Publiceringsdatum
27.3.2024 9.59
Blogg
Alkukeväinen jää kutsuu kulkijaa nauttimaan pilkkimisestä, luistelusta, hiihtämisestä ja kävelystä. Jäällä kävely on vapauttavaa - on silmänkantamattomiin hiljaisuutta, luonnonrauhaa ja tilaa hengittää. Auringon sulattelema jää juttelee rauhallisella tavallaan: se poksuu, paukkuu ja natisee sillä kulkevalle. Jään alla velloo kuitenkin lainehtiva vesi odottaen itsekin kevättä ja pääsyä vapauteen. Keväisellä ihanuudella on tummanpuhuva kääntöpuolensa, sillä kevätjäät ovat arvaamattomat. Tämä kuuluukin hätäkeskuksissa vuoden ensimmäisina "ihmisen pelastaminen vedestä" -tehtävinä. Osaatko sinä varoa heikkoja jäitä?
Normaalioloissa viisi senttiä paksu teräsjää kantaa ihmisen painon, mutta kevätjää on auringon haurastuttamaa ja saattaa pettää, vaikka jäällä olisi vahvuutta jopa 30 cm. Kevätjäälle ei tämän vuoksi voidakaan antaa minkäänlaisia varmoja kantavuuslukuja.
Jäiden turvin ulkoilija saattaa mennä paikkoihin, joihin ei avoveden aikaan ole pääsyä; järven ylittämistä jalan, tutustumisretkiä asuttamattomiin saariin, oikopolkuja luodolta luodolle ja jäätiellä autolla ajamista. Jäällä tulee kuitenkin noudattaa varovaisuutta, eikä tyhmänrohkeaksi kannata ryhtyä.
Ohessa seitsemän vinkkiä jäällä olemisesta nauttimiseen:
- Varo erityisesti kaikkia virtaavia paikkoja kuten siltojen alustoja, kanavia, rantapenkereiden vierustoja ja saarien lähialueita. Myös ruovikot ja kaisloittuneet alueet haurastuttavat jäätä.
- Jos jäälle on tehty ohjattuja polkuja ja reittejä, pitäydy niissä.
- Älä mene jäälle yksin. Toisesta on turvaa, jos jotain sattuu.
- Jäänaskalit ovat jäällä liikkuvien paras turvallisuusväline. Kun naskalit riippuvat kaulan ympäri roikkuen, ovat ne helposti saatavilla. Ne eivät maksa paljon, mutta saattavat pelastaa henkesi, joten ovat kultaakin kalliimmat hätätilanteessa.
- Laita kännykkäsi vesitiiviiseen Minigrip-pussiin, sulje se hyvin ja sijoita koko paketti takkisi rintataskuun, jotta se on nopeasti käden ulottuvilla.
- Muista 112 Suomi -sovellus. Soittamalla sovelluksen kautta sijaintitietosi välittyy automaattisesti hätäkeskukseen, ja paikantaminen helpottuu.
- Jos kuitenkin jää pettää allasi, yritä pysyä mahdollisimman rauhallisena ja huuda kuuluvasti apua. Käänny siihen suuntaan, josta olit tulossa, sillä siellä jää kantoi. Jos olet ollut hiihtämässä, yritä saada suksesi irti. Kohota itsesi uintipotkuilla ensin vaaka-asentoon ja ponnista sen jälkeen itsesi jään pinnalle (tässä kohdin naskalit auttavat). Kun olet päässyt jäälle: kieri ja ryömi mahdollisimman kauas avannosta siihen suuntaan, josta tulit. Kun jää taas kantaa, nouse pystyyn, yritä etsiytyä lämpimään ja soita tarvittaessa 112.
Ihania aurinkoisia ja turvallisia kevätpäiviä kaikille ulkoilun ystäville!
Hätäkeskuspäivystäjä Anne