä mahdollisuuden keskustella tapahtuneesta. Pidämme erittäin tärkeänä, että myös RIKU näkyy nyt 112 Suomi -sovelluksessa, koska sitä kautta yhä useampi uhri saa tietoa palvelustamme. Sovellus on myös osa varautumista laajempiin rikostapahtumiin, jolloin on tärkeä tavoittaa näiden rikosten kohteeksi joutuneita ihmisiä, sanoo Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.
112 Suomi on Hätäkeskuslaitoksen tuottama mobiilisovellus, jota on kehitetty yhteistyössä eri turvallisuustoimijoiden kanssa. Suuren käyttäjämäärän ansiosta siitä on kehittynyt kattava palvelukokonaisuus kansalaisten turvallisuuspalveluille.
See also
Instructions for drone sightings in the 112 Suomi app
eCall emergency call system prevents road deaths, false calls burden emergency services
Need for interpreting in emergency calls increases significantly
Instructions for drone sightings in the 112 Suomi app
You can now find instructions on what to do in the event of an air hazard in the 112 Suomi app. Emergency warnings will also be transmitted to the app based on the phone’s location data.
Networked Emergency Response: Finland’s Authorities Work as One
The strength of Finland’s 112 system lies in its ability to operate seamlessly across organisational boundaries. Daily cooperation, shared systems and long‑standing trust between authorities make this integrated model possible.
How is the public warned about hazards?
In Finland, there are two ways to quickly warn people, for example about an imminent danger from the air: Emergency warning and alarm signal. The 112 Suomi mobile app is already one of the channels for communicating emergency warnings.
eCall emergency call system prevents road deaths, false calls burden emergency services
The automatic emergency call system eCall is installed in roughly one in eight Finnish passenger cars and vans. According to a study commissioned by the Finnish Transport and Communications Agency Traficom, the eCall system prevented an estimated one road fatality between 2019 and 2023 in Finland. From the perspective of emergency response centres, the main problem is false eCall notifications, which account for around 80 per cent of all eCalls.
How to report an emergency in Finland even if you do not know the language
There is only one emergency number in Finland, 112, where you will get help in emergencies. The emergency number can help you no matter which language you speak.