Kouvola-Kotka-Hamina-ratahanke: Mt 354 suljetaan Inkeroisten alikulkusillan kohdalla
Julkaistu 16.3.2022 12.45
Inkeroisten alikulkusillan ali kulkeva tieyhteys maantiellä 354 suljetaan ajoneuvoliikenteeltä 21.3. alkaen.
Yhteydet Asematielle ja Meijerinkujalle säilyvät käytettävissä. Alustavan aikataulun mukaan ajoneuvoliikenne pääsee taas kulkemaan sillan alitse lokakuun 2022 alussa. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reitti pyritään pitämään auki rakentamisen aikana.
Inkeroisten alikulkusillan uusiminen on osa Kouvola-Kotka/Hamina-ratahankkeella tehtäviä junien sallittujen akselipainojen nostoon tähtääviä töitä.
Uuden alikulkusillan rakentaminen tehdään vaiheittain
Inkeroisten uusi alikulkusilta rakennetaan kahtena erillisenä lohkona nykyisen sillan molemmin puolin sillan sivuilla.
"Valmiit siltalohkot siirretään paikoilleen siirtokatkoissa. Länsipuolen siltalohko on tarkoitus siirtää kesäkuun puoleenväliin mennessä ja itäpuoli heinäkuun loppuun mennessä. Rakentamisen jaksottaminen pitää liikennekatkot lyhempinä, jolloin vaikutus rataliikenteeseen on pienempi", hankkeen projektipäällikkö Jarmo Nirhamo Väylävirastosta kertoo.
Tulevien siirtokatkojen aikana syntyy melua lähiympäristöön vanhan sillan purusta sekä uuden sillan perustustöistä.
Sillan rakentamisen lisäksi sillan alla kulkevan tien tasausta siirretään alemmas, jotta sillalle saadaan riittävä alikulkukorkeus. Sillan alle on tulossa täysin uusi tierakenne 200 metrin matkalta. Tiedossa on siis louhintatöitä ja sen myötä melua lähiympäristöön.
Inkeroisten liikennepaikan muut hankkeessa tehtävät työt
Inkeroisten liikennepaikan urakoissa muokataan asema-alue vastaamaan nykyvaatimuksia muun muassa esteettömyyden osalta. Asema-alue ja matkustajalaiturit rakennetaan esteettömiksi. Uusi esteetön reitti tulee kulkemaan uusittavan alikulkusillan kautta. Hankkeessa uusitaan myös ratapihan turvalaitteet ja uusitaan sähköratarakenteita.
"Inkeroisten asema-alueen ja Kouvola-Kotka/Hamina-ratahankkeen muiden kohteiden rakentaminen vuonna 2022 vaikuttaa matkustajaliikenteeseen huhtikuusta marraskuuhun 2022", Nirhamo muistuttaa.
Tällä ajanjaksolla päivisin kulkevia junavuoroja perutaan töiden mahdollistamiseksi. Rakentamisen ajoittaminen pääasiassa päiväsaikaan rauhoittaa illat ja yöt rakentamisen aiheuttamalta melulta koko hankealueella Kouvolasta Kotkaan ja Haminaan.
Lisätietoja:
Jarmo Nirhamo, projektipäällikkö, Väylävirasto p. 0295 534 3596, [email protected]
Jouni Karvonen, GRK Infra Oyj, p. 010 321 4110, [email protected]
Liite: Kartta liikennejärjestelyistä Inkeroisten alikulkusillan kohdalla
Seuraa hanketta netissä: https://vayla.fi/kouvola-kotka-hamina
Seuraa hanketta Facebookissa: https://www.facebook.com/kouvolakotkahaminarata
Kouvola-Kotka/Hamina -hankkeen tavoitteena on parantaa liikennöinnin täsmällisyyttä ja nostaa rataosan kapasiteettia. Hanke tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten parantamiseen muun muassa nostamalla radan akselipainoa 25 tonniin. Rakentaminen on käynnistynyt 2020 ja hanke on kokonaisuudessaan valmis 2025.
Liitteet
Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta
Tutustu myös
Vedestä pelastamisessa korostuu toiminnan nopeus ja sijaintitieto
Huh hellettä!
Näin toimit myrskyn aiheuttamissa tilanteissa
Vedestä pelastamisessa korostuu toiminnan nopeus ja sijaintitieto
Yleisillä uimarannoilla on viime viikkojen aikana tapahtunut huomattavasti tavanomaista enemmän hukkumisia ja vakavia läheltä piti -tilanteita. Tilanteen tunnistaminen ja avun nopea hälyttäminen on ratkaisevaa, kun kyse on veden varaan joutuneesta. Hukkuva ihminen kykenee harvoin huutamaan apua, mikä korostaa muiden roolia hätätilanteen havaitsemisessa.
Huh hellettä!
Kauniit ilmat ovat saaneet ihmiset liikkeelle. Helle näkyy myös hätäpuheluiden määrässä ja ajoittain hätälinjan odotusajat voivat olla hieman normaalia pidempiä. Jos hätälinjalla on hetkittäinen ruuhka, älä katkaise puhelua vaan odota linjalla.
Näin toimit myrskyn aiheuttamissa tilanteissa
Myrskyt aiheuttavat erilaisia ongelmia ja tuhoja, kuten puiden kaatumisia ja sähkökatkoja. On tärkeää tietää, milloin myrskyn aiheuttamissa haasteissa on syytä soittaa hätänumeroon ja miten myrskyn aiheuttamiin hätätilanteisiin voi varautua.
112-hätätekstiviestin rekisteröintivelvoite päättyy
Tekstiviestin voi nyt lähettää hätänumeroon 112 mistä puhelinnumerosta tahansa. Palvelu on suunnattu erityisesti ihmisille, joilla on vaikeuksia kuulemisen tai puheen tuottamisen kanssa.
112 Suomi -sovellus arjen turvana jo 10 vuotta
112 Suomi -sovellus on vuosien varrella kasvanut turvallisuuden palvelukokonaisuudeksi. Sen palveluista on apua erilaisissa hätä- ja ongelmatilanteissa niin normaalioloissa kuin häiriö- ja poikkeustilanteissa.