Miten vaarasta varoitetaan?
Suomessa on kaksi tapaa varoittaa ihmisiä nopeasti esimerkiksi ilmasta uhkaavasta vaarasta: vaaratiedote ja yleinen vaaramerkki. 112 Suomi -sovellus on yksi vaaratiedotteen välityskanavista.
Suomessa väestön varoittamiseen on luotu tiedotusvälineissä ja 112 Suomi -sovelluksessa annettava vaaratiedote. Vaaratiedotetta voidaan täydentää yleisellä vaaramerkillä, joka annetaan ulkohälyttimien välityksellä.
Vaaratiedottamiseen liittyvää järjestelmää kehitetään tulevaisuudessa aiempaa monikanavaisemmaksi sisäministeriön johdolla.
Vaaratiedote
Kun jokin tilanne uhkaa henkeä, terveyttä tai merkittävää omaisuutta, viranomaiset voivat antaa vaaratiedotteen. Sen tarkoitus on kertoa mitä on tapahtunut ja miten kannattaa toimia. Vaaratiedote voidaan antaa tietylle alueelle tai koko maahan. Päätös vaaratiedottamisesta ja tiedotteen sisällöstä kuuluu sille viranomaiselle, jonka vastuulle tehtävä kuuluu.
Vaaratiedote luetaan radiossa ja näytetään teksti-TV:n sivulla 112 sekä tarvittaessa myös televisiossa ruudun yläreunassa juoksevana tekstinä. Vaaratiedote julkaistaan aina myös 112 Suomi -sovelluksessa, Yle-sovelluksessa sekä sivustoilla pelastustoimi.fi ja 112.fi.
Hätäkeskuslaitoksen tehtävänä on toimia vaaratiedotteiden teknisenä välittäjänä. Hätäkeskuslaitos julkaisee vaaratiedotteet myös 112 Suomi -sovellukseen saatuaan tiedon vaaratiedottamisesta vastuuviranomaiselta.
Yleinen vaaramerkki
Viranomainen voi vaaratiedotteen lisäksi antaa yleisen vaaramerkin, joka on minuutin mittainen nouseva ja laskeva ääni tai kuuluttamalla annettu varoitus. Yleinen vaaramerkki annetaan ulkohälyttimien välityksellä.
Ilmasta uhkaava vaara
Ilmasta uhkaavaan vaaraan liittyvät hälytykset annettaisiin tällä hetkellä monikanavaisesti vaaratiedotteena. 112 Suomi -sovelluksessa vaaratiedotteen yhteydessä on aina karttanäkymä, missä tiedotusalue näkyy aktiivisena.
Ukrainan sodan myötä Suomessakin tunnistettiin tarve luoda erillinen ominaisuus ilmasta uhkaavasta vaarasta tiedottamiseen. Keskustelu tällaisen ominaisuuden kehittämisestä aloitettiin väestön varoittamisesta vastaavan sisäministeriön sekä 112 Suomi -sovelluksesta vastaavan Hätäkeskuslaitoksen välillä vuonna 2024.
Vuonna 2026 sisäministeriö asetti SIREN-hankkeen, jonka tehtävänä on luoda 112 Suomi -sovellukseen erillinen ominaisuus ilmasta uhkaavasta vaarasta viestimiseen. Hankkeessa on edustettuna sisäministeriön lisäksi Ilmavoimat, hyvinvointialueiden pelastuslaitokset ja sekä Hätäkeskuslaitos. Hanke toteutetaan EU-rahoituksella.
Lue lisää
- Lue lisää vaaratiedottamisesta pelastustoimen verkkosivuilta
- Lue lisää vaaramerkistä pelastustoimen verkkosivuilta
- Lisätietoa SIREN-hankkeesta pelastustoimen verkkosivuilla
- Katso video 112 Suomi -sovelluksen vaaratiedote-ominaisuudesta
Edit 2.4.2026 klo 14.17: Muokattu ingressiä.
Edit 8.4.2026 klo 15.35: Lisätty uutisen kieliversiot, ruotsi ja englanti ja klo 15.45 korjattu linkit
Tutustu myös
Vaaratiedotteiden välitysjärjestelmää testataan 5. kesäkuuta
Päivitä 112 Suomi -sovellus uusimpaan versioon
Ohjeet droonihavaintojen varalle 112 Suomi -sovellukseen
Ohjeet kesän ongelmatilanteisiin
Tähän uutiseen on koottu muistilista palveluista, joita voit tarvita erityisesti kesällä. Muista, että kaikki ongelmatilanteet eivät vaadi hätänumeroon soittamista.
Saako hätäkeskuksesta apua?
Hätäkeskuspalveluun kohdistuu paljon harhaluuloja ja vanhaa tietoja, jotka voivat vaikuttaa hätäilmoituksen tekijän palveluodotuksiin. Lue uutisesta, mitä jokaisen pitäisi Suomessa tietää hätänumerosta.
Pakotetarkastus otettu käyttöön
Hätäkeskuslaitos tarkastaa ilmoitinlaiteasiakkaat uudella pakotetarkastuspalvelulla 3.6.2026 alkaen. Pakotetarkastus koskee nykyisiä ja uusia palo- ja rikosilmoitinlaiteasiakkaita.
Vaaratiedotteiden välitysjärjestelmää testataan 5. kesäkuuta
Vaaratiedotteiden virallista välitysjärjestelmää testataan säännöllisesti. Testin tarkoituksena on kokeilla järjestelmien toimivuutta.
Koulut päättyivät – hätänumeroon 14 500 ilmoitusta
Viikonloppuna juhlittiin koulujen päättymistä ja kesäloman alkua eri puolilla Suomea. Hätälinjalla päättäjäisviikonloppu näyttäytyi normaalia kesäviikonloppua vilkkaampana, ja nuoria koskevia tehtäviä oli tavallista enemmän.