Kesälomakaudella hätätilanteita tapahtuu tavallista enemmän
Hätäilmoitusten määrää voidaan verrata säähän; mitä kauniimpaa ja lämpimämpää on, sitä enemmän sattuu ja tapahtuu. Juhannuksena hätäilmoituksissa korostuvat perinteisesti päihteiden aiheuttamat ongelmat, erilaiset tapaturmat sekä vesillä sattuvat onnettomuudet.
Suuri osa hätätilanteista voitaisiin välttää hyvällä asenteella ja varautumisella.
"Mitä enemmän ihmiset liikkuvat ja tekevät asioita, sitä enemmän sattuu ja tapahtuu odottamattomia tilanteita. Päihteiden käyttö lisää huomattavasti riskiä esimerkiksi onnettomuuksille, vammoille, sairauskohtauksille, järjestyshäiriöille sekä väkivaltatilanteille", toteaa hätäkeskuspäivystäjä Anniina Takala.
Hätäkeskuksissa varaudutaan juhlapyhiin optimoimalla resursseja. Tästä huolimatta hätäilmoituksen tekijä voi joutua jonottamaan vuoroaan puhelimessa. Takala muistuttaa, että ruuhkien välttämiseksi avuntarvitsijan on tärkeää osata arvioida, minkälaiset tilanteet vaativat hätänumeroon soittamista. Hätänumeroon 112 tulee soittaa vain kiireellisessä hätätilanteessa, jolloin paikalle tarvitaan poliisi, ensihoito, sosiaalipäivystys tai pelastustoimi.
112 ei ole neuvontanumero
Koska kaikki tilanteet eivät vaadi hätänumeroon soittamista, matkapuhelimeen ladattava 112 Suomi -mobiilisovellus on verraton apu erilaisten ongelmatilanteiden varalle.
"112 Suomi -sovelluksen palveluvalikoimasta löytyy useita päivystysnumeroita erilaisiin avuntarpeisiin. Sovelluksesta löytyy myös huviveneilijöille suunnatut toimintaohjeet vesillä tapahtuviin hätä- ja ongelmatilanteisiin. Lisäksi soittajan tarkka sijaintitieto välittyy, kun soittaa sovelluksen kautta hätänumeroon, Meripelastuskeskukselle tai Tienkäyttäjän linjalle."
Hätäkeskukset vastaanottavat runsaasti erilaisia tiedustelusoittoja, jotka eivät kuulu hätänumeroon. Esimerkiksi juhannuksen alla hätänumerosta tiedustellaan avotulen teosta ja maastopalovaroitusten voimassaoloajasta. Takala muistuttaa, että juhannuskokon polttamiseen liittyviä kyselyitä ei tule tehdä hätänumeroon 112 vaan oman alueen pelastuslaitokseen, joiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta pelastustoimi.fi.
Hätäkeskuspäivystäjän kysymyksiin vastaaminen on tärkeää
Mikäli kohtaat hätätilanteen, on tärkeää pysähtyä paikalle, tehdä hätäilmoitus, vastata kysymyksiin ja toimia hätäkeskuspäivystäjän ohjeiden mukaan. Vaikka hätätilanne olisi ilmeinen, hätäkeskuspäivystäjän on selvitettävä tilannetta kysymyksillä, jotta avun tarve, kiireellisyys sekä tarvittavat resurssit saadaan selville. Kysymys ei ole vain avun hälyttämisestä yhteen kohteeseen vaan kaikkien jonossa olevien hälytystehtävien priorisoinnista, sillä kentällä on rajallinen määrä yksiköitä.
"Jos huolestut nähdessäsi ihmisen makaamassa maassa liikkumattomana, pysähdy paikalle, tarkista tilanne ja soita hätänumeroon. On tärkeää selvittää, onko kyse esimerkiksi sairauskohtauksesta, ylilämpöisyydestä, päihtymyksestä vai onko henkilö muuten vain käynyt nukkumaan julkiselle paikalle. Avuntarvitsijan ennuste voi heiketä puutteellisten tietojen vuoksi, kun ensiapu viivästyy. Mikäli avuntarve taas yliarvioidaan, voi tilanne johtaa siihen, että toisen hädässä olevan henkilön apu viivästyy. Jos henkilö esimerkiksi nukkuu, viranomaisyksiköt lähetetään turhaan paikan päälle."
Hätänumeroon tulee usein myös ilmoituksia autoilijoilta, jotka ovat ajaneet onnettomuuspaikan ohi pysähtymättä. Näissä tapauksissa hätäkeskuspäivystäjän on todella hankala arvioida avuntarvetta ja onnettomuuspaikan sijaintia, sillä ilmoittaja voi soittaessaan olla jo kaukana kolaripaikalta. Juhannusliikenteessä on hyvä pitää mielessä meitä kaikkia koskeva auttamisvelvollisuus, pysähtyä kolaripaikalle ja soittaa tarvittaessa hätänumeroon.
Osaatko kertoa sijaintisi?
Tänä päivänä ihmiset eivät aina osaa kertoa, mikä kunta tai maantie on kyseessä. Oman sijainnin tietäminen voi olla erityisen vaikeaa silloin, kun ollaan vieraalla paikkakunnalla, mökillä, saaressa, vesillä, retkeilemässä tai liikenteessä. Älypuhelimista sijaintitieto välittyy automaattisesti hätäkeskukseen hätänumeroon soitettaessa. Pelkän tekniikan varaan ei voi kuitenkaan heittäytyä, ja tämän vuoksi hätäkeskuspäivystäjä varmistaa sijaintisi aina myös suullisesti.
"Koordinaatit tai osoitteen voi merkitä tulostettavaan sijaintitietolomakkeeseen, joka kiinnitetään kohteeseen näkyvälle paikalle. Lomakkeen voi laittaa näkyvälle paikalle esimerkiksi kesämökille, uimarannalle tai retkikohteisiin mahdollisten hätätilanteiden varalle. Koordinaatit voi ottaa paikan päällä esimerkiksi 112 Suomi -sovellusta apuna käyttäen", Takala ohjeistaa.
Vaikka kesä on monelle rentoutumisen ja auringosta nauttimisen aikaa, voi hätätilanne kuitenkin sattua täysin odottamatta. Suuri osa hätätilanteista voidaan välttää hyvällä asenteella ja varautumisella.
Hätäkeskuslaitos toivottaa kaikille hyvää ja turvallista keskikesän juhlaa!
Avotulen tekemiseen liittyvät ohjeet Pelastustoimen verkkosivuilla
Se även
eCall-nödsamtalssystem hindrar dödsfall i trafiken, omotiverade anmälningar belastar nödcentralsverken
Antalet nödmeddelanden som minst
Vid årsskiftet behandlades omkring 13 500 nödmeddelanden vid nödcentralerna
Instruktioner för drönarobservationer till appen 112 Suomi
Tjänsterna i appen 112 Suomi innehåller nu instruktioner för hur man ska agera vid flyglarm. Varningsmeddelanden förmedlas också till appen på basis av telefonens positionsinformation.
Hur varnar man för fara?
I Finland finns det två sätt att snabbt varna människor till exempel för en fara som hotar från luften: varningsmeddelandet och den allmänna farosignalen. Appen 112 Suomi är en av de kanaler som används för att förmedla varningsmeddelanden.
eCall-nödsamtalssystem hindrar dödsfall i trafiken, omotiverade anmälningar belastar nödcentralsverken
Det automatiska nödsamtalssystemet eCall finns i ungefär var åttonde personbil och paketbil. Enligt den forskning som Transport- och kommunikationsverket Traficom beställt hindrade eCall-systemet uppskattningsvis ett dödsfall i trafiken åren 2019–2023. För Nödcentralsverket är problemet omotiverade eCall-anmälningar, cirka 80 %.
Behovet av att tolka nödsamtal har ökat betydligt
Det ökade antalet invånare med främmande språk som modersmål i Finland syns också på nödlinjen: Nödsamtal tolkades i fjol på 41 olika språk. Samtal tolkas mest på ryska, ukrainska och arabiska.
Så här gör du ett nödmeddelande i Finland även om du inte kan språket
I Finland används endast ett nödnummer, 112, där du får hjälp i brådskande nödsituationer. Du får hjälp via nödnumret oberoende av dina språkkunskaper.