Euroopan tietosuojaviranomaiset ovat todenneet Google Analyticsin käytön verkkosivuilla tietosuojalainsäädännön vastaiseksi
Euroopan tietosuojaviranomaiset ovat linjanneet tuoreessa päätöksessä, että Google Analytics -palvelun käyttö rikkoo EU:n yleistä tietosuoja-asetusta. Euroopan tietosuojaviranomaiset ovat vastaanottaneet yhteensä 101 valitusta kansalaisjärjestö NOYB:lta koskien henkilötietojen siirtoja Yhdysvaltoihin Google Analyticsiä ja muita seurantatyökaluja käyttävillä verkkosivuilla. Päätöksen on antanut johtavana valvontaviranomaisena Ranskan valvontaviranomainen CNIL.
CNIL on määrännyt ranskalaisen verkkosivuston ylläpitäjän saattamaan henkilötietojen käsittelynsä tietosuoja-asetuksen mukaiseksi ja tarvittaessa lopettamaan Google Analytics -palvelun käytön nykyisillä ehdoilla. Asiaa käsiteltiin eurooppalaisten tietosuojaviranomaisten välisessä yhteistyössä rajat ylittävässä menettelyssä, jossa tietosuojavaltuutetun toimisto oli mukana osallistuvana valvontaviranomaisena.
Tietosuojavaltuutetun toimistolla Suomessa on vireillä myös muita asioita, jotka ovat osa niin kutsuttua 101 dalmatialaista -kokonaisuutta.
Euroopan tietosuojaviranomaiset ovat yhdessä arvioineet ehtoja, joilla Google Analyticsillä kerättyjä henkilötietoja on siirretty Yhdysvaltoihin sekä siirrosta rekisteröidyille aiheutuvia riskejä. Viranomaiset ovat tarkastelleet erityisesti EU-tuomioistuimen heinäkuussa 2020 antaman niin kutsutun Schrems II -tuomion vaikutuksia Google Analyticsin käyttöön. Tuomiossa EU-tuomioistuin korosti, että siirrettävillä henkilötiedoilla on riski päätyä Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun käsiin, ellei tiedonsiirtoja suojata asianmukaisesti.
Päätöksen mukaan Googlen käyttöönottamat suojatoimet henkilötietojen siirroille Google Analyticsin kautta eivät ole riittäviä, eivätkä ne estä Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun pääsyä tietoihin. Google Analyticsin käyttö aiheuttaa tämän vuoksi riskin verkkosivuston käyttäjille, joiden tietoja kerätään ja siirretään Yhdysvaltoihin.
Lisätietoja:
Tiedote CNIL:n verkkosivuilla: Use of Google Analytics and data transfers to the United States: the CNIL orders a website manager/operator to comply (10.2.2022)
Instruktioner för drönarobservationer till appen 112 Suomi
Tjänsterna i appen 112 Suomi innehåller nu instruktioner för hur man ska agera vid flyglarm. Varningsmeddelanden förmedlas också till appen på basis av telefonens positionsinformation.
Hur varnar man för fara?
I Finland finns det två sätt att snabbt varna människor till exempel för en fara som hotar från luften: varningsmeddelandet och den allmänna farosignalen. Appen 112 Suomi är en av de kanaler som används för att förmedla varningsmeddelanden.
eCall-nödsamtalssystem hindrar dödsfall i trafiken, omotiverade anmälningar belastar nödcentralsverken
Det automatiska nödsamtalssystemet eCall finns i ungefär var åttonde personbil och paketbil. Enligt den forskning som Transport- och kommunikationsverket Traficom beställt hindrade eCall-systemet uppskattningsvis ett dödsfall i trafiken åren 2019–2023. För Nödcentralsverket är problemet omotiverade eCall-anmälningar, cirka 80 %.
Behovet av att tolka nödsamtal har ökat betydligt
Det ökade antalet invånare med främmande språk som modersmål i Finland syns också på nödlinjen: Nödsamtal tolkades i fjol på 41 olika språk. Samtal tolkas mest på ryska, ukrainska och arabiska.
Så här gör du ett nödmeddelande i Finland även om du inte kan språket
I Finland används endast ett nödnummer, 112, där du får hjälp i brådskande nödsituationer. Du får hjälp via nödnumret oberoende av dina språkkunskaper.