Hätäkeskuslaitoksen historiaa

Hälytystoiminta on yhtä vanhaa kuin järjestäytynyt ihmisasumus Suomessa, sillä aina on tarvittu jokin järjestelmä, jolla on voitu varoittaa asukkaita uhkaavasta vaarasta, kuten vihollisesta tai tulipalosta. 1800-luvulla kaupunkien kehittyessä poliisit alkoivat järjestäytymään laitoksiksi. Samoihin aikoihin kaupunkeihin syntyivät myös vapaapalokunnat. Vapaapalokunnista kehittyivät palokunnat, kun kaupunkien järjestyssäännöt määräsivät ne pakollisiksi.

Maailman ensimmäinen hätänumero otettiin käyttöön Lontoossa jo vuonna 1937. 1900-luvun puolen välin jälkeen hätänumerot yleistyvät myös muualla Euroopassa ja numerot alkoivat tarvita erillisiä keskuksia, joissa puheluihin vastattiin.  Sitä ennen poliisi tai palokunta saatiin kiinni postilaitoksen palveluksessa olevan puhelinkeskuksenhoitajan kautta ja pyytämällä häntä yhdistämään hätäpuhelu asianomaiselle viranomaiselle.

Suomessa ensimmäiset hälytyskeskukset otettiin käyttöön 1976. Hälytyskeskukset muotoutuivat pikkuhiljaa alueellisiksi keskuksiksi ja niistä alettiin välittää palohälytysten lisäksi myös sairaankuljetustehtäviä. Poliisin hälyttäminen miellettiin vielä tuolloin osaksi poliisilaitosten toimintaa ja myöhemmin se alkoi keskittyä yhteen omaan poliisin hätänumeroon 10022.

Perusteena numerovalinnalle 112 oli sen helppokäyttöisyys ja selkeys. Käyttämällä numerovalikon alkuosan numeroita nopeutetaan valintaa ja toisaalta käyttämällä yhden numeron sijaan kahta eri numeroa vähennetään merkittävästi virhesoittoja. Kolmen numeron sarja on myös helppo muistaa.

Vuonna 1982 Suomessa otettiin käyttöön yleinen hätänumero 000, joka yhdistyi aluehälytyskeskuksiin. Tehtäviä välitettiin tuolloin sairaanhoidolle ja palo- ja pelastuviranomaisille.

Vuonna 1991 Euroopan unioni otti käyttöön yhteisen hätänumeron 112 ja Suomi ratifioi sen käyttöön ensimmäisten joukossa 1993. Numero 112 on alkujaan jo valittu hätänumeroksi vuonna 1972. Sen tarkoituksena oli täydentää kansallisia hätänumeroita ja tuoda kiireelliset hätäpalvelut saataville yhden ja saman numeron kautta kaikissa EU:n jäsenvaltioissa.

Hätäkeskustoiminta muotoutuu 1990-luvulla

Hälytystoiminnan uudistamiseksi vuonna 1993 Suomessa annettiin laki hätäkeskuksia koskevasta kokeilusta. Sen tarkoituksena oli saada kokemusta siitä, onko tarkoituksenmukaista ja taloudellista yhdistää pelastustoimen, ensihoidon, sosiaalihuollon ja  poliisin hätäkeskustoiminta pysyvästi.

Kolme vuotta myöhemmin käynnistyi kokeilu, jossa pilotoitiin hätäkeskusmallia neljällä kokeiluhätäkeskuksella. Kokeilun aikana ja siitä saatujen kokemusten perusteella valmisteltiin uutta hätäkeskuslakia, joka tuli voimaan 2001. Samalla hätäkeskustoiminta valtiollistettiin ja kuntien aluehälytyskeskukset lakkautettiin. Hätäkeskuslaitos oli syntynyt.

Uusi valtion virasto aloitti toimintansa 1.1.2001, johon liitettiin kokeilukeskuksina toimineet Keski-Suomen hätäkeskus Jyväskylässä, Pohjois-Karjalan hätäkeskus Joensuussa, sekä Salonseudun hätäkeskus Salossa ja Jokilaaksojen hätäkeskus Ylivieskassa. Vuonna 2005 toimi jo 15 hätäkeskusta eri puolella Suomea. Keskushallinto toimi Helsingissä aina vuoteen 2003, jolloin Sisäasianministeriö (nyk. Sisäministeriö) päätti sijoittaa niin sanotun Hätäkeskusyksikön Poriin. 

Nykyinen Suomen moniviranomaismalli on ainutlaatuinen maailmassa. Hätäkeskuslaitos tekee riskinarviot hätäilmoituksen perusteella ja hälyttää eri viranomaiset paikalle hätätilanteissa yhdestä hätänumerosta. Tehtäviä numerosta 112 välitetään pelastustoimelle, poliisille, ensihoidolle, sosiaalitoimelle ja Rajavartiolaitokselle.

Hätäkeskustoimintaa uudistettiin voimakkaasti 2010-luvulle tultaessa ja hätäkeskuksia yhdistettiin niin, että vuonna 2015 oli olemassa kuusi hätäkeskusta ja päämääräksi tuli koko Suomen kattava (pl. Ahvenanmaa) verkottunut toiminta. Nykyiset hätäkeskukset sijaitsevat Keravalla, Kuopiossa, Porissa, Vaasassa, Oulussa ja Turussa.

Vuonna 2019 otettiin käyttöön valtakunnallinen ja kaikkien hätäkeskustoimintaan osallistuvien toimijoiden yhteiskäytössä oleva hätäkeskustietojärjestelmä ERICA, joka mahdollistaa nykyisen verkottuneen toimintamallin, jossa mikä tahansa hätäkeskus voi ottaa puheluita mistä päin tahansa Suomea. Tämä mahdollistaa tasapuolisen ja laadukkaat hätäkeskuspalvelut koko Suomen alueella.