Henkilöstö juhlisti Hätäkeskuslaitoksen 20-vuotista taivalta
Hätäkeskuslaitoksen henkilöstö pääsi vihdoin juhlistamaan viraston 20-vuotista taivalta henkilöstöjuhlassa 26. lokakuuta. Henkilöstöjuhlaa vietettiin vuoden suunnitellusta myöhässä, sillä koronakriisi siirrätti 20-vuotisjuhlallisuuksia useampaan kertaan.
Henkilöstöjuhlassa palkittiin ansioituneita henkilöstön edustajia ja julkaistiin PRO 112 -palkinnon ja Vuoden hätäkeskuspäivystäjän -palkintojen saajat sekä jaettiin kunniamerkkejä ja ansioristejä. Lisäksi juhlassa julkaistiin Vuoden viestintäteot ja niiden tekijät.
Henkilöstöjuhlassa eri puolilla Suomea työskentelevät hätäkeskustoiminnan ammattilaiset pääsivät vihdoin tapaamaan isommalla joukolla ja juhlistamaan yhdessä viraston 20-vuotista taivalta.
PRO 112 -palkinto ja Vuoden hätäkeskuspäivystäjä
PRO 112 -palkittu Lasse Matilainen, Hätäkeskuslaitoksen johtaja Taito Vainio ja Vuoden hätäkeskuspäivystäjä Marika Sahlberg.
PRO 112 -palkinto on myönnettiin tänä vuonna Hätäkeskuslaitoksen johtokeskuksen päällikkö Lasse Matilaiselle. Palkinto on osoitus hätäkeskustoiminnan ja hätänumeron 112 hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä. Lasse on omalla toiminnallaan edistänyt hätänumeron 112 asianmukaista käyttöä, tukenut yleisesti myönteisen turvallisuuskulttuurin vahvistamista sekä toiminut yleisesti PRO112-hengen mukaisesti. Hänellä on kokemusta kaikista hätäkeskussalin tehtävistä ja hänen koulutustaustansa osoittaa motivaatiota hätäkeskustoimintaa kohtaan. Työssään Hätäkeskuslaitoksessa hän on panostanut toiminnan ja menetelmien kehittämiseen, päivystäjien ammatinhallintaan sekä viranomaisyhteistyöhön. Hän on tiedonhaluinen ja omaa laajan tietämyksen Hätäkeskuslaitoksen ja yhteistyöviranomaisten toiminnasta sekä niiden vaikutuksista yhteiskuntaan.
Vuoden hätäkeskuspäivystäjäksi valittiin Marika Sahlberg Kuopion hätäkeskuksesta. Marika on osoittanut työssään osoittanut huomattavaa ammatillista osaamista hätäilmoituksen käsittelyssä sekä riskinarvioinnissa. Hän omaa vahvan ammattitaidon hätäkeskustietojärjestelmän käytössä ja viestiliikenteen osalta. Hän on sisäistänyt hätäkeskustoimintaan liittyvät operatiiviset ohjeet ja osaa soveltaa niitä hyvin käytäntöön. Hän on osoittanut työssään hätäkeskustoiminnan arvojen mukaista asiakaspalveluasennetta sekä hädässä olijoille että yhteistyöviranomaisille. Valintakriteerien toteutumisen lisäksi tämänkertaiseen valintaan vaikutti valitun aktiivinen osallistuminen hätäkeskuksen työhyvinvointitoimintaan sekä tunnollinen ja ammatillinen asenne työtä kohtaan. Lisäksi hänen kykynsä luotettavaan omatoimisuuteen myös poikkeavissa tilanteissa on tullut esiin käytännön tilanteissa.
Kunniamerkeillä palkitut
Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa 6.12.2021 ansioituneille Suomen kansalaisille seuraavat kunniamerkit:
Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki (SVR R)
Teemu Lehti, johtaja, hallinto-osasto
Suomen Leijonan ritarimerkki (SL R)
Juha Talka, Hätäkeskuksen apulaispäällikkö, Turun hätäkeskus
Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi (SVR Ar)
Kimmo Kuusisto, toimialapäällikkö, kehittämisosasto
Suomen Leijonan ansioristi (SL Ar)
Pia Latva, asiantuntija, Vaasan hätäkeskus
Jarmo Salonen, erityisasiantuntija, kehittämisosasto
Minna Ylinen, sovellusasiantuntija, kehittämisosasto
Anne Ålander, johtokeskuspäivystäjä, operatiivinen osasto
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein (SVR M I kr)
Minna Kulju, johtokeskuspäivystäjä, operatiivinen osasto
Ismo Rantolahti, vuoromestari, Turun hätäkeskus
Stefan Thessman, jhtokeskuspäivystäjä, operatiivinen osasto
Tapani Väisänen, johtokeskuspäivystäjä, Operatiivinen osasto
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali (SVR M I)
Jarkko Hietikko, ylipäivystäjä, Vaasan hätäkeskus
Minna Klasila, ylipäivystäjä, Turun hätäkeskus
Maarit Matikainen, ylipäivystäjä, Turun hätäkeskus
Satu Pirttinen, ylipäivystäjä, Vaasan hätäkeskus
Sinikka Aaltonen, hätäkeskuspäivystäjä, Vaasan hätäkeskus
Pia Ahponen, hätäkeskuspäivystäjä, Kuopion hätäkeskus
Eija Askeli, hätäkeskuspäivystäjä, Oulun hätäkeskus
Marja Alatalo, hätäkeskuspäivystäjä, Oulun hätäkeskus
Riitta Järvinen, hätäkeskuspäivystäjä, Kuopion hätäkeskus
Sanna-Leena Kemppainen, projektiasiantuntija, Hallinto-osasto
Kati Räsänen, hätäkeskuspäivystäjä, Kuopion hätäkeskus
Mika Tiilikainen, hätäkeskuspäivystäjä, Turun hätäkeskus
Virka-ansiomerkeillä palkitut
Tasavallan Presidentti on myöntänyt 3.12.2021 valtion virka-ansiomerkit seuraaville Hätäkeskuslaitoksen virkamiehille:
Iiro Clouberg, johtava lakimies, hallinto-osasto
Jouni Husso, turvallisuusasiantuntija, hallinto-osasto
Tiina Kanerva, hallintosihteeri, hallinto-osasto
Juha Keinänen, hätäkeskuksen apulaispäällikkö, Oulun hätäkeskus
Monica Lindh, henkilöstösuunnittelija, hallinto-osasto
Teija Mäntymäki, vuoromestari, Vaasan hätäkeskus
Anne-Maarit Niemi, hätäkeskuspäivystäjä, Porin hätäkeskus
Ari Närhi, ICT-arkkitehti, kehittämisosasto
Juha Suominen, asiantuntija, Keravan hätäkeskus
Hätäkeskuslaitoksen myöntämät ansioristit
Kultainen ansioristi (ilman solkea)
Tommi Hopearuoho, laatupäällikkö, suunnitteluyksikkö
Mika Taavitsainen, hätäkeskustietojärjestelmän pääkäyttäjä, pääkäyttöyksikkö
Hopeinen ansioristi
Artturi Jortikka, vuoromestari, Keravan hätäkeskus
Päivi Kelloniemi, ylipäivystäjä, Oulun hätäkeskus
Eija Lappalainen, hallintosihteeri, Kuopion hätäkeskus
Monica Lindh, henkilöstösuunnittelija, henkilöstöyksikkö
Sirpa Moilanen, ylipäivystäjä, Oulun hätäkeskus
Anne Mäkinen, hätäkeskuspäivystäjä, Porin hätäkeskus
Jari Mäkinen, asiantuntija, Porin hätäkeskus
Maria Nousila-Wiik, hätäkeskustietojärjestelmän aluepääkäyttäjä, pääkäyttöyksikkö
Ismo Rantolahti, vuoromestari, Turun hätäkeskus
Hans Reinhardt, vuoromestari, Porin hätäkeskus
Päivi Smeds, hallintosihteeri, henkilöstöyksikkö
Sari Tallberg, hätäkeskuspäivystäjä, Keravan hätäkeskus
Vuoden viestintäteko -palkitut
Henkilöstöjuhlassa julkistettiin myös Hätäkeskuslaitoksen historian ensimmäiset Vuoden viestintäteot ja niiden tekijät. Vuoden viestintäteko palkinto myönnettiin Avun ensimmäinen lenkki -kirjalle ja sen tekijöille Margareta Ådjers-Laaksolle ja Patrick Tiaiselle sekä johtokeskuspäivystäjä Stefan Thessmanille, joka on oman työnsä ohella tukenut virastoa ja sen viestintää ruotsinkielisissä käännöksissä.
Edit: 14.7.2023 lisätty historia ontologiaan
Hätäkeskuspäivystäjiä valmistui Pelastusopistolta
Hätäkeskuspäivystäjäkurssi 43 valmistujaisia juhlittiin Pelastusopistolla perjantaina 20. joulukuuta 2024. Työt hätäkeskuksissa alkavat maanantaina 13. tammikuuta 2025.
Hätätilanteet eivät pysähdy edes jouluna
Juhlapyhinäkin kellon ympäri työskentelevät hätäkeskuspäivystäjät saavat työssään huomata, ettei joulu ole kaikille iloinen asia. Hätätilanteet ja avun tarve eivät pysähdy edes jouluisin.
Hätäkeskuslaitokseen luotetaan
T-Median toteuttaman Luottamus&Maine-tutkimuksen mukaan Hätäkeskuslaitoksella on kansalaisten näkökulmasta julkishallinnon kolmanneksi paras maine. Hätäkeskuslaitoksen kohdalla kansalaiset kokivat parhaimmaksi maineen osa-alueeksi vastuullisuuden.
Ammattikunnan edustajana Linnan juhlissa
Vuoden hätäkeskuspäivystäjä Anniina Takala viettää itsenäisyyspäivää Presidentinlinnassa. Hän kokee kutsun olevan kunnianosoitus koko ammattikunnalle.
Mistä apua myrskytilanteissa?
Myrskyt aiheuttavat erilaisia ongelmia ja tuhoja, kuten puiden kaatumisia ja sähkökatkoja. On tärkeää tietää, milloin myrskyn aiheuttamissa haasteissa on syytä soittaa hätänumeroon ja miten myrskyn aiheuttamiin hätätilanteisiin voi varautua.