Viisi uutta energia-alan hanketta ehdolla suomalais-kiinalaisen yhteistyön demonstraatiohankkeiksi

Viisi suomalais-kiinalaista hanketta on valittu jatkoon ehdokkaina maiden uusiksi yhteisiksi energia-alan demonstraatiohankkeiksi. Tänä vuonna ehdolla olevat hankkeet ovat jatkoa pitkäjänteiselle maiden välisen yhteistyön rakentamiselle.
Suomi on pitkäjänteisesti rakentanut yhteistyötä Kiinaan kestävän energiatalouden siivittämiseksi. Yhteishankkeita on toteutettu jo vuodesta 2018 alkaen. Yhteisten hankkeiden toteuttaminen perustuu Suomen työ- ja elinkeinoministeriön ja Kiinan kansallisen energiahallinnon väliseen yhteisymmärryspöytäkirjaan (Memorandum of Understanding, MoU).
”Suomen ja Kiinan energiahallintojen välisen yhteisymmärryspöytäkirjan käytännön toimeenpano perustuu konkreettisten hankkeiden edistämiseen. Viiden uuden hankkeen valinta ehdolle demonstraatiohankkeiksi on tärkeä askel tässä työssä”, työ- ja elinkeinoministeriön johtava asiantuntija Juho Korteniemi sanoo.
Suomalaisten ja kiinalaisten energia-alan yritysten ja toimijoiden suunnitellut hankkeet keskittyvät muun muassa uusiutuvaan ja vähäpäästöiseen energiatuotantoon sekä alan uusiin innovaatioihin. Yritystason yhteistyötä koordinoivat Business Finland ja kiinalainen energia-alan instituutti EPPEI.
Ehdolla olevat hankkeet saavat Kiinassa niin sanotun demo-projektin statuksen, kun ne etenevät toteutusvaiheeseen.
”Seuraamme tiiviisti hankkeiden etenemistä tänä vuonna. Tämän kaltaiset laajat yhteistyömahdollisuudet vaativat toteutuakseen valtavasti ponnisteluja mukana olevilta yrityksiltä. Työ on kannattavaa, sillä Kiinassa on kasvavaa potentiaalia tällä sektorilla. Yritykset hyötyvät tällaisista projekteista, sillä niillä on kahden maan tuki taustalla”, Maria Ala-Kaila Business Finlandilta sanoo.
Ehdokkaat demonstraatiohankkeiksi valitsi suomalais-kiinalainen energiayhteistyöryhmä, jonka työhön osallistuu suomalaisia ja kiinalaisia virkamiehiä ja energia-alan asiantuntijoita.
Demonstraatiohankkeiksi ovat ehdolla seuraavat hankkeet:
• Huippu- ja säätövoimantuotantoa ja hukkalämmön talteenottoa koskeva hanke Jiangsussa
• Sähkön ja vedyn tuotantoon, varastointiin ja käyttöön liittyvä vähähiilinen energiatuotanto Guangzhoun alueella
• Hajautetun energiatuotannonerilaisia toteutustapoja tutkiva hanke Tianjinissa
• Energian talteenotto jätevedestä Zhejiangissa
• Energiantuotanto maatalousbiomassoista kuivamädätyslaitoksella Jiangsussa
Lisätiedot:
network lead, Maria Ala-Kaila, Business Finland, p. +358 50 529 9915
johtava asiantuntija Juho Korteniemi, TEM, p. +35829 504 7054
Vedestä pelastamisessa korostuu toiminnan nopeus ja sijaintitieto
Yleisillä uimarannoilla on viime viikkojen aikana tapahtunut huomattavasti tavanomaista enemmän hukkumisia ja vakavia läheltä piti -tilanteita. Tilanteen tunnistaminen ja avun nopea hälyttäminen on ratkaisevaa, kun kyse on veden varaan joutuneesta. Hukkuva ihminen kykenee harvoin huutamaan apua, mikä korostaa muiden roolia hätätilanteen havaitsemisessa.
Huh hellettä!
Kauniit ilmat ovat saaneet ihmiset liikkeelle. Helle näkyy myös hätäpuheluiden määrässä ja ajoittain hätälinjan odotusajat voivat olla hieman normaalia pidempiä. Jos hätälinjalla on hetkittäinen ruuhka, älä katkaise puhelua vaan odota linjalla.
Näin toimit myrskyn aiheuttamissa tilanteissa
Myrskyt aiheuttavat erilaisia ongelmia ja tuhoja, kuten puiden kaatumisia ja sähkökatkoja. On tärkeää tietää, milloin myrskyn aiheuttamissa haasteissa on syytä soittaa hätänumeroon ja miten myrskyn aiheuttamiin hätätilanteisiin voi varautua.
112-hätätekstiviestin rekisteröintivelvoite päättyy
Tekstiviestin voi nyt lähettää hätänumeroon 112 mistä puhelinnumerosta tahansa. Palvelu on suunnattu erityisesti ihmisille, joilla on vaikeuksia kuulemisen tai puheen tuottamisen kanssa.
112 Suomi -sovellus arjen turvana jo 10 vuotta
112 Suomi -sovellus on vuosien varrella kasvanut turvallisuuden palvelukokonaisuudeksi. Sen palveluista on apua erilaisissa hätä- ja ongelmatilanteissa niin normaalioloissa kuin häiriö- ja poikkeustilanteissa.