Monimuotoisuuden lisääminen on tärkeää myös julkisessa hallinnossa – uusi sähköinen koulutus antaa työkalut
.jpg/351a7c1f-267d-7c97-c95b-c4ca72f944bc?t=1703855993718&width=1200)
Monimuotoisuuden huomioiminen työpaikan arjessa on entistä tärkeämpää, kun yhteiskunta monimuotoistuu. Uusi julkisen hallinnon työntekijöille suunnattu sähköinen koulutus antaa tietoa ja työkaluja, joilla työyhteisön monimuotoisuutta ja kaikki huomioivaa inklusiivista kulttuuria voi vahvistaa.
Vieraskielisten määrä on nelinkertaistunut Suomessa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja kasvu jatkuu. Ymmärrys sukupuolen moninaisuudesta on lisääntynyt. Vammaisten ja osatyökykyisten ihmisten mahdollisuutta työskennellä edistetään aktiivisesti. Jotta jokainen voi olla työyhteisössä oma itsensä, tarvitaan työpaikoilla monimuotoisuutta ja inkluusiota tukevia toimia.
Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut julkisen sektorin esihenkilöille ja työntekijöille suunnatun sähköisen koulutuksen, joka antaa konkreettisia välineitä, joiden avulla työpaikkojen monimuotoisuutta ja kaikki mukaan ottavaa inklusiivista kulttuuria voidaan lisätä. Koulutus on kaikille avoin ja löytyy valtionhallinnon oppimisalustasta eOppivasta.
Koulutus on yksi tapa tukea julkista sektoria osallistumaan yhteiskunnan monimuotoistumiskehitykseen. Yhdenvertaisessa yhteiskunnassa eri väestöryhmät ovat edustettuina eri organisaatioissa ja työtehtävissä. Henkilöstön ikä- ja sukupuolijakaumien ja vieraskielisten osuuksien tulisi myös julkisella sektorilla heijastaa nykyistä vahvemmin työikäistä väestöä.
Arjen käytännöillä on iso merkitys
Arjen käytännöillä on monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden edistämisessä iso merkitys. Koulutus antaa tietoa monimuotoisuutta tukevista rekrytointikäytännöistä, vähemmistöjen huomioimisesta työpaikan arjessa sekä siitä, miten voi toimia, jos havaitsee työpaikallaan syrjintää tai rasismia.
Ihminen voi joutua kohtaamaan syrjintää tai ennakkoluuloja jonkin häneen liittyvän syyn kuten iän, uskonnon tai terveydentilan perusteella. Syrjinnälle erityisen alttiita ovat henkilöt, jotka kuuluvat ryhmiin, joihin kohdistuu stereotypioita ja ennakkoluuloja.
Vaikka syrjinnän mekanismit ovat usein samanlaisia, syrjintätilanteet vaihtelevat eri ryhmien kohdalla. Koulutuksen tarkoitus on avata silmiä eri ryhmien kokemalle syrjinnälle ja auttaa tunnistamaan ja kyseenalaistamaan syrjintää aiheuttavia rakenteita sekä haastamaan omia ajattelutapojaan.
Monimuotoisuuden huomioiminen vahvistaa tasa-arvoa
Monimuotoisuutta edistävillä toimintamalleilla organisaatio voi varmistaa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisen, parantaa työntekijöiden saatavuutta ja edistää työntekijöidensä hyvinvointia. Viime kädessä monimuotoinen organisaatio pystyy myös palvelemaan asiakkaitaan ja ympärillä olevaa yhteiskuntaa paremmin.
Monimuotoisuutta tukeva eOppivan koulutus on osa pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan perustuvaa työelämän monimuotoisuusohjelmaa, jota koordinoidaan työ- ja elinkeinoministeriössä. Koulutuksen ruotsinkielinen versio valmistuu myöhemmin vuonna 2022.
Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Anna Bruun, p. +358 295 048 254
Den finländska nödcentralsverksamheten väcker internationellt intresse
Finlands unika modell för produktion av nödcentralsverksamhet lockar årligen flera internationella gäster att följa vardagen inom nödcentralsverksamheten. Ute i världen vill man ta modell av den kostnadseffektiva modellen som gör det möjligt att snabbt larma på hjälp.
Nödnumrets tillgänglighet förbättras
Registreringsskyldigheten hos användare av nödtextmeddelandetjänsten upphör i juni 2025. Realtidstext (RTT) enligt EU:s tillgänglighetsdirektiv tas i bruk i samband med nödmeddelanden om två år.
Överdirektör Taito Vainio: vår verksamhet säkerställs under alla omständigheter
Taito Vainio inledde sin andra femåriga mandatperiod som Nödcentralsverkets överdirektör i början av mars. Under de kommande åren präglas hans arbete av utmaningar som förändringarna i arbetsmiljön medför.
Prioritering av uppdrag möjliggör hjälpen i akut nöd
Nödcentralsverkets instruktion för behandling av uppdrag inom akutvården förnyades i slutet av november 2023. Reformen syns i mängden uppdrag och i prioritetsfördelningen inom akutvården.
Översikt över 2024
Nödcentralsverkets bokslut för 2024 är färdigt. Servicenivån inom nödcentralsverksamheten förblev på en god nivå, trots att alla resultatmål inte uppnåddes. Personalens sjukfrånvaro minskade och arbetsbördan jämnades ut under året. Kundernas förtroende för och tillfredsställelse med nödcentralsverksamheten var fortsättningsvis höga.