112-päivän tunnustus Punaisen Ristin ensiaputoiminnalle
Hätäkeskuslaitos palkitsi Punainen Risti Ensiapu Oy:n hätänumeron 112 hyväksi tehdystä työstä. Palkinto myönnettiin hätänumeropäivänä 11. helmikuuta 2025.
Hätäkeskuslaitos on perinteisesti palkinnut hätänumeroviikolla organisaation tai henkilön, joka on toiminnallaan edistänyt hätänumeron 112 tunnettavuutta ja opastanut hätänumeron oikeaa käyttöä. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Punainen Risti Ensiavulle, jonka ensiapukoulutuksissa ympäri Suomea on koulutettu hätänumeron käyttöä jo vuosien ajan.
Punaisen Ristin ensiapukoulutusten avulla ihmiset oppivat tunnistamaan hätätilanteet ja toimimaan hädän hetkellä. Ensiapukoulutusten ansiosta myös 112 Suomi -sovelluksen palvelut tunnetaan paremmin. Yksittäiset ensiapukouluttajat ovat olleet rohkeasti yhteydessä Hätäkeskuslaitokseen, jos koulutuksissa on noussut selvitettäviä kysymyksiä. Kansalaisille suunnatuilla ensiapukoulutuksilla on merkittävä rooli yhteiskunnan varautumisessa ja valmiudessa.
− Punaisen Ristin ensiaputoiminta tekee arvokasta työtä hätänumeron tunnettavuuden eteen. Ensiapukoulutuksissa annetaan arvokkaita oppeja hätätilanteissa toimimisessa, mikä auttaa myös hätäkeskuspäivystäjiä tilanteiden selvittämisessä, Taito Vainio Hätäkeskuslaitoksen ylijohtaja kertoo.
Vainio luovutti tunnustuksen Keravan hätäkeskuksessa tiistaina 11. helmikuuta 2025. Palkinnon vastaanottivat Punainen Risti Ensiapu Oy:n johtaja Anne Pellinen ja terveydenhuollon suunnittelija Tuomas Salvisto Suomen Punaiselta Ristiltä.
Punainen Risti Ensiapu Oy on osa Suomen Punaisen Ristin (SPR) toimintaa. Punaisen Ristin Ensiavun tehtävänä on järjestää muun muassa SPR:n ensiapukoulutuksia ympäri Suomea.
Edit 11.2.2025 klo 14:11 Nostokuva lisätty.
112 on usein ensimmäinen apu itsemurhakriisissä
Itsemurhien ehkäisypäivää vietetään 10. syyskuuta. Hätäkeskuksessa kohdataan päivittäin kymmeniä tilanteita, joissa ihminen on vakavassa itsemurhakriisissä. Näissä hetkissä hätäkeskuspäivystäjän tehtävänä on arvioida tilanne, tarvittaessa hälyttää apua ja pitää kiinni yhteydestä ihmiseen, joka saattaa olla elämänsä vaikeimmassa hetkessä.
Hätätekstiviestien määrä kasvoi
Hätäkeskuslaitoksen puolen vuoden tilastot osoittavat, että hätäilmoitusten määrä kasvoi hieman verrattuna edelliseen vuoteen. Puolet tehtävistä välitettiin ensihoidolle.
Juhannuksena eniten tehtäviä ensihoidolle, hätäilmoituksia yhteensä 28 115
Hätäkeskukset vastaanottivat perjantain 19.6.2026 ja sunnuntain 21.6.2026 välisenä aikana 28 115 hätäilmoitusta. Viime vuonna vastaava luku oli 24 900. Hätäpuheluihin vastattiin keskimäärin 7 sekunnissa (5 sekuntia vuonna 2025).
Hätäkeskuspäivystäjän vinkit turvalliseen juhannukseen
Ylipäivystäjä Tiina Mittsin mukaan juhannuksen hätäilmoituksissa korostuvat perinteisesti alkoholin aiheuttamat ongelmat, tapaturmat ja vesillä sattuvat onnettomuudet. Suuri osa hätä- ja ongelmatilanteista voidaan kuitenkin välttää maltilla ja ennakoinnilla.
Ohjeet kesän ongelmatilanteisiin
Tähän uutiseen on koottu muistilista palveluista, joita voit tarvita erityisesti kesällä. Muista, että kaikki ongelmatilanteet eivät vaadi hätänumeroon soittamista.