Hätäkeskuslaitos pyrkii omalta osaltaan rakentamaan Suomea, joka on yhdenvertainen ja turvallinen kaikille sukupuolesta, identiteetistä tai taustasta riippumatta. Visionamme on tuottaa laadukasta, luotettavaa ja yhdenvertaista hätäkeskuspalvelua. Yksi arvoistamme on oikeudenmukaisuus. Tällä tarkoitamme sitä, että kohtelemme asiakkaitamme ja toisiamme siten, että kunnioitamme erilaisuutta ja monimuotoisuutta, toimimme tasapuolisesti ja huolehdimme yhdenvertaisuuden periaatteen toteutumisesta kaikessa toiminnassamme.
Keväällä valmistui Hätäkeskuslaitoksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma vuosiksi 2022 ja 2023. Siinä on määritelty yhteensä 18 tavoitetta, joiden etenemistä on tarkoitus seurata johtoryhmässä säännöllisesti. Tavoitteet jakautuvat henkilöstön ja palvelujen kehittämiseen.
Hätänumeroon soittaneiden arvion mukaan kohtelumme heitä kohtaan on korkealla lähtötasolla. Taloustutkimuksen syyskuussa 2021 tekemän tutkimuksen perusteella hätäkeskukseen soittaneista henkilöistä 95 % koki saaneensa yhdenvertaista ja tasa-arvoista palvelua hätäkeskuspäivystäjältä. Korkeaan tasoon pyrimme myös kaikkien muiden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteiden osalta. Nostan tässä vain kaksi konkreettista asiaa esiin suunnitelmastamme.
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun nollatoleranssi
Yksi paljon keskustelua herättänyt aihe myös turvallisuustoimialoilla on häirintä ja epäasiallinen kohtelu. Tästä syystä olemme valinneet yhdeksi konkreettiseksi tavoitteeksi häirinnän ja epäasiallisen kohtelun nollatoleranssin. Hätäkeskuslaitos on sitoutunut siihen, että tämä tavoite myös toteutuu.
Häirintä ja epäasiallinen kohtelu tapahtuvat tavallisesti salassa muilta, joten on erityisen tärkeää poistaa kaikki sellaiset esteet, jotka estävät puuttumisen tällaiseen käyttäytymiseen. Toimintakulttuurin pitää tukea toimintaa, jossa jokainen uskaltaa tuoda esiin epäkohdat ja organisaation on aloitettava välittömästi selvitys silloin, kun häirintä tai epäasiallinen kohtelu tulee esiin. Tämä tarkoittaa paitsi sitä, että jokaiselle on selvää, miten tulee toimia, kun kohtaa tällaista käytöstä myös sitä, että koko henkilöstö puuttuu omalta osaltaan asioihin, jos niitä havaitsee. Pelkkä esihenkilöiden valvonta ei riitä vaan jokaisen on otettava vastuu siitä, että ilmoittaa havaitsemastaan häirinnästä tai epäasiallisesta käyttäytymisestä esihenkilölleen tai jos häiritsijä on esihenkilö; silloin esihenkilön esihenkilölle.
Siirtyminen Sukupuolineutraaliin kieleen
Sukupuoleen kiinnittyvillä virkanimikkeillä ja ilmaisuilla saatetaan pitää yllä huomaamattomasti rakenteellista epätasa-arvoa. Hätäkeskuslaitoksen virkanimikkeet ovat pääsääntöisesti sukupuolineutraaleja. Meillä on hätäkeskuspäivystäjiä, ylipäivystäjiä, vuoromestareita, asiantuntijoita, erityisasiantuntijoita, toimiala-asiantuntijoita, yksiköiden päällikköjä, hätäkeskusten päällikköjä, hätäkeskusten apulaispäällikköjä ja osaston johtajia. Tästä huolimatta käytämme varsinkin puheessa luontevasti käsitteitä esimies, virkamies, lakimies jne. Olemmekin tehneet päätöksen siitä, että Hätäkeskuslaitoksen ohjeissa alamme käyttää sukupuolineutraaleja termejä eli puhumme mieluummin esihenkilöstä kuin esimiehestä.
Tämä muutos toteutetaan siten, että silloin, kun ohjeita päivitetään, niiden kieliasu muutetaan samassa yhteydessä. Ohjeemme ovat tavallisesti voimassa maksimissaan kolme vuotta, joten tässä aikataulussa ohjeidemme kieliasu tulee viimeistään päivittymään. Tämän lisäksi jokainen voi jo heti alkaa käyttää sukupuolineutraaleja ilmaisuja puheessaan. Asia tuntuu pieneltä yksityiskohdalta mutta sillä on kuitenkin merkitystä sen kannalta, miten organisaatiossa pidetään yllä vakiintuneita mielikuvia.
Konkreettisilla tavoitteilla eteenpäin
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyö on pitkäjänteistä ja jatkuvaa työtä. Olennaista on tehdä konkreettisia toimenpiteitä. Ne voivat tuntua pieniltä, mutta niiden toteuttamisella voidaan saada aikaan paljon myönteisiä vaikutuksia. Olennaista on, että organisaatiossa olevat ihmiset sitoutuvat tekemään näitä pieniä muutoksia omassa toiminnassaan. Sitä kautta etenemme kohti nykyistä tasa-arvoisempaa ja yhdenvertaisempaa tulevaisuutta.
Taito Vainio, Hätäkeskuslaitoksen johtaja