Hätänumero 112 tilastojen valossa
Hätäilmoitusten määrä alhaisimmillaan
Vuonna 2025 hätänumeroon tehtiin keskimäärin 7 300 hätäilmoitusta joka päivä. Viranomaisille välitettyjen tehtävien määrä kääntyi kasvuun.
Hätäilmoitusten kokonaismäärä oli vuonna 2025 alhaisin viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Hätäkeskuslaitos käsitteli viime vuonna noin 2 653 000 hätäilmoitusta (2 793 000 vuonna 2024). Hätäilmoituksiin vastattiin keskimäärin 6 sekunnissa, mikä oli hieman parannusta edellisvuoteen (7 s.).
Hätäkeskuslaitoksen laatupäällikkö Emma Paasosen mukaan tilastot antavat viitteitä siihen, että ihmiset tunnistavat hätätilanteet aiempaa paremmin.
– Tämä näkyy viranomaisille välitettyjen tehtävien määrästä suhteessa hätäilmoitusten määrään. Vaikka hätäilmoitusten kokonaismäärä on laskenut, viranomaisille muodostuneiden tehtävien osuus kasvoi noin 2 prosenttia. Lisäksi hätänumeroon kuulumattomat ilmoitukset ovat laskeneet merkittävästi tämän vuosikymmenen aikana. Nämä yhdessä antavat viitteitä siitä, että hätänumeroa osataan käyttää paremmin oikeissa tilanteissa.
Vuonna 2025 hätänumeroon kuulumattomia ilmoituksia vastaanotettiin yhteensä 505 000 (568 500). Näistä ilkivaltaisten ja asiattomien ilmoitusten osuus oli 29 000 (29 680).
Hätätekstiviestit pääosin aiheettomia
Kuulo- ja puhevammaisille suunnatun hätätekstiviestipalvelun käyttö kasvoi viime vuonna merkittävästi, mutta valtaosa viesteistä oli aiheettomia. Tekstiviestejä lähetettiin 23 900 vuonna 2025, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin edellisvuonna (7390).
Paasosen mukaan syy muutokselle löytyy rekisteröintivelvoitteen poistumisesta, jonka vuoksi hätätekstiviestin voi lähettää kuka tahansa.
– Hätätekstiviestin käyttäjien rekisteröitymisvelvoite poistui hätäkeskustoimintaan annetusta laista kesäkuussa 2025, ja muutoksen myötä hätätekstiviestin on voinut lähettää kuka tahansa. Lakimuutos liittyy EU:n esteettömyysdirektiiviin, jonka tavoitteena on tarjota puhe- ja kuulovammaisille saavutettavampaa palvelua.
Puolet ilmoituksista johti tehtävän välittämiseen
Hätäilmoituksista muodostui noin 1 384 700 viranomaisille välitettävää tehtävää. Tehtävät jakautuivat eri viranomaisille seuraavasti: ensihoito 50 %, poliisi 37 %, sosiaali- ja kriisipäivystys 7 %, pelastus ja muut viranomaiset 6 %.
Paasosen mukaan noin puolet hätäilmoituksista ei johtanut tehtävän välittämiseen viranomaiselle.
– Ammattimaisella riskinarvion tekemisellä hätäkeskuspäivystäjä voi todeta, ettei tilanteessa ole hälytettävän viranomaisavun tarvetta. Tällöin hätäkeskuspäivystäjä voi ohjeistaa ilmoittajaa puhelimessa ja neuvoa, miten hän voi omalla toiminnallaan ratkaista tilanteen.
Vieraskielisen väestön kasvu kuuluu hätänumerossa
Tulkattujen hätäilmoitusten määrä kasvaa edelleen. Vuonna 2025 hätäilmoituksia tulkattiin 1844 kertaa (1469). Tulkattuja kieliä oli yhteensä 41 kpl (37 kpl). Suurin osa tulkatuista kielistä koski venäjän (710 kpl), ukrainan (594 kpl) ja arabian (214 kpl) kieliä.
Hätäilmoitusten tulkkaustarve on kasvanut merkittävästi Ukrainan sodan myötä.
Se även
Vid årsskiftet behandlades omkring 13 500 nödmeddelanden vid nödcentralerna
Den mörka sidan av julen syns på 112-nödlinjen
Antalet nödtextmeddelanden tredubblades
Antalet nödmeddelanden som minst
År 2025 gjordes i genomsnitt 7 300 nödmeddelanden dagligen till nödnumret. Antalet uppdrag som förmedlades till myndigheterna ökade.
Rädslan för att bli stämplad hindrar unga från att ringa efter hjälp
Risktagande och grupptryck kan under ungdomsåren leda till farosituationer. Målet med 112-dagen är att stärka speciellt unga mäns förmåga att känna igen nödsituationer och uppmuntra dem att agera.
112-dagen bjuder in läroanstalter att delta i säkerhetsfostran
Det är livsviktigt att nå och uppmuntra unga män, eftersom många nödsituationer inträffar just där de unga rör sig – i skolor, på gator och i kompisgrupper. Det viktigaste är att agera, inte bli en passiv åskådare. Lärarna har en stor betydelse i förändringen.
Vid årsskiftet behandlades omkring 13 500 nödmeddelanden vid nödcentralerna
Flest anmälningar gjordes till nödnumret under årsskiftet; vandalism, ordningslagen överträdelser och andra störande beteende, annan sjukdom och ramlat omkull. De flesta uppdragen förmedlades vidare till polisen.
Nödnumret svarade på 19 800 samtal under julen
Flest anmälningar gjordes till nödnumret under jultiden; annan sjukdom, ramlat omkull och bröstsmärta. De flesta uppdragen förmedlades vidare till akutsjukvården.