Hätäkeskuspäivystäjälle kunniamaininta pelastusteosta

Pohjois-Savon Pelastusalan Liitto palkitsee vuosittain pelastusalalla ja pelastustilanteissa ansiokkaasti ja esimerkillisesti toimineita. Vuoden 2022 pelastusteon osalta kunniamaininta osoitetaan Kuopion Hätäkeskuksen hätäkeskuspäivystäjä Hanna Valpulle. Palkintojenjakotilaisuus pidetään Hotelli Savonialla 11.2.2023.
Tehtävässä avuntarvitsija oli pudonnut jäihin ja onnekseen saanut kaivettua puhelimen rintataskusta ja pystyi itse soittamaan hätänumeroon. Sijainti oli syrjäinen, ja avuntarvitsija roikkui jään reunalla noin 50 minuutin ajan ennen avun paikalle saapumista.
– Minun oli helppo löytää oikea paikka nopeasti puhelimen tarkan paikkatiedon perusteella. Ainoa haaste paikantamisessa oli oikean ajoreitin valinta - kannattaako mennä sitä tietä mitä ilmoittaja itse oli ajanut vai lammen toiselle puolelle johtavaa tietä, Hanna muistelee.
– Tässäkin tarkasta teknisestä paikantumisesta oli korvaamaton apu. Puhelin paikantui juuri siihen kohtaan keskelle lampea missä apua tarvittiin.
Vuorovaikutuksesta voimaa selviytymiseen
Avuntarvitsija alkoi puhelun edetessä väsyä ja kylmettyä. Hän roikkui jään reunalla, naskalit molemmissa käsissään, puhelin kaiuttimella. Tällaisessa tilanteessa jalat pyrkivät kääntymään jään alle, ja pinnalla pysyminen vaatii töitä.
Kerroin hänelle koko ajan missä kohtaa apu on tulossa, ja vannotin olemaan luovuttamatta missään vaiheessa, Hanna kertoo.
– Hän tarvitsi jatkuvaa kannustamista ja tsemppaamista voimien löytymiseen. Ehdittiin siinä puhelun aikana juttelemaan asioista maan ja taivaan välillä. Kerroin hänelle koko ajan missä kohtaa apu on tulossa, ja vannotin olemaan luovuttamatta missään vaiheessa, Hanna kertoo.
Lopulta pelastajat saavuttivat kohteen hätäkeskuspäivystäjän ollessa yhä linjalla. Viimeisten minuuttien aikana Hanna kyseli joko pelastajien ääni kantautuisi metsän läpi, koska vajaan puolen kilometrin matka tieltä lammelle oli vaikeakulkuista maastoa.
– Uskon tämän olevan sellainen puhelu minkä tulen muistamaan loppuelämäni. Koin tehtävästä onnistumisen iloa ja tarinalla oli onnellinen loppu. Sain myös aidosti välitöntä kiitosta puhelun hoitamisesta.
– Olen tehnyt työtäni, Hanna vastaa, kun häneltä kysytään miltä tuntuu saada kiitosta hoitamastaan tehtävästä. Hätäkeskuspäivystäjän työ on varsin näkymätöntä, mutta vaikutuksiltaan äärimmäisen tärkeää.
– Tällaisen äärimmäisen pitkän ja haasteellisen puhelun hoitaminen vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja ja rauhallisuutta. Taitoa keksiä puhuttavaa hiljaisiin hetkiin ja taitoa kannustaa ja luoda uskoa pelastumisesta.
Tutustu myös
Vuoden Hätäkeskuspäivystäjä Tiina Mitts: kieltenopettajasta hätäkeskuspäivystäjäksi
PRO112-palkittu Mika Lamu rakentaa turvallisuutta tekniikan ja yhteistyön voimin
Hätäkeskusammattilaisia palkittiin ansiokkaasta työstä
Hätäkeskuspäivystäjä ohjeistaa toimimaan onnettomuuspaikalla
Liikenneturvan kyselyn mukaan joka neljäs suomalainen ei koe tietävänsä, miten onnettomuuspaikalla tulee toimia. Hätäkeskuspäivystäjän antamat ohjeet voivat onnettomuustilanteessa pelastaa henkiä.
Vuoden Hätäkeskuspäivystäjä Tiina Mitts: kieltenopettajasta hätäkeskuspäivystäjäksi
Vuoden Hätäkeskuspäivystäjäksi on valittu ylipäivystäjä Tiina Mitts Vaasan hätäkeskuksesta. Tiina korostaa työssään tiimityön merkitystä, vaikka hätäilmoitus vastaanotetaan yksin.
PRO112-palkittu Mika Lamu rakentaa turvallisuutta tekniikan ja yhteistyön voimin
Hätäkeskuslaitoksen vuosittainen PRO112-palkinto on myönnetty järjestelmäpäällikkö Mika Lamulle. Palkinto on tunnustus hänen merkittävästä työstä hätäkeskustoiminnan ja hätänumeron 112 kehittämisen eteen. Mika panos on ollut erityisen merkittävä hätäkeskustietojärjestelmien kehitystyössä.
Hätäkeskusammattilaisia palkittiin ansiokkaasta työstä
Hätäkeskustoiminnan ammattilaisia palkittiin tänään Helsingissä. Hätänumeron ja hätäkeskustoiminnan eteen tehdystä työstä myönnettävä PRO 112 -palkinto luovutettiin järjestelmäpäällikkö Mika Lamulle. Vuoden Hätäkeskuspäivystäjäksi valittiin ylipäivystäjä Tiina Mitts Vaasan hätäkeskuksesta.
Jaa vaaratiedote kaverille 112 Suomi -sovelluksen avulla
Uusimmassa päivityksessä sovelluksen tiedote-ominaisuutta on paranneltu, ja vaara- ja viranomaistiedotteet on nyt mahdollista jakaa kaverille esimerkiksi viestillä tai somessa.