Mediasta saamme aina silloin tällöin lukea iloisia tarinoita siitä, kuinka hätäkeskuspäivystäjä antoi ohjeita lapsen syntyessä kotiin tai matkan varrelle autoon. Näitä perhetarinoita onkin mukava lukea, ja niistä jää hyvä mieli niin osallisille kuin lukijallekin. Elämänketjussa on kuitenkin toinen ääripää, kuolema, josta on puhuttu vähemmän hätäkeskuspäivystäjän työtä kuvattaessa.
Hätäkeskuksissa vastaanotetaan päivittäin puheluja, joissa kuolema on läsnä. Melko suuri osa näistä puheluista liittyy tilanteisiin, joissa kodinhoitaja, lähiomainen tai vainajan ystävä löytää menehtyneen henkilön asunnostaan, jolloin kuolema on tapahtunut jo jokin aika sitten. Tällöin vainajasta löytyvät kuolemaan viittaavat merkit: hän on kylmä ja kankea, lautumilla tai muutoin selvästi jo ollut kuolleena useamman päivän. Kuolemia tapahtuu lisäksi julkisilla paikoilla tai kaduilla, kuten mm. sairauskohtauksista johtuvat menehtymiset, erilaiset onnettomuudet sekä väkivaltatilanteet.
Olkoonkin, että kuolema on ollut joiltain osin jo odotettavissa, kuten iäkkään tai vakavasti sairaan henkilön kohdalla, tai yhtäkkinen ja arvaamaton, on kuitenkin totta, että kukaan meistä ei tiedä, miten tilanteeseen suhtautuu. Vainajan löytänyt henkilö saattaa olla hyvinkin järkyttynyt tilanteesta, mutta hän voi toimia myös päinvastoin - hyvinkin järkevästi ja rauhallisesti. On kuitenkin eri asia löytää omaisensa hirttyneenä kuin levollisena sängystä makaamasta. Tapahtumapaikan ympäristö- ja muut taustatekijät vaikuttavat luonnollisesti myös vainajan löytäneeseen henkilöön.
Kuolemaan liittyvissä hätäpuheluissa päivystäjän pitää olla asiallinen ja virkamiesmäinen, mutta toisaalta tilanteessa myötäelävä ja empaattinen. Päivystäjän tehtävä on saada tapahtumaan liittyvät ja tarvittavat tiedot hätäilmoituksen tekijältä, jotta tehtävälle voidaan hälyttää vastuuviranomaisen yksikkö. Äkillisissä elottomuuksissa ja onnettomuuksissa tehtävälle hälytetään ensihoidon sekä tarvittavat pelastustoimen yksiköt ja selvissä kuolemantapauksissa tehtävä välitetään poliisin hoidettavaksi.
Äkkielottomuuksissa pyritään aloittamaan elvytys tapahtumapaikalla olevan henkilön kanssa nopeasti, kun taas selvissä kuolemantapauksissa soittajan kanssa voi hetken keskustella vainajaan liittyvistä asioista ennen puhelun lopettamista ja viranomaisavun paikalle hälyttämistä. Soittajalta voidaan lisäksi tiedustella, kokeeko hän tarvitsevansa kriisiapua eli haluaako hän keskustella tilanteesta ammattihenkilön kanssa. Kriittisissä tehtävissä, kuten lapsen hukkumisessa, päivystäjä välittää tehtävän suoraan sosiaalitoimelle kriisiaputehtävänä, joka hoitaa paikalle tarvittavan tuen ja avun.
Entä päivystäjä, tarvitseeko hän kriisiapua? Me päivystäjinä emme tunne henkilöitä, jotka ovat menehtyneet, ja vaikka näissä tilanteissa pitää olla empaattinen ja myötäelävä, ovat he meille kuitenkin lähtökohtaisesti tuntemattomia ihmisiä ja me teemme työtämme vastatessamme näihin puheluihin.
On kuitenkin hätäpuheluita, saattavat mennä päivystäjälle tunteisiin. Näitä voivat olla esimerkiksi lasten ja nuorten elvytystilanteet sekä vakavat onnettomuudet, itsemurha hätäpuhelun ollessa käynnissä tai perhesurmat. Kohteessa voi olla useampi hysteerisessä tilassa oleva ihminen, puhelussa kuulee taustalta kovaa huutoa, hätää ja itkua, jolloin päivystäjän on vaikeampaa käsitellä puhelua ja muodostaa tilannekuvaa. Kaikki nämä vaikuttavat tehtävän käsittelyyn ja päivystäjän kykyyn toimia tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla.
Päivystäjille on saatavissa häntä itseään henkisesti koskettaneen hätäpuhelun purku eli defusing, jos päivystäjä itse niin haluaa. Keskustelu- ja kuunteluapua löytyy heti tai myöhemmin, jos on tarvetta saada purkaa tilanne. Hätäpuhelut eivät saisi jäädä kalvamaan päivystäjän syövereihin, eivätkä tulla uniin; muutoin tätä työtä ei pysty pitkään tekemään. Tärkeää on olla sinut itsensä ja kuoleman kanssa siten, että ymmärtää mistä on kyse tai miksi minusta tuntuu puhelun jälkeen tältä.
Ihmisen elämänkaari sen eri vaiheineen on hätäkeskustyössä rikkaus, se on luonnollinen kulku ja kuolema sen loppu. Sitä meistä ei kukaan täällä pysty välttämään.
Anne, hätäkeskuspäivystäjä
