Neljätoistavuotiaan toiminta säästi suuremmilta tuhoilta
Juho Karkiaisen toiminta savuhavainnon yhteydessä ja rohkeus hätäilmoituksen tekemiseen mahdollisti maastopalon rajaamisen alkuunsa. Juhon ansiosta hätäkeskus pystyi tekemään nopean hälytyksen ja välittämään tärkeät lisätiedot pelastustoimelle.
Poikkeuksellinen helleputki, kuivuus ja ukkoset ovat pitkin kesää aiheuttaneet maastopaloja pitkin Pohjois-Suomea ja Lappia. Kun etäisyydet ovat pitkät ja maasto usein vaikeakulkuista, korostuu varhaisen hätäilmoituksen merkitys ja oikeat ensitoimet. Tästä saatiin hyvä esimerkki heinäkuun viimeisellä viikolla, kun neljätoistavuotias Juho Karkiainen havaitsi maastopalon Ylitorniolla. Juhon esimerkillinen toiminta säästi suuremmilta omaisuusvahingoilta.
− Olimme kaverin kanssa ajelemassa mopolla, ja huomasimme että ukkosen jäljiltä metsästä nousee savua. Ajoimme paikalle selvittääksemme savun lähteen, ja huomasimme että metsässä palaa. Soitin hätäkeskukseen, ja vastasin heidän kysymyksiin.
Hätäilmoituksen jälkeen on tärkeä vastata vieraasta numerosta saapuvaan puheluun
Juhon ja hänen ystävänsä toiminta oli esimerkillistä. Ukkosen jäljiltä metsästä nousevaa savua on syytä epäillä maastopaloksi, mutta ilmoituksen tultua paikan päältä hätäkeskus pystyi välittämään tehtävän pelastustoimelle tarkalla paikkatiedolla ja hyvillä lisätiedoilla palon laajuudesta.
− Soitin ensimmäistä kertaa elämässäni hätäkeskukseen, ja kyllähän se vähän jännitti. Puhelu meni kuitenkin hyvin. Hätäkeskuksesta kysyttiin, onko turvallista kokeilla alkusammuttamista, mutta se ei enää ollut mahdollista. Seurasimme hiukan kauempaa palon kehittymistä, ja vastasin päivystäjän kysymyksiin.
Pelastustoimi soitti Juholle saatuaan hälytyksen. Tulipalo voi levitä maastossa nopeasti, ja onkin arvokasta saada lisätietoa tilanteen etenemisestä, varsinkin jos kohteen tavoittamisessa kestää aikaa. Juho toimi esimerkillisesti jäädessään paikan päälle, ja vastatessaan tuntemattomasta numerosta tulleeseen puheluun. Hän oli paikalla siihen asti, että sai opastettua pelastajat paikan päälle.
Puuskaisessa tuulessa tulipalo olisi voinut nopeasti kasvaa suureksi, mutta nopean hätäilmoituksen ansiosta palo rajoittui noin tuhannen neliön alueelle. Paikalle saapuneet pelastajat olivat löytäneet yhdestä puusta selkeät merkit salamaniskusta, ja näyttivät sen Juholle.
− Tuntuu että tämä oli oikea tapa toimia, Juho vastaa nöyrästi kysyttäessä syytä esimerkilliseen toimintaan.
Se även
Får man hjälp från nödcentralen?
Driftsäkerhet under alla förhållanden
Rädslan för att bli stämplad hindrar unga från att ringa efter hjälp
Instruktioner för sommarens problemsituationer
I denna nyhet har vi sammanställt en checklista över tjänster du kan behöva, särskilt på sommaren. Alla problemsituationer kräver inte ett samtal till nödnumret.
Får man hjälp från nödcentralen?
Det finns många missuppfattningar och gammal information om nödcentralstjänster, vilket kan påverka förväntningarna på tjänsten. I denna nyhet berättar vi vad var och en i Finland borde veta om nödnumret.
Sanktionskontroll tas i bruk från och med 3.6.2026
Nödcentralsverket kontrollerar larmanläggningskunder med hjälp av en ny sanktionskontrolltjänst från och med den 3 juni 2026. Sanktionskontrollen gäller nuvarande och nya kunder med brand- och brottslarmanläggningar.
Förmedlingssystemet för varningsmeddelanden testas den 5 juni
Det officiella förmedlingssystemet för varningsmeddelanden testas regelbundet. Syftet med testet är att se hur systemen fungerar.
Skolorna avslutade – 14 500 nödmeddelanden till nödnumret
Läsårets slut och sommarlovets början firades runtom i Finland på skolavslutningsveckoslutet. På nödlinjen var skolavslutningsveckoslutet mer brådskande än normala sommarveckoslut, och mängden uppdrag som gällde unga var större än normalt.