Itsetuhoisuudesta voi puhua turvallisesti

Hätäkeskukseen tehdään vuosittain tuhansia hätäilmoituksia, jotka koskevat itsetuhoisuutta tai itsemurhan yritystä. Itsemurhien ehkäisypäivänä muistutetaankin, että itsetuhoisuuteen voi saada apua, ja siitä voi puhua turvallisesti.
Itsemurhien ehkäisypäivää vietetään jälleen 10.9.2024. Päivän tavoitteena on lisätä tietämystä itsemurhista ja itsetuhoisuudesta, ja vähentää itsemurhiin liittyvää leimautumista. Tarkoituksena on ennen kaikkea kertoa, että itsemurha on estettävissä, itsetuhoisiin ajatuksiin on saatavissa apua ja itsemurhasta voidaan puhua turvallisesti. Päivää on vietetty Suomessa vuodesta 2003.
Itsetuhoisuus ei ole hätäkeskuspäivystäjälle vieras aihe. Hätäkeskukseen tehdään vuosittain tuhansia hätäilmoituksia, jotka koskevat itsetuhoisuutta tai itsemurhan yritystä. Ilmoittajana voi olla avuntarvitsija itse tai esimerkiksi hänen läheinen.
− Hätäkeskuspäivystäjän tehtävä on aina suorittaa riskinarvio ja sen perusteella arvioida juuri senhetkinen avuntarve. Esimerkiksi lääkkeiden yliannostus voi olla ensihoidolle välitettävä tehtävä, ja poliisi taas on vastuuviranomainen, kun kyseessä on vaarallisen toiminnan keskeyttäminen. Apu voi tulla monessa eri muodossa, mutta tärkeintä on tietää, että hätätilanteessa apua on aina saatavilla, kehittämispäällikkö Tommi Hopearuoho Hätäkeskuslaitokselta kertoo.
Itsetuhoisuuteen liittyvät hätäpuhelut eivät aina vaadi kiireellisen viranomaisavun hälyttämistä. Joskus avuntarvitsija on päivystäjän kanssa keskusteltuaan kykeneväinen hakeutumaan avun piiriin itse. Mikäli kyseessä on enemmän keskusteluavun tarve, voidaan avuntarvitsija ohjata soittamaan esimerkiksi Mieli ry:n kriisipuhelimeen. Kriisipuhelin päivystää suomeksi numerossa 09 2525 0111 ympäri vuorokauden. Numero löytyy myös 112 Suomi -sovelluksesta.
Apua on saatavilla
Hätäkeskuspäivystäjän tutkintokoulutuksen aikana harjoitellaan laajasti vuorovaikutukseen liittyviä kokonaisuuksia. Opiskelija saa myös valmiudet kohdata kriisissä olevan asiakkaan. Työssään päivystäjä harjaantuu kohtaamaan ihmiselämän monia eri puolia, eikä itsetuhoisuudesta puhuminen ole päivystäjälle vierasta. Jos avuntarvitsija kertoo vaikeasta tilanteesta ja pahasta olosta, kysyy päivystäjä asiaa usein myös suoraan. Hätäkeskuspäivystäjälle on tärkeää kertoa voinnistaan rehellisesti. On myös tärkeää tietää, ettei itsetuhoisuudesta puhuminen lisää itsemurhan riskiä – päinvastoin.
− On tärkeää hakea apua ajoissa. Akuutissa hätätilanteessa tulee kuitenkin tehdä hätäilmoitus ja toimia päivystäjän ohjeiden mukaan, Hopearuoho kiteyttää.
EDIT 10.9.2024 klo 14.17 lisätty ruotsin- ja englanninkieliset versiot.
Se även
Positionsinformationen kan rädda människoliv
Nödcentralerna förbereder sig inför skolavslutningshelgen
Prioritering av uppdrag möjliggör hjälpen i akut nöd
Så här handskas du med situationer orsakade av stormar
Stormar orsakar olika problem och störningar, såsom omkullfallna träd och strömavbrott. Det är viktigt att känna till när man bör ringa till nödnumret om stormskador, och hur man kan bereda sig för olika situationer som stormar kan orsaka.
Registreringsskyldigheten för 112-nödtextmeddelanden upphör
Nu kan ett nödtextmeddelande skickas till nödnumret 112 från vilket telefonnummer som helst. Tjänsten är avsedd särskilt för personer som har nedsatt hörsel eller talhämning.
Appen 112 Suomi 10 år
Appen 112 Suomi har med åren vuxit till en servicehelhet för säkerheten. Dess tjänster hjälper vid olika nöd- och problemsituationer såväl under normala förhållanden som vid störningar och undantagsförhållanden.
Positionsinformationen kan rädda människoliv
Med tanke på hjälpen är den viktigaste saken i ett nödsamtal att man vet sin position för att hjälparna hittar fram så fort som möjligt. Tekniken och särskilt appen 112 Suomi är bra hjälpmedel för detta.
24 900 nödmeddelanden under midsommaren
Nödcentralsverket tog emot sammanlagt cirka 24 900 (28 300 år 2024) nödsamtal mellan fredagen den 20 juni och söndagen den 22 juni.