Hätäkeskuspäivystäjiä valmistui Pelastusopistolta

Julkaisuajankohta 20.12.2024 12.42
Uutinen
Kuvassa hätäkeskuspäiyvstäjäkurssi 43 seisoo kahdessa rivissä ja katsoo kameraan. He ovat pukeutuneet Hätäkeskuslaitoksen virka-asuihin.

Hätäkeskuspäivystäjäkurssi 43 valmistujaisia juhlittiin Pelastusopistolla perjantaina 20. joulukuuta 2024. Työt hätäkeskuksissa alkavat maanantaina 13. tammikuuta 2025.

1,5 vuoden uurastus palkittiin tänään tutkintotodistuksella valmistujaisjuhlassa Kuopion Pelastusopistolla. Kurssilta valmistui 23 uutta hätäkeskuspäivystäjää, jotka kaikki suuntaavat tammikuun alussa suoraan töihin hätäkeskuksiin ympäri Suomea.

Suurin osa valmistuneista aloittaa työuransa Keravan hätäkeskuksessa. Keravan hätäkeskuksen päällikön Jarmo Laurila on asiasta iloinen. Laurilan mukaan uudet hätäkeskuspäivystäjät pääsevät hyvähenkiseen työyhteisöön ja nopearytmiseen työympäristöön, jossa hyvä perehdytys, tehtävien laaja kirjo ja toistuvuus auttavat ammattitaitoa nopeasti kehittymään.

− On hienoa, että kaikki vastavalmistuneet ovat hakeutuneet virastoon töihin. Tervetuloa Hätäkeskuslaitokseen ja omalta osaltani Keravan hätäkeskukseen. Arvostamme kovasti uusia työntekijöitä ja teemme parhaamme, että he viihtyvät hektisessä ja arvokkaassa auttamisen ketjussa, Laurila kertoo.

Halu auttaa muita

Yksi valmistuneista hätäkeskuspäivystäjistä on Anni Haavisto. Hän on edelliseltä ammatilta lähihoitaja, mutta oli jo jonkin aikaa miettinyt alanvaihtoa. Hän etsi alaa, jossa pääsisi edelleen auttamaan ihmisiä. Uusi suunta löytyi hätäkeskusopintojen myötä.

Anni kertoi lähteneensä Kuopion Pelastusopistolle uteliain ja ennakkoluulottomin mielen. 1,5 vuoden aikana Anni koki oppivansa ja kasvaneensa henkisesti paljon.

− Erityisesti mieleen on jäänyt, kuinka kannustavia olemme olleet toisiamme kohtaan ja kuinka aina olemme olleet toistemme apuna, Anni kertoo.  

Haku päivystäjäkoulutukseen nyt käynnissä

Hätäkeskuspäivystäjän koulutuksen hakuaika on nyt käynnissä. Opinnot alkavat elokuussa 2025 ja kestävät 1,5 vuotta. Koulutuksen järjestää Pelastusopisto. Opetus järjestetään Kuopiossa Pelastusopistolla, Tampereella Poliisiammattikorkeakoululla ja yhdessä hätäkeskuksista. Hakuaikaa on 10. tammikuuta 2025 asti. Koulutukseen haetaan Pelastusopiston sivuilta.

− Jos yhtään mietit, että lähdetkö, niin tee se. Vaikka tähän kouluun lähteminen on iso muutos elämään, se on sen arvoista. Täytyy uskaltaa olla rohkea ja kuunnella itseään, Anni kannustaa.

Lue lisää hätäkeskuspäivystäjän työstä.

Katso tallenne valmistujaisjuhlasta.

Kuva: Santtu Tuomisto / Pelastusopisto

hätäkeskuspalvelut koulutus