Hätäkeskusammattilaisia palkittiin ansiokkaasta työstä
Hätäkeskustoiminnan ammattilaisia palkittiin tänään Helsingissä. Hätänumeron ja hätäkeskustoiminnan eteen tehdystä työstä myönnettävä PRO 112 -palkinto luovutettiin järjestelmäpäällikkö Mika Lamulle. Vuoden Hätäkeskuspäivystäjäksi valittiin ylipäivystäjä Tiina Mitts Vaasan hätäkeskuksesta.
Palkinnot luovutti Hätäkeskuslaitoksen ylijohtaja Taito Vainio PRO112-palkitsemistilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona 3. syyskuuta 2025. Tervehdyksen palkitsemistilaisuuteen toi sisäministeri Mari Rantanen. Tilaisuudessa jaettiin myös valtion kunnia- ja virka-ansiomerkit sekä Vuoden Viestintäteko.
Turvallisuutta tekniikan ja yhteistyön voimin
PRO112-palkinto myönnettiin tänä vuonna Hätäkeskuslaitoksen järjestelmäpäällikkö Mika Lamulle. Lamu on tehnyt ammattimaista ja ansiokasta työtä 112-hätänumeron sekä hätäkeskustoiminnan kehittämisen hyväksi, ja tukenut merkittävästi turvallisuuskulttuurin vahvistamista PRO112-hengen mukaisesti.
Järjestelmäpäällikkönä Lamu johtaa Järjestelmät-yksikköä, jonka tehtävänä on varmistaa, että hätäkeskuspäivystäjien käytössä olevat työkalut toimivat moitteetta, tukevat operatiivista toimintaa ja kansalaisten avunsaantia. Järjestelmäpäällikön tehtävänä on yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen kannalta merkittävä, sillä hän johtaa sisäisen turvallisuuden tärkeimmän tietojärjestelmän, ERICA-hätäkeskustietojärjestelmän, käyttöä, ylläpitoa sekä kehittämistä. Lamun sitoutunut ja intohimoinen työpanoksensa ERICA-hätäkeskustietojärjestelmän ylläpitämisessä ja kehittämisessä on valtakunnallisesti merkittävä ja ansiokas.
Poikkeuksellinen kielitaito ja erinomaiset ohjaustaidot
Vuoden Hätäkeskuspäivystäjä Tiina Mitts on osoittanut työssään osoittanut huomattavaa ammatillista osaamista hätäilmoituksen käsittelyssä sekä riskinarvioinnissa. Hän omaa vahvan ammattitaidon hätäkeskustietojärjestelmän käytössä ja viestiliikenteen osalta. Hän on sisäistänyt hätäkeskustoimintaan liittyvät operatiiviset ohjeet ja osaa soveltaa niitä hyvin käytäntöön. Hän on osoittanut työssään hätäkeskustoiminnan arvojen mukaista asiakaspalveluasennetta sekä hädässä olijoille että yhteistyöviranomaisille.
Mittsillä on poikkeuksellinen kielitaito, erinomaiset ohjaustaidot päivystäjien työn tukemisessa sekä koko salihenkilöstöä kannustava esimerkki ammattitaidon ylläpitämiseen. Mitts kehittää aktiivinen omaa osaamista hätäkeskustyössä. Mitts paneutuu syvällisesti ohjeiden sisältöön ja niiden perusteisiin.
Se även
Välbefinnande skapas tillsammans
I ett förlossningssamtal kan nöden omvandlas till glädje
eCall-nödsamtalssystem hindrar dödsfall i trafiken, omotiverade anmälningar belastar nödcentralsverken
Det automatiska nödsamtalssystemet eCall finns i ungefär var åttonde personbil och paketbil. Enligt den forskning som Transport- och kommunikationsverket Traficom beställt hindrade eCall-systemet uppskattningsvis ett dödsfall i trafiken åren 2019–2023. För Nödcentralsverket är problemet omotiverade eCall-anmälningar, cirka 80 %.
Behovet av att tolka nödsamtal har ökat betydligt
Det ökade antalet invånare med främmande språk som modersmål i Finland syns också på nödlinjen: Nödsamtal tolkades i fjol på 41 olika språk. Samtal tolkas mest på ryska, ukrainska och arabiska.
Så här gör du ett nödmeddelande i Finland även om du inte kan språket
I Finland används endast ett nödnummer, 112, där du får hjälp i brådskande nödsituationer. Du får hjälp via nödnumret oberoende av dina språkkunskaper.
En välmående personal ger starka resultat
År 2025 fortsatte Nödcentralsverkets sjukfrånvaro att minska och personalens arbetstillfredsställelse låg på en god nivå trots besparingarna kopplade till statens produktivitetsprogram.
Kampanjveckan samlade deltagare på olika håll i landet
Nödnummerveckan har avslutats för i år. Ett varmt tack till alla som deltog i kampanjen – skolor, samarbetspartner, intressenter, frivilliga och experter runt om i Finland.