Hätäkeskuslaitoksen selvitys Sauvon sorakasaan liittyvistä hätäilmoituksista on valmistunut
Hätäkeskuslaitoksen tekemä sisäinen selvitys, joka liittyi 6.5.2023 Sauvon ja Kemiön välisellä tiellä olleeseen vaaratilanteeseen, on valmistunut.
Sauvon ja Kemiön välisellä tiellä numero 181 tapahtui yöllä 6.5.2023 vaaratilanne, jossa keskellä ajorataa oli sorakasa. Tapahtumasta tuli Turun hätäkeskukseen 11 hätäpuhelua.
Hätäkeskuslaitoksen laillisuusvalvonta on tehnyt hätäilmoitusten käsittelyyn sisäisen selvityksen. Selvityksen keskeisenä johtopäätöksenä oli, että ensimmäisen hätäpuhelun vastaanottaneelle hätäkeskuspäivystäjälle ei muodostunut riittävää ja hätäilmoitusta vastannutta kuvaa tapahtuman vaarallisuudesta muille tienkäyttäjille eikä tilanteeseen reagoitu riittävällä kiireellisyydellä.
Hätäkeskuslaitoksen arvion mukaan ilmoitus olisi tullut käsitellä poliisin tehtävänkäsittelyohjeen mukaisella riskianalyysilla, joka olisi johtanut tehtävän välittämiseen poliisille. Näin ei tässä tilanteessa tapahtunut. Päivystäjä on kuitenkin asianmukaisesti ilmoittanut tiellä olleesta häiriöstä tieliikennekeskukselle.
Muut tapahtumaan liittyvät päivystäjät ovat hätäpuheluita käsitellessään luottaneet ensimmäisen päivystäjän tekemään riskinarvioon ja kirjauksiin sekä siihen, että tieliikennekeskus on hoitamassa häiriötä.
− Kiinnitämme jatkossa koulutuksessa ja ohjeistuksessamme huomiota hätäpuheluiden käsittelyyn vastaavissa tilanteissa, Hätäkeskuslaitoksen ylijohtaja Taito Vainio toteaa.
Edit 13.7.2023 Lisätty nostokuva
Tutustu myös
Saako hätäkeskuksesta apua?
Koulut päättyivät – hätänumeroon 14 500 ilmoitusta
eCall-hätäpuhelujärjestelmä estää liikennekuolemia, aiheettomat ilmoitukset kuormittavat hätäkeskuksia
Ohjeet kesän ongelmatilanteisiin
Tähän uutiseen on koottu muistilista palveluista, joita voit tarvita erityisesti kesällä. Muista, että kaikki ongelmatilanteet eivät vaadi hätänumeroon soittamista.
Saako hätäkeskuksesta apua?
Hätäkeskuspalveluun kohdistuu paljon harhaluuloja ja vanhaa tietoja, jotka voivat vaikuttaa hätäilmoituksen tekijän palveluodotuksiin. Lue uutisesta, mitä jokaisen pitäisi Suomessa tietää hätänumerosta.
Pakotetarkastus otettu käyttöön
Hätäkeskuslaitos tarkastaa ilmoitinlaiteasiakkaat uudella pakotetarkastuspalvelulla 3.6.2026 alkaen. Pakotetarkastus koskee nykyisiä ja uusia palo- ja rikosilmoitinlaiteasiakkaita.
Vaaratiedotteiden välitysjärjestelmää testataan 5. kesäkuuta
Vaaratiedotteiden virallista välitysjärjestelmää testataan säännöllisesti. Testin tarkoituksena on kokeilla järjestelmien toimivuutta.
Koulut päättyivät – hätänumeroon 14 500 ilmoitusta
Viikonloppuna juhlittiin koulujen päättymistä ja kesäloman alkua eri puolilla Suomea. Hätälinjalla päättäjäisviikonloppu näyttäytyi normaalia kesäviikonloppua vilkkaampana, ja nuoria koskevia tehtäviä oli tavallista enemmän.