Kutsu Linnan juhliin muistuttaa työn merkityksestä
Vuoden hätäkeskuspäivystäjä Katja Kankare viettää itsenäisyyspäivää Presidentinlinnassa. Hän kokee kutsun suurena kunniana sekä arvostuksen osoituksena päivystystyölle.
Kutsu Linnan juhliin oli Vuoden hätäkeskuspäivystäjä Katja Kankareelle iloinen, mutta toisaalta hieman hämmentäväkin yllätys.
– Tuntui oudolta saada omalla nimellä kutsu juhlaan, jota on tottunut seuraamaan televisiosta. Ensikertalaisena vähän jännittää, mutta sopivasti ja hyvällä tavalla, Kankare toteaa innoissaan.
Juhlaan valmistautuminen on pitänyt sisällään muun muassa mekkojen sovittelua sekä kampaajan ja meikkaajan etsintää. Marraskuu on ollut Kankareelle muutenkin kiireistä aikaa, sillä hän on töiden ohessa opiskellut ja valmistui juuri työnohjaajaksi. Suunnitelmat valmistujaisjuhlista saivat nyt kuitenkin toistaiseksi siirtyä eteenpäin.
Itsenäisyyspäivän illalta hän odottaa erityisesti presidenttiparin kättelyä. Kankare toteaa, että on mielenkiintoista päästä näkemään, mitä kameroiden ulkopuolella tapahtuu.
Suuri kunnianosoitus
Itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana on tänä vuonna ajat vaihtuvat. Linnan juhliin on kutsuttu omalla alallaan tienraivaajina, esimerkin näyttäjinä ja mentoreita toimineita henkilöitä, innovatiivisia osaajia ja tulevaisuuden menestystekijöiden parissa työskenteleviä sekä yhteiskunnan ja arjen turvallisuuden takaajia.
Kutsu on Kankareelle henkilökohtaisesti suuri kunnia, mutta lisäksi hän kokee sen erityisenä arvostuksen osoituksena päivystystyölle ja virastollemme.
Hän toteaa, että konfliktit ja esimerkiksi sota Ukrainassa ovat herättäneet pohtimaan, ettei itsenäinen ja turvallinen kotimaa ole itsestäänselvyys.
– Itsenäisyys on minulle merkittävä ja tärkeä asia. Tunnen syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta veteraaneja sekä kaikkia itsenäisyytemme puolustajia kohtaan.
Vuoden hätäkeskuspäivystäjä sai kutsun itsenäisyyspäivän vastaanottoon nyt toista vuotta peräkkäin.
Toukokuussa Vuoden hätäkeskuspäivystäjän tittelin saanut Kankare suhtautuu myös tähän valintaan kiitollisuudella. Erityisesti valintaperusteissa mainittu työyhteisön osoittama arvostus häntä kohtaan lämmittää Kankareen mieltä.
– Työtä tehdään tiiminä, vaikka asiakaskohtaamiset ovatkin aina yksilösuorituksia. En olisi yksin pystynyt kasvamaan ja kehittymään ammatillisesti. Tämä on työ, jossa kollegoiden tuki on ensiarvoisen tärkeää, etenkin kun palvelumme on kriittistä ja aikapaineistettua, Kankare pohtii.
Se även
Nödcentraloperatören ger anvisningar för hur man ska agera på en olycksplats
En fjortonårings agerande förhindrade större skador
Mobbning kan vara ett brott – identifiering av nödsituationer är avgörande
Unga män som målgrupp för kampanjen 2026
Med hjälp av kampanjen vill man stärka unga mäns mod att ingripa i nödsituationer. 112 – ditt liv, ditt nummer, missa inte det!
Välbefinnande skapas tillsammans
En yrkeskompetent, engagerad och välmående personal är Nödcentralsverkets viktigaste resurs och strategiska tyngdpunkt. I det nya programmet för arbetshälsa betonas utvecklingen av kompetensen i ledning av arbetsförmåga och karriärledning allt mer.
I ett förlossningssamtal kan nöden omvandlas till glädje
Nödcentralen förmedlar årligen över 2 240 uppdrag som gäller förlossning. Det är en unik upplevelse för nödcentraloperatören när det i den andra änden av telefonen hörs ljud av ett nytt liv.
Antalet meddelanden som inte hör till nödnumret minskar
Nödcentralsverkets statistik för det första halvåret visar att felaktig användning av nödnumret har minskat. Under början av året fokuserade nödcentralernas resurser mer än tidigare på behandling av brådskande nödmeddelanden.
Nödcentraloperatören ger anvisningar för hur man ska agera på en olycksplats
Enligt Trafikskyddets enkät upplever var fjärde finländare att de inte vet hur man ska agera på en olycksplats. Nödcentraloperatörens anvisningar kan rädda liv i en olyckssituation.