Petteri Helisten Kuopion hätäkeskuksen päälliköksi
Petteri Helisten on nimetty Kuopin hätäkeskuksen päälliköksi. Hän aloittaa virassa 1. marraskuuta 2024.
Diplomi-insinööri Petteri Helisten siirtyy Kuopion hätäkeskuksen johtoon Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen riskienhallintapäällikön virasta, jota hän on hoitanut vuodesta 2022 lähtien.
Helistenillä on pitkä historia pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan tehtävistä. Vuosina 2011–2022 Helisten toimi Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen pelastusjohtajana. Ennen siirtymistä pelastusjohtajaksi, Helisten oli perustamassa Pohjois-Savon hätäkeskusta ja toimi hätäkeskuksen johtajana vuosina 2002–2011.
Helisten tuo Hätäkeskuslaitokselle laaja-alaista tuntemusta hallinnonalalta, oppeja suuren organisaation johtamisesta, verkosto-osaamista sekä osaamista projektijohtamisesta ja riskienhallinnasta.
− Turvallisuuskulttuuri asenteineen sekä arvoineen ovat olleet minulle aina itsestäänselvyyksiä. Hätäkeskuksen päällikkönä aion kehittää toimintaa yhdessä henkilöstön ja yhteistyötahojen kanssa, jotta asiakkaat saavat jatkossakin parhaat mahdolliset hätäkeskuspalvelut, Helisten kertoo.
Helisten on työskennellyt lähes koko työuran päällikkö- ja johtajatehtävissä. Hänellä on pitkä kokemus julkishallinnon tulosohjausjärjestelmistä sekä strategisesta suunnittelusta.
Päivitä 112 Suomi -sovellus uusimpaan versioon
112 Suomi -sovelluksen taustapalvelussa havaittiin tekninen häiriö 15.5. perjantaiaamuna, kun Uudenmaan drooniin liittyvää vaara ohi -tiedotetta julkaistiin. Vika poistui vielä samana aamuna klo 8.15 mennessä. Tilapäinen häiriö johtui sovelluksen taustapalvelun kuormituksesta.
Toimintavarmuutta kaikissa oloissa
Hätäkeskuslaitos panostaa varautumiseen. Kokonaisuus rakentuu teknisistä ratkaisuista, osaamisesta ja yhteistyöstä.
Ohjeet droonihavaintojen varalle 112 Suomi -sovellukseen
Toimintaohjeet ilmasta uhkaavaan vaaraan löytyvät nyt 112 Suomi -sovelluksen palveluvalikoimasta. Myös vaaratiedotteet välitetään sovellukseen puhelimen sijaintitiedon perusteella.
Miten vaarasta varoitetaan?
Suomessa on kaksi tapaa varoittaa ihmisiä nopeasti esimerkiksi ilmasta uhkaavasta vaarasta: vaaratiedote ja yleinen vaaramerkki. 112 Suomi -sovellus on yksi vaaratiedotteen välityskanavista.
eCall-hätäpuhelujärjestelmä estää liikennekuolemia, aiheettomat ilmoitukset kuormittavat hätäkeskuksia
Automaattinen hätäpuhelujärjestelmä eCall on noin joka kahdeksannessa henkilö- ja pakettiautossa. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilaaman tutkimuksen mukaan eCall-järjestelmä esti vuosina 2019–2023 arviolta yhden liikennekuoleman. Hätäkeskusten kannalta ongelmana ovat aiheettomat eCall-ilmoitukset, joita on noin 80 %.