Hätänumeroviikkoa vietetään 9.-15.2.2026 112-päivä kutsuu oppilaitokset mukaan turvallisuuskasvatukseen
Julkaisuajankohta 28.1.2026 13.47
Tyyppi:Uutinen
Moni hätätilanne sattuu juuri siellä, missä nuoret liikkuvat – kouluissa, kaduilla ja kaveriporukoissa. Tärkeintä on toimia, ei jäädä passiiviseksi sivustaseuraajaksi. Nuorten tavoittaminen ja rohkaiseminen on elintärkeää, ja opettajilla on suuri merkitys muutoksessa.
“112 – sinun elämäsi, sinun numerosi, älä missaa sitä.” 112-päivän slogan muistuttaa nuoria, että hätänumero on kaikkia varten. Nuori voi olla hätätilanteessa sankari, joka tekee juuri sen tärkeimmän teon eli soittaa apua hätätilanteessa.
Miksi juuri nuoret miehet?
112-päivän kohderyhmänä on tänä vuonna nuoret miehet, joilla on keskimäärin enemmän haasteita toimia hätätilanteissa kuin muilla väestöryhmillä. He voivat olla ensimmäisinä paikalla, mutta eivät uskalla tai halua puuttua tilanteisiin. Suorituspaineet kaveriporukassa ja vasikoimisen leima voivat estää heitä hakemasta apua. Myös luottamus viranomaisiin voi olla heikko.
Nuoret voivat jännittää puhelimeen puhumista tai pelätä, osaavatko tehdä hätäilmoituksen. 112-päivän kampanja muistuttaa, että hätänumeroon soittaminen ei koskaan pahenna tilannetta – päinvastoin, se voi pelastaa elämän. Rohkeutta on ilmoittaa ja pyytää apua.
Materiaalit opettajille ja oppilaitoksille
Hätäkeskuslaitos kutsuu oppilaitokset mukaan turvallisuuskasvatukseen. Osallistumalla hätänumeroviikkoon, voimme yhdessä lisätä tietoisuutta hätänumeron oikeasta käytöstä ja rohkeudesta auttaa. Meidän nuorissamme on tulevaisuus.
Tähän uutiseen on koottu muistilista palveluista, joita voit tarvita erityisesti kesällä. Muista, että kaikki ongelmatilanteet eivät vaadi hätänumeroon soittamista.
Hätäkeskuspalveluun kohdistuu paljon harhaluuloja ja vanhaa tietoja, jotka voivat vaikuttaa hätäilmoituksen tekijän palveluodotuksiin. Lue uutisesta, mitä jokaisen pitäisi Suomessa tietää hätänumerosta.
Hätäkeskuslaitos tarkastaa ilmoitinlaiteasiakkaat uudella pakotetarkastuspalvelulla 3.6.2026 alkaen. Pakotetarkastus koskee nykyisiä ja uusia palo- ja rikosilmoitinlaiteasiakkaita.
Viikonloppuna juhlittiin koulujen päättymistä ja kesäloman alkua eri puolilla Suomea. Hätälinjalla päättäjäisviikonloppu näyttäytyi normaalia kesäviikonloppua vilkkaampana, ja nuoria koskevia tehtäviä oli tavallista enemmän.