Matkalla idästä länteen ja lännestä itään
Kutsun VIRVE:ssä tehtävääni liittyvää poliisin kenttäjohtajaa kutsutunnuksella "Tunturi yksi" katsoen samalla viereisellä näytöllä olevaa karttaa ja Suomineidon käsivartta. Silmissäni näen laajat puuttomat erämaa-alueet, poskissani tuntuu tuulen viima ja jossain kaukaisuudessa omassa mielikuvassani etenee tunturin kupeella pieni porolauma.
Hetken saan matkata Lapin laajoilla kairamailla, kunnes seuraava puhelu viekin sitten Saimaan rannalle, rantaan liplattavien aaltojen pehmeään syleilyyn. Työssäni matkaan Suomea ristiin rastiin vastaanottaessani hätäpuheluja etelästä pohjoiseen ja lännestä itään. Kuinka moni teistä työssään pääsee matkalle työpäiviensä aikana läpi Suomen?
Pahoittelut seuraavasta teille muille Suomen asukkaille, mutta olen tykästynyt pohjoisen- ja Oulun hätäkeskusalueen soittajiin (päivystän siis itse aivan muualla, toisessa hätäkeskuksessa). Heidän kanssaan asiat tuntuvat sujuvan rauhallisesti ja maltillisesti, saan matkata näillä upeilla pohjoisen alueilla ja kokea tätä mielikuvamatkailua puhelujen kautta. Totta kai on kurjaa ja surullistakin, että ihmisille sattuu ja tapahtuu, jolloin 112:een joudutaan soittamaan hädän tullen - mutta jos hiukan mennään asiasta sivummalle, nähdään soittajalta saatujen osoitetietojen, tehtävään liittyvien hälyttämisien ja soittajalle annettujen ohjeiden jälkeen ihan jotain muuta: Suomen maantieteellistä rikkautta, jonka kanssa hätäkeskuspäivystäjät ovat tekemisissä päivittäin. Meiltä Suomenmaasta löytyy merta, järviä, metsiä, niittyjä, soita, vaaroja ja tuntureita; mieletön paketti luonnon ihmemaata. Yksi tärkeimmistä työvälineistäni on kartta ja jostain syystä rakastan karttoja; on ihanaa tarkastella vaikkapa Turun saaristoa tai UKK:n kansallispuistoa, katsella paikkojen nimiä ja tutkia reittejä.
Pääosin enimmät hätäpuhelut keskittyvät isompiin kaupunkeihin ja taajamiin, joissa myös ihmisiä asuu ja liikkuu enemmän. Omalta työpisteeni kartalta voin huomata tälläkin hetkellä, että tehtävät ovat kertyneet juuri näihin tiettyihin kohtiin ja satunnaisia yksittäisiä tehtäviä näkyy haja-asutusalueella; paikoissa, joissa asutusta ei ole juuri ollenkaan. Tänä korona-aikana luontomatkailu on ihmisten keskuudessa yleistynyt roimasti. Kansallispuistojen kerrotaan olevan osin jopa ruuhkaisia, koska nyt pitää päästä luontoon, valmiiksi viitoitetuille reiteille ja/tai tutuille turvallisille poluille. Mökkeilijät ovat olleet kesäpaikoissaan tänä aikana enemmän kuin ennen, samoin tien päällä on matkailijoita liikkunut normaalista oudommilla suunnilla kun on etsitty uusia tutustumiskohteita. Nämä kaikki edellä mainitut seikat näkyvät myös hätäkeskuspäivystäjän arkityössä: uusina paikkoina harvaan asutuilla alueilla tai pienemmissä mökkikunnissa.
Yhtä kaikki, matkanteko jatkuu mielikuvissa jokaisen uuden hätäpuhelun myötä kaupunkimiljöistä maaseudulle, järvialueilta merelliseen saaristoon, Lapin aavoilta tuntureilta Helsingin keskustan sykkeeseen.
Suomineidon syleilystä terveisin.
