Vieraskynä: Ensihoitajan kesäterveiset
Kesä on kyytimiehen parasta aikaa! Niin muistan todenneeni yhdelle jos toisellekin työkaverilleni. Oven avausta odotellessa ei tarvitse palella kylmässä ja pimeässä, vaan kesäinen valo ympäröi ilman takkia liikkuvan ensihoitajan.
Kesällä vastavalmistuneet ja innokkaat kollegat tuovat piristysruiskeen asemien arkeen. On mukavaa, kun asemalla tulee vastaan uusia ihmisiä, jotka juuri ponnistavat työelämään, ja joiden ammatillista kasvua voi olla tukemassa. Salaa tunnustan, että vilpitön innostus vähän tarttuu minuunkin.
Kesä tuo tullessaan myös ikävämpiä ilmiöitä. Ehkä varmin merkki kevään ja kesän alkamisesta on lisääntyvä mopojen, skoottereiden, mönkijöiden ja iloisten nuorten määrä. Voi kuinka iloisilta nuoret uutukaisine menopeleineen näyttävät! Liikkumisen vapaus, ystävät, vaaleat ja lämpeävät kesäillat houkuttelevat nuoria baanalle - on kuin heidät olisi vapautettu laitumelle pitkän talvisen sisällä olon jälkeen. Se on niin oikein, nauttia pitää. Keulivia, ryntäileviä ja kaahailevia nuoria nähdessäni mieleeni nousee kuitenkin vähän huolikin. Pääsevätkö kaikki nuo nuoret vielä kotiin? Niin monesti olen laskenut peiton kasvoille, joille en olisi halunnut. Tyttären, pojan, siskon, veljen… Jokaisen niistä muistan. Ja jokaisen onnettomuuden olisin halunnut estää.
Ihmisten iloisuus tarttuu kadulla kulkiessa helposti. Ihmiset hymyilevät kesäisin paljon herkemmin. Eväsretket lähipuistoon ja jäätelön lipsiminen puiden viilentävässä varjossa ovat jokaiselle perheelliselle tuttuja kesähetkiä. Ehkäpä pulahdus viilentävään veteenkin. Uikkarit päälle, pyyhe hiekalle, lapset veteen ja ihan vaan nopea vilkaisu puhelimeen. Ja sinne se humpsahti, meni pois näkyvistä, ei siinä mennyt kuin pari hassua sekuntia. Eikä siellä puhelimessa edes ollut mitään äärimmäisen tärkeää.
Musiikin jytke kantautuu festivaalialueelta. Juhla-alueen iloinen ilmapiiri saa tapahtuman turvallisuudesta vastaavatkin hymyilemään. Keikoilla tanssitaan, nauretaan, lauletaan ja viihdytään. ”Muutamat lasilliset kuohuvaa, sillä tänä iltana on ehkä elämämme paras ilta!” Pitkä paahtava auringonpaiste, vähänlaisesti vettä ja ehkä vähän heikonlaisesti ruokaakin. Äkkiä kuohuva menee jalkoihinkin. Tämän sanon suoraan, tässä hetkessä ei enää kannata ottaa skuuttia. Siinä sattuu todennäköisesti isompi tai pienempi haaveri. Kotiin tai majapaikkaan olisi kuitenkin viisasta tässä vaiheessa suunnata. Kaikkein parasta olisi, jos kaverit huolehtisivat toisistaan. Kaveria ei jätetä -periaate on tässäkin kultaakin kalliimpi neuvo.
Onhan noita, kesän vaaranpaikkoja. Elämää ei voi estää, eikä inhimillisiä erehdyksiäkään. Siksi hätäkeskus, sosiaalitoimi, pelastustoimi, poliisi ja ensihoito ovat tavoitettavissa kesälläkin. Pidän edelleen vakaasti mielessäni, että kesä on kyytimiehen parasta aikaa. Ulko-ovien takana odottaminen on siedettävämpää ja jäätelökin maistuu kyytien lomassa autossa istuessa. Ja kesän kääntyessä syksyksi ovat uudet työkaverit muuttuneet osaksi kollegiota. Syksyyn mennessä työkavereiden välille on kaikenlaisten kesätapahtumien aikana syntynyt hiljalleen luottamus osaamisesta ja pystymisestä. Olemme taas vain me, ammattilaiset- uudet ja vanhat.
Nautitaan nyt, kesä on vain kerran vuodessa!
Ensihoitaja Saara
