Koulut päättyvät – hätäkeskuksilla edessä kiireinen viikonloppu
Nuoret juhlivat tulevana viikonloppuna ansaitusti koulujen päättymistä ja kesäloman alkamista. Kotona on hyvä pohtia nuoren kanssa jo etukäteen, miten juhliminen sujuisi mahdollisimman turvallisesti.
Päättäjäisviikonloppuna juhlitaan koulujen päättymistä ja kesäloman alkua eri puolilla Suomea. Hätälinjalla päättäjäisviikonloppu näyttäytyy tavallisesti normaalia kesäviikonloppua vilkkaampana. Ensihoidolle, poliisille, sosiaalipäivystykselle ja pelastukselle välitettäviin tehtäviin liittyy perinteisesti päihteiden käyttöä, häiriökäyttämistä, väkivaltaa sekä alkoholin vaikutusta eriasteisina myrkytystiloina ja loukkaantumisina.
Ennakoi ja keskustele
Hätäkeskuslaitoksesta muistutetaan, että useimmat hätätilanteet olisivat vältettävissä hyvällä ennakoinnilla. Aikuisten on hyvä sopia nuorten kanssa etukäteen, missä ja kenen kanssa iltaa vietetään ja miten nuori pääsee kotiin. Huoltajien kannattaa pitää puhelimessa äänet päällä ja vastata, mikäli tuntemattomasta numerosta tavoitellaan. Soittaja voi olla viranomainen, joka soittaa lapsesi asialla.
Nuorten kannattaa varmistaa, että puhelimessa on riittävästi akkua ja mukana lämpöistä vaatetta. Kaveria ei pidä jättää yksin varsinkaan päihtyneenä. Koulukirjojen polttaminen voi levitä suureksi maasto- tai rakennuspaloksi, ja sähköpotkulaudoilla ajaminen päihtyneenä päättyy usein varsin kivuliaasti. Juhlan lomassa on myös hyvä muistaa, että väkivalta ei tee tulevaisuudesta valoisaa.
Rohkeutta on tehdä hätäilmoitus
Hätäkeskuslaitoksesta muistutetaan, että hätäilmoituksen tekeminen ei koskaan pahenna asiaa. Ilmoittamatta jättäminen sen sijaan voi niin tehdä. Pahoinpitelyn näkeminen, ystävien vaaralliset temput ja myrkytystilan saanut nuori ovat esimerkkejä tilanteista, jolloin nuoret voivat miettiä, uskaltaako tilanteeseen puuttua. Rohkeutta on auttaa ja tehdä hätäilmoitus.
Nuoret voivat myös jännittää puhelimeen puhumista vieraan ihmisen kanssa ja pohtia, osaako hän tehdä hätäilmoituksen. Hätänumeroon ei tarvitse osata soittaa ja soittaa voi, vaikka puhelimen saldo olisi loppu. Tärkeintä on tunnistaa hätätilanne, soittaa 112 ja vastata hätäkeskuspäivystäjän esittämiin kysymyksiin rehellisesti.
Viikonloppu on monelle koululaiselle ja opiskelijalle vuoden taitekohta. Edessä on kesäloma ja kenties kokonaan uusi elämänvaihe. Sitä pitääkin juhlistaa turvallisuusasiat huomioiden. Hätäkeskuslaitos onnittelee kaikkia koulunsa päättäviä ja valmistuvia!
Lisää aiheesta:
Kuuntele Hätäkeskuslaitoksen podcast, missä viranomaiset keskustelevat nuoriin liittyvästä yhteisestä huolesta. Keskustelijoina toimivat Patrick Tiainen Hätäkeskuslaitoksesta, Iiro Nahkamäki ”Nurse Iiro” ensihoidosta ja Sonja Kouttinen sosiaali- ja kriisipäivystyksestä. Kuuntele podcast
Katso poliisin ja hätäkeskuksen yhteinen live TikTokissa kanavalla @poliisi.suomi perjantaina 31.5. klo 17.
Se även
eCall-nödsamtalssystem hindrar dödsfall i trafiken, omotiverade anmälningar belastar nödcentralsverken
Antalet nödmeddelanden som minst
Vid årsskiftet behandlades omkring 13 500 nödmeddelanden vid nödcentralerna
eCall-nödsamtalssystem hindrar dödsfall i trafiken, omotiverade anmälningar belastar nödcentralsverken
Det automatiska nödsamtalssystemet eCall finns i ungefär var åttonde personbil och paketbil. Enligt den forskning som Transport- och kommunikationsverket Traficom beställt hindrade eCall-systemet uppskattningsvis ett dödsfall i trafiken åren 2019–2023. För Nödcentralsverket är problemet omotiverade eCall-anmälningar, cirka 80 %.
Behovet av att tolka nödsamtal har ökat betydligt
Det ökade antalet invånare med främmande språk som modersmål i Finland syns också på nödlinjen: Nödsamtal tolkades i fjol på 41 olika språk. Samtal tolkas mest på ryska, ukrainska och arabiska.
Så här gör du ett nödmeddelande i Finland även om du inte kan språket
I Finland används endast ett nödnummer, 112, där du får hjälp i brådskande nödsituationer. Du får hjälp via nödnumret oberoende av dina språkkunskaper.
En välmående personal ger starka resultat
År 2025 fortsatte Nödcentralsverkets sjukfrånvaro att minska och personalens arbetstillfredsställelse låg på en god nivå trots besparingarna kopplade till statens produktivitetsprogram.
Kampanjveckan samlade deltagare på olika håll i landet
Nödnummerveckan har avslutats för i år. Ett varmt tack till alla som deltog i kampanjen – skolor, samarbetspartner, intressenter, frivilliga och experter runt om i Finland.