ILTA-palvelun käyttöönotto siirtyy keväälle 2025
Ilmoitinlaitteiden itsenäiseen testaukseen kehitetyn ILTA-palvelun käyttöönotto viivästyy. Palvelun uusi arvioitu käyttöönotto on keväällä 2025.
ILTA-palvelu on paloilmoitinlaitteiden itsenäiseen testaukseen kehitetty verkkosovellus. Palvelun avulla testaaja voi testata paloilmoitinlaitteen itsenäisesti, soittamatta Hätäkeskuslaitokseen.
Palvelun oli tarkoitus tulla asiakkaiden käyttöön jo tänä keväänä. Käyttöönottoa on kuitenkin jouduttu siirtämään keväälle 2025.
− ILTA-palvelun kehitystyö on ollut arvioitua työläämpi ja monimutkaisempi. Myös turvallisuusverkossa toimiminen on tuonut kehittämiseen omat haasteensa, projektiasiantuntija Mari Suksi Hätäkeskuslaitokselta kertoo.
Uuden ajan testausta
ILTA-palvelua voivat käyttää kaikki yritysasiakkaat, joiden paloilmoitinlaite on kytketty Hätäkeskuslaitoksen valvontaan. Palvelun käyttö edellyttää testaajien valtuuttamista ILMO-järjestelmässä.
Lanseerauksen jälkeen palvelu mullistaa paloilmoitinlaitteiden testauksen ja tuo sen nykyaikaan.
− ILTA-palvelu tulee olemaan paloilmoitinasiakkaille arjen helpottaja. Haluamme, että palvelu toimii moitteettomasti, kun se lanseerataan keväällä 2025. Sen eteen teemme koko ajan töitä, Suksi kertoo.
Tutustu myös
Pakotetarkastus otettu käyttöön
Juhannuksena eniten tehtäviä ensihoidolle, hätäilmoituksia yhteensä 28 115
Hätäkeskukset vastaanottivat perjantain 19.6.2026 ja sunnuntain 21.6.2026 välisenä aikana 28 115 hätäilmoitusta. Viime vuonna vastaava luku oli 24 900. Hätäpuheluihin vastattiin keskimäärin 7 sekunnissa (5 sekuntia vuonna 2025).
Hätäkeskuspäivystäjän vinkit turvalliseen juhannukseen
Ylipäivystäjä Tiina Mittsin mukaan juhannuksen hätäilmoituksissa korostuvat perinteisesti alkoholin aiheuttamat ongelmat, tapaturmat ja vesillä sattuvat onnettomuudet. Suuri osa hätä- ja ongelmatilanteista voidaan kuitenkin välttää maltilla ja ennakoinnilla.
Ohjeet kesän ongelmatilanteisiin
Tähän uutiseen on koottu muistilista palveluista, joita voit tarvita erityisesti kesällä. Muista, että kaikki ongelmatilanteet eivät vaadi hätänumeroon soittamista.
Saako hätäkeskuksesta apua?
Hätäkeskuspalveluun kohdistuu paljon harhaluuloja ja vanhaa tietoja, jotka voivat vaikuttaa hätäilmoituksen tekijän palveluodotuksiin. Lue uutisesta, mitä jokaisen pitäisi Suomessa tietää hätänumerosta.
Pakotetarkastus otettu käyttöön
Hätäkeskuslaitos tarkastaa ilmoitinlaiteasiakkaat uudella pakotetarkastuspalvelulla 3.6.2026 alkaen. Pakotetarkastus koskee nykyisiä ja uusia palo- ja rikosilmoitinlaiteasiakkaita.