Pitkän päivystäjänurani varrella olen saanut vastata toisinaan mitä erikoisimpiin hätäpuheluihin ja ihmisten elämänkaaret tapahtumineen laidasta laitaan ovat tulleet tutuiksi. Joskus tuntuu, että on jo kuullut kaiken mahdollisen mitä ihmisille voi tapahtua, kun seuraava hätäpuhelu heittää ympäri kyseisen toteamuksen ja voi vain sanoa, että mitä ihmettä?
Monesti hätäkeskuspäivystäjiltä kysytään, mitkä hätäpuhelut ovat jääneet mieleen? Tässä meistä jokainen on yksilö. Toinen päivystäjä ottaa asiat henkilökohtaisemmin kuin toinen, jotkut puhelut ns. kolahtavat tai saattavat tarvita erillistä purkua ja juttelua, jotta asia saadaan käsitellyksi. Tunteeton tässä työssä ei kukaan voi olla, mutta pitkään tätä työtä ei voi tehdä jos asiat alkavat mennä ihon alle.
Kokonaisuudessaan hätäkeskuspäivystystyö on työtä ihmiseltä ihmiselle; inhimillisyyttä kone ei koskaan voi korvata. Hätätilanteessa jo päivystäjän äänen kuuleminen luurin toisessa päässä helpottaa hädässä olijaa ja mahdollistaa rauhoittumisen, voi keskustella tapahtuneesta, saada ohjeita ja tarvittaessa päivystäjä on soittajan "turvana" avun tuloon asti.
Omalla kohdallani menneet hätäpuhelut unohtuvat aina uusien puhelujen tullessa, eikä mikään erityisesti ole jäänyt mieleen; ei positiivisesti eikä negatiivisesti. Itseäni eniten jäävät vähäksi aikaa harmittamaan ne puhelut, joissa ihmisten julmuus toista ihmistä, kuten lasta tai vanhusta, sekä eläimiä kohtaan korostuvat. Puhelut, joissa puolustuskyvyttömät tai muutoin tilaltaan heikentyneet saavat osakseen väkivaltaa, kaltoin kohtelua, uhkailua tai syrjintää tarpeettomasti ja oikeudettomasti. Sellaisia tekoja ei saisi koskaan tapahtua; ei kenellekään, eikä missään.
Toisenlaisia eli niitä mukavampia hätäpuheluja ovat kuitenkin ne, joissa soittaja kertoo vakavalla äänellä jostain aivan käsittämättömästä tapahtumasta, joka tilanteena itsessään on hauska, vaikka aihe vakava. Hauskuus saattaa löytyä soittajan omasta mielentilasta, asian esiintuomisesta, tapahtuman luonteesta tai jostain aivan absurdista, mikä saa päivystäjän luurin toisessa päässä pidättelemään nauruhermojaan. Myös lapset hätäpuhelun soittajina voivat aikaansaada päivystäjän mielessä positiivisia hörähdyksiä, sillä lasten suusta kuulee usein totuuden, kuten seuraavassa:
Vielä lankapuhelinten aikaan noin kymmenvuotias pikkupoika soittaa hätänumeroon puuskuttaen. Hän kertoo heti ensin, että on pari vuotta nuoremman veljensä kanssa kaksin kotona kun äiti on lähtenyt pikaisesti käymään lähikaupassa. Puhelun takaa kuuluu toisen lapsen tirskuntaa kun poika jatkaa varoen, hieman pelokkaana, että pihan ulkorakennus on syttynyt palamaan, apua tarvitaan.
Kysyessäni osoitetta kohteeseen, kuuluu puhelun taustalta oven aukaisun äänet sekä topakkaa kengänkopinaa; äiti tulee kotiin. Nuorempi poika kertoo äidilleen, että isoveli soittaa juuri palokuntaan. Äiti tulee puhelimeen ja kysyy minulta, mikä on tilanne? Kerron, että poika on soittanut hätänumeroon ja huomasitko kotiin tullessasi palaako teillä ulkorakennus? Äiti sanoo, ettei nähnyt moista, lähtee ikkunasta katsomaan tilannetta ja jättää luurin pöydälle.
Samassa luurin nappaa taaempana tirskunut velipoika, joka rallatellen lauleskelee puhelimeen: "Marko (nimi muutettu) leikki tulitikuilla ja nyt on talli tulessa!". Siinä meinasi päivystäjältä päästä naurahdus, mutta onneksi sain pidäteltyä. Samassa äiti tulee takaisin, ottaa pojalta luurin käteensä ja kertoo puoliksi huutaen: "Ulkorakennus palaa, palokunta paikalle ja sassiin kans!".
Terveisin, Anne hätäkeskuspäivystäjä
