Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen 112-päivän blogi:
Maailman paras turvallisuuden tunne
Turvallisuudessa on kysymys elämän ennustettavuudesta, jatkuvuudesta ja ymmärrettävyydestä. Turvallisuus on toimintaa ja tilastoja, mutta myös tunne.
Suomessa lähes kaikki (96%) kokevat henkilökohtaisen turvallisuutensa hyväksi. Siihen vaikuttavat niin todelliset riskit kuin mielikuvat niistä. Ihminen kokee olonsa turvalliseksi, jos riskit ja vaarat eivät merkittävällä tavalla ole läsnä tai ne ovat hallinnassa.
Turvallisuuden tunnetta vahvistavat muun muassa pelastuslaitokset, jokainen ihminen itse, terveyspalvelut, poliisi, ystävät ja muu lähipiiri, perheet ja suvut, rajavartiolaitos ja puolustusvoimat.
Turvattomuutta ja huolta aiheuttavat pakolaistilanne, kansainvälinen terrorismi, joukkotuhoaseet, ilmastonmuutos, järjestäytynyt rikollisuus ja poliittiset ääriliikkeet, liikenneonnettomuudet, internetiin kytkeytyvät rikokset, koti- ja vapaa-ajan tapaturmat, tulipalot, omaisuusrikokset, väkivalta kodin ulkopuolella, epidemiat, terrorismi ja seksuaalirikokset.
Turvallisuuden tunne ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti. Esimerkiksi vanhempi väestöä pelkää nuoria enemmän ja maaseutu koetaan kaupunkia turvallisemmaksi. Tunteeseen vaikuttavat vaikkapa joutuminen rikoksen uhriksi, turvallisuusympäristön muutokset sekä arviot viranomaistoiminnasta ja sen onnistumisesta.
Jos omakohtaisia kokemuksia ei ole, mielikuvat syntyvät usein julkisesta keskustelusta.
Turvattomuuden tunne voi herättää pelkoja, heikentää luottamusta muihin ja ohjata päätöksentekoa. Vaikka jonkin uhkan todellinen riski olisi pieni, siihen liittyvä pelko voi saada aikaan merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia.
Viranomaisten on ennakoitava ilmiöitä ja kerrottava niistä
Miten sitten voimme vahvistaa turvallisuuden tunnetta yhteiskunnassa? Poliisin työssä suurin osa tehtävistä ratkeaa puhumalla ja kuuntelemalla. Se lienee ratkaisu tähän luottamusta ja turvallisuuden tunnetta koskevaan kysymykseenkin.
Viestintä muokkaa käsityksiä riskeistä. Viranomaisten on ennakoitava ilmiöitä ja kerrottava niistä ymmärrettävästi, jotta turvallisuuden tunne vastaa mahdollisimman paljon todellisia riskejä.
Viestinnällä ei siis pidä vähätellä, saatikka pelotella turhaan. Sen on oltava olla realistista ja sen on tuettava yhteiskunnan yhtenäisyyttä ja henkistä kriisinsietokykyä. Viestinnässä korostuvat monikanavaisuus, oikea-aikaisuus ja luotettavuus.
Haasteena ovat polarisoitunut ja ongelmakeskeinen yhteiskunnallinen keskustelu, sosiaalisen median ennalta-arvaamattomuus ja nopeus, halu ottaa vastaan vain omaa arvomaailmaa vahvistavia viestejä, teknologian ja algoritmien luomat kuplat, tahaton ja tahallinen väärien tietojen levittäminen sekä niiden vaikutus sananvapauteen ja medialukutaitoon.
Entä jos viranomaisiin ja mediaan ei luoteta?
Sisäministeriön teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan luottamus turvallisuusviranomaisiin ja mediaan kulkee jossain määrin käsi kädessä. Joko luotetaan molempiin tai ei kumpaankaan.
Yhteiskunnan kannalta jälkimmäinen ryhmä on erityisen haastava: Miten voimme vahvistaa luottamusta, jos emme saa toimivaa keskusteluyhteyttä?
Poliisiammattikorkeakoulu toteutti viime vuonna yhteiskunnallinen viestintä -tutkimushankkeen. Siinä kartoitettiin rakenteellisia ja kulttuurisia esteitä, jotka estävän viranomaisia - tässä tapauksessa poliisia - osallistumasta aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Asia oli juuri käsittelyssä poliisin johtoryhmässä. Esteitä lähdetään purkamaan organisaation kaikilla tasoilla.
Olemme mukana myös Hyvin sanottu -hankeessa, jossa pyritään vahvistamaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä.
Seppo Kolehmainen
poliisiylijohtaja
Poliisihallitus
