HÄTÄNUMERO 112
Hätäkeskuslaitoksen lakisääteisenä tehtävänä on hätätilanteita koskevien hätäpuheluiden vastaanottaminen ja arviointi sekä tehtävän välittäminen pelastus-, poliisi- tai sosiaali- ja terveystoimen viranomaiselle välittömiä toimenpiteitä varten.
Kesä on monella tapaa ihmeellistä aikaa hätäkeskuksissa. Hätäilmoitusten määrä kasvaa, kun ihmiset liikkuvat merillä ja mökeillä kaukana päivystyspalveluista, taajamissa kiidetään läpi kesäyön sähköpotkulaudoilla, ja kun koulusta on vihdoin päästy, on koulun pihalle hirmu jännää mennä ”polttamaan kumia” tai juomaan väkevämpää vaapukkamehua. Ennemmin tai myöhemmin tarvitaan paikalle viranomaisia.
Valitettavan usein skuutilla ajetaan ensin ilman käsiä ja sitten ilman hampaita. Mökkisaunassa kompuroidaan ja kaadutaan päin kiuasta tai kaadetaan vahingossa kuumat vedet pesuvadista niskaan. Vesiliikenteessä taas hurjastellaan sääntöjä kunnioittamatta.
Oman lisämausteen kesään tuovat myös erilaiset tapahtumat ja festarit, joiden lieveilmiönä voi ilmetä erinäistä häiriökäyttäytymistä, ilkivaltaa sekä päihteidenkäytöstä aiheutuvia tehtäviä kuten intoksikaatioita. Festareilta soitellaan myös silloin, kun hukassa on avaimet, lompakko tai ehkä se mukava poika tai tyttö, johon vasta tutustui. Päivien edetessä voi hukassa olla koko festarimieli, ja teltassakin saattaa olla vettä! Kai tämä nyt jollekin viranomaiselle kuluu? Ja ruokailualueen lokkikin näyttää masentuneelta!
Kaikkeen ei voi ennalta varautua, mutta seuraavista ohjeista on varmasti hyötyä turvallisemman kesän viettoon.
Patrick, ylipäivystäjä