Muistisairaan kohtaaminen
”Mun kotiin murtaudutaan joka yö, mä oon varma et ne on yläkerran jätkät. Kuivamuonatkin ne kaapista syö ja tuhkakuppiin jättää Boston-sätkät.”
Hätäkeskuksissa vastaanotetaan päivittäin useita ilmoituksia vanhuksista, joilla on joko todettu tai todentamaton muistisairaus. Tämä tila tuottaa vanhukselle mm. erilaisia harhanäkyjä ja -tuntemuksia. Ikäihminen ei löydä enää kävelylenkiltään takaisin kotiin, eikä muista mistä oli tulossa ja minne menossa. Toisinaan oma nimikin saattaa kysyttäessä olla hukassa: joku muistaa pelkän etunimensä, toinen kertoo olevansa liikkeellä jo vuosia sitten kuolleen puolisonsa kanssa ja niin edelleen.
Jotkut näkevät kotonaan heille tuntemattomia ihmisiä, tavarat häviävät oudosti tai vaihtavat itsestään paikkaa, erään kerran rahapussia ei enää löydykään sieltä tutusta kolostaan piironginlaatikosta. Ulos saatetaan lähteä äkisti vähissä vaatteissa, vaikka ulkona paukkuu pakkanen. Vanhus saattaa alkaa epäillä, että joku käy hänen luonaan varkaissa, vie tavaroita tai vaihtelee niiden sijaintia.
Yhtä kaikki nämä avuntarvitsijat ovat usein hädissään, hämillään, levottomia - jotkut jopa aggressiivisia. He eivät ymmärrä, mitä ihmettä heidän ympärillään tapahtuu ja se aiheuttaa heille esimerkiksi erilaisia pelkotiloja, sosiaalisten tilanteiden välttelyä sekä eristäytymistä muista.
”Olen kyllästynyt pelkäämään, siks nukun pistooli mun tyynyn alla. Sitä tottunut oon käyttämään,
se mua palveli jo rintamalla.”
Sairauden edetessä henkilön muisti alkaa heikentyä useimmiten hiljakseen, hän ehkä pystyy piilottamaan hetkelliset muistikatkokset ensi alkuun lähipiiriltään, toisinaan vähättelemäänkin niitä ja toimimaan arjessaan kohtalaisesti. Tämä sairaus ei kuitenkaan ole parannettavissa, eikä tilanne tästä enää normalisoidu; useimmiten käy toisin. Kun ikäihmisen muistisairaus alkaa vaikuttamaan hänen selviytymiseensä arjen askareissa ja heikentämään normaalia elämää, on viimeistään aika lähteä lääkärin vastaanotolle ja tarvittaessa ottaa yhteyttä sosiaaliviranomaiseen koskien sitä, miten asiaa tulisi hoitaa, jotta muistisairaan elämä olisi turvallisempaa ja turvatumpaa tästä eteenpäin.
Kaikilla vanhuksilla ei kuitenkaan ole sitä lähipiiriä, joka olisi tietoinen tilanteen huonontumisesta. On paljon yksin asuvia ja yksinäisiä vanhuksia. Toisinaan kadulla harhailevasta tai muutoin sekavasti käyttäytyvästä ikäihmisestä ensimmäisen ilmoituksen tekeekin sivullinen soittamalla 112.
”Ne toi taas uuden pillerin, sen patjan väliin piilotin. Tämä tauti vei järjen, vaikka vastaan taistelin.”
Lähesty rohkeasti harhailevaa tai muutoin sekavasti käyttäytyvää vanhusta, pidä katsekontakti häneen ja puhu rauhallisesti selvin lausein. Kysy kysymys kerrallaan ja anna hänelle aikaa vastata. Kokeile myös kosketuksen voimaa: rauhallinen käden vienti olkapäälle tai kevyt ote käsivarresta saattaa tuottaa vanhukselle turvallisuuden tunnetta ja helpottaa hänen oloaan.
Hyvin nopeasti keskustelun aikana yleensä selviää, mikäli vanhuksella ei muistin osalta olekaan kaikki hyvin. Kerro vanhukselle, että autat häntä, soita 112 ja toimi päivystäjän antamien ohjeiden mukaan. Pysy vanhuksen vierellä avun tuloon asti, älä jätä häntä yksin.
”Viime kerralla, kun vaarin näin, ei se enää mua tuntenut. Kunto romahtanut alaspäin, Raatteentielle takas kadonnut.”
Muistisairaudet ovat yksi suomalaisten kansantaudeista, ja vaikka tässäkin yhteydessä puhutaan ikäihmisistä, voi sairauteen sairastua myös työikäisenä. Kun muistisairaus huomataan ajoissa, siihen pystytään paremmin puuttumaan ja auttamaan ihmistä selviytymään arjessaan.
Muistisairaus on koko perheen sairaus, sillä se vaikuttaa aina myös sairastuneen lähipiiriin. Sairautta ei tule kuitenkaan pelätä, vaan reippaasti selvittää se apu ja tuki, jota tilanteeseen on mahdollista saada.
Lisää tietoa muistisairauksiin liittyen löydät esimerkiksi Muistiliiton kotisivujen kautta. Myös omasta kotikaupungistasi tai -kunnastasi saattaa löytyä muistiyhdistys, josta voi kysellä neuvoja tilanteeseen.
Lähde: Muistiliitto , kursiivit lainaukset Arttu Wiskarin kappaleesta Tuntematon potilas.
