Joulunaika tuo kiireen hätäkeskuksiin
Hätäkeskusten tehtävämäärä perinteisesti kasvaa suomalaisten vetäytyessä joulunviettoon. Perinteinen perhejuhla näkyy 112:een tulevissa hätäilmoituksissa muun muassa liiallisena päihteiden käyttönä ja yksinäisyytenä. Ihmisten on hyvä tiedostaa, että apua on tarjolla sekä kiireellisiin viranomaistehtäviin että keskusteluapua vaativiin tilanteisiin.
Vaikka kyseessä on iloinen juhla, voivat perheiden ongelmat kärjistyä joulunvietossa ja aiheuttaa muun muassa kotihälytyksiä poliisille.
− Näihin tehtäviin liittyy usein päihteet. Myös yksinäisyyden tunne, ahdistus, mielenterveyden haasteet ja stressi korostuvat hätänumeroon soitetuissa puheluissa joulunaikaan, kuvailee vuoromestarina työskentelevä Katja Kankare.
Hätänumeroon 112 tulisi soittaa vain hätätilanteissa, jolloin paikalle tarvitaan kiireellistä viranomaisapua eli poliisi- pelastus-, sosiaali- tai terveystoimen yksiköitä. Henkeen ja terveyteen liittyvät hätätilanteet tunnistetaan hyvin, mutta esimerkiksi sosiaalitoimen alaan kuuluvissa viranomaistehtävissä, kuten kiireellisissä lastensuojeluasioissa, voidaan helposti jättää soittamatta hätänumeroon.
− Valitettavasti kaikki vanhemmat eivät pysty viettämään joulua lasten kanssa selvänä, jolloin meidän tehtävämme on hälyttää sosiaalipäivystys puuttumaan asiaan. Toivoisin jokaiselle lapselle mahdollisuutta viettää joulua turvallisesti selvän huoltajan kanssa.
Kaikki tilanteet eivät vaadi hätänumeroon soittamista
Kankareen mukaan kiireetöntä avuntarvetta varten on tarjolla muun muassa keskusteluapua eri järjestöjen toimesta.
− Ennen hätänumeroon soittamista on hyvä harkita, voisiko erilaisten järjestöjen tarjoama neuvonta tai keskusteluapu olla riittävää omassa tilanteessa. Monet ammattilaiset ja vapaaehtoistyöntekijät päivystävät eri yhteisöjen auttavissa puhelimissa ja chat-palveluissa myös juhlapyhinä, hän muistuttaa.
Hätäkeskuslaitoksen 112 Suomi -sovellukseen on koottu useita päivystysnumeroita kiireettömään avuntarpeeseen.
− 112 Suomi sovelluksesta löydät muun muassa Kriisipuhelimen, Nollalinjan, Lasten ja nuorten puhelimen sekä Päivystysavun yhteystiedot. Päivystysnumeroiden lisäksi sovelluksen palveluvalikoimaan kuuluvat muun muassa lähin sydäniskuri sekä tienkäyttäjän palveluita. Sovelluksen lataaminen omaan puhelimeen on hyvää varautumista erilaisiin hätä- ja ongelmatilanteisiin, kertoo Kankare.
Hätäkeskuslaitos toivottaa kaikille rauhallista joulun aikaa! Hätätilanteet eivät katso aikaa tai paikkaa, joten on tärkeää, että jokainen meistä kiinnittää huomionsa tapaturmien ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn. Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne.
Se även
Nödcentralsoperatörens tips för en trygg midsommar
Får man hjälp från nödcentralen?
Skolorna avslutade – 14 500 nödmeddelanden till nödnumret
Akutvården fick flest uppdrag under midsommarhelgen, totalt 28 115 nödanmälningar
Nödcentralerna tog emot 28 115 nödanmälningar mellan fredagen den 19.6.2026 till söndagen den 21.6.2026. Under motsvarande tid året innan var antalet 24 900. Nödmeddelanden besvarades i genomsnitt på 7 sekunder (5 sekunder år 2025).
Nödcentralsoperatörens tips för en trygg midsommar
Enligt ledande operatör Tiina Mitts framhävs under midsommaren traditionellt alkoholrelaterade problem, olycksfall och olyckor på vatten i nödanmälningarna. En stor del av nödsituationerna och problemsituationerna kan dock undvikas genom måttfullhet och god beredskap.
Instruktioner för sommarens problemsituationer
I denna nyhet har vi sammanställt en checklista över tjänster du kan behöva, särskilt på sommaren. Alla problemsituationer kräver inte ett samtal till nödnumret.
Får man hjälp från nödcentralen?
Det finns många missuppfattningar och gammal information om nödcentralstjänster, vilket kan påverka förväntningarna på tjänsten. I denna nyhet berättar vi vad var och en i Finland borde veta om nödnumret.
Sanktionskontroll tas i bruk från och med 3.6.2026
Nödcentralsverket kontrollerar larmanläggningskunder med hjälp av en ny sanktionskontrolltjänst från och med den 3 juni 2026. Sanktionskontrollen gäller nuvarande och nya kunder med brand- och brottslarmanläggningar.