112 – sinun elämäsi, sinun numerosi, älä missaa sitä.
Nuoret miehet 112-päivän kohderyhmänä 2026
Kampanjan avulla halutaan vahvistaa nuorten miesten rohkeutta puuttua hätätilanteisiin.
112-päivän kampanjan kohderyhmänä ovat helmikuussa 2026 nuoret miehet. Kohderyhmä ei ole sattumaa, sillä tutkimusten ja viranomaisten havaintojen mukaan nuorilla miehillä on keskimäärin enemmän haasteita hätätilanteessa toimimisessa kuin muilla väestöryhmillä.
Nuori ei välttämättä halua tai uskalla puuttua hätätilanteisiin, vaikka olisi ensimmäisenä paikalla. Samalla luottamus viranomaisiin voi olla heikompi kuin muilla, mikä lisää epävarmuutta toimia hätätilanteessa.
Nuorten miesten tavoittaminen ja mukaan ottaminen on tärkeää, koska monet hätätilanteisiin johtavat asiat sattuvat arjessa juuri siellä, missä nuoret itse liikkuvat – kouluissa, vapaa-ajalla ja kaveriporukoissa. Näissä tilanteissa tärkeintä on tehdä jotain – ei jäädä sivusta seuraamaan.
Kampanjalla haluamme:
- Lisätä tietoa hätänumerosta 112 ja sen käytöstä.
- Vahvistaa nuorten miesten rohkeutta puuttua tilanteisiin ja soittaa apua.
- Lisätä ymmärrystä ja vastuunkantoa – turvallisuus on myös nuorten asia.
“112 – sinun elämäsi, sinun numerosi, älä missaa sitä.”
112-päivän slogan muistuttaa nuoria, että sinulla on vastuu. Hätänumero on kaikkia varten – myös sinua varten. Nuori mies voi olla hätätilanteessa sankari, joka tekee juuri sen tärkeimmän teon eli soittaa apua hätätilanteessa.
112-päivä helmikuussa 2026:
- Kampanja-aika: Kampanja-aika: 112-päivää vietetään vuosittain 11. helmikuuta, ja kampanja kestää koko viikon. Vuonna 2026 hätänumeroviikkoa vietetään viikolla 7.
- Kohderyhmä: Nuoret miehet
- Teema: Käytä oikein hätänumeroa 112
- Slogan: 112 – sinun elämäsi, sinun numerosi, älä missaa sitä.
Edit 3.2.2026 klo 11.05: Lisätty linkit materiaalipankkiin ja YouTubeen
Edit 8.12.2025 klo 10.04: Kuva vaihdettu.
Edit 14.10.2025 klo 7.59: Lisätty kampanja-aika ja linkki sivulle "Mikä on 112-päivä" / kuvan koko muutettu.
Näin voit järjestää 112-päivän
Hyödynnä kampanjan materiaaleja
112-oppitunti nuorille YouTubessa
Se även
Kampanjveckan samlade deltagare på olika håll i landet
Under nödnummerveckan fästs uppmärksamheten vid säkerheten
Rädslan för att bli stämplad hindrar unga från att ringa efter hjälp
Instruktioner för sommarens problemsituationer
I denna nyhet har vi sammanställt en checklista över tjänster du kan behöva, särskilt på sommaren. Alla problemsituationer kräver inte ett samtal till nödnumret.
Får man hjälp från nödcentralen?
Det finns många missuppfattningar och gammal information om nödcentralstjänster, vilket kan påverka förväntningarna på tjänsten. I denna nyhet berättar vi vad var och en i Finland borde veta om nödnumret.
Sanktionskontroll tas i bruk från och med 3.6.2026
Nödcentralsverket kontrollerar larmanläggningskunder med hjälp av en ny sanktionskontrolltjänst från och med den 3 juni 2026. Sanktionskontrollen gäller nuvarande och nya kunder med brand- och brottslarmanläggningar.
Förmedlingssystemet för varningsmeddelanden testas den 5 juni
Det officiella förmedlingssystemet för varningsmeddelanden testas regelbundet. Syftet med testet är att se hur systemen fungerar.
Skolorna avslutade – 14 500 nödmeddelanden till nödnumret
Läsårets slut och sommarlovets början firades runtom i Finland på skolavslutningsveckoslutet. På nödlinjen var skolavslutningsveckoslutet mer brådskande än normala sommarveckoslut, och mängden uppdrag som gällde unga var större än normalt.