Hyvä, paha verkko

Julkaisuajankohta 8.8.2024 14.59
Uutinen

Poliisin päivän teemana tänä vuonna on Hyvä, paha verkko. Verkon vaarat kuuluvat toisinaan myös hätälinjalla.

− Hätäkeskus, Nödcentralen
− No hei, nyt tarvitsen apua nopeasti!
− Mitä on tapahtunut?
− Avasin äsken tuollaisen linkin mikä minulle tuli puhelimeen, ja se pyysi pankkitunnuksia. No minähän annoin, ja nyt mietin, että häviääkö rahat?

Hätälinjalle soitetaan melko usein erilaisista huijauksista ja petoksista. Yhä useammin ne tapahtuvat verkossa, eikä tekijästä ole ensi kädessä varmaa tietoa. Tällaisissa tapauksissa päivystäjät ohjeistavat lähtökohtaisesti ilmoittajaa olemaan välittömästi yhteydessä pankkiin, ja sen jälkeen tarvittaessa poliisiin, jotta asiasta voidaan kirjata rikosilmoitus. 

Perinteisen poliisin päivän teemana tänä vuonna on Hyvä verkko, paha verkko. Teeman kautta tuodaan esille poliisin roolia luotettavan tunnistautumisen mahdollistajana sekä varoitetaan verkon vaaroista. Poliisin päivää vietetään lauantaina 10.8.2024, jolloin poliisilaitokset järjestävät tapahtumia koko Suomen alueella. Tapahtumien paikkakunnat ja ajat on koottu poliisin verkkosivuille.

Nykypäivänä petosrikollisuuden kirjo on laaja ja petosten tekeminen on siirtynyt tietoverkkoihin. Verkkovälitteisyys on mahdollistanut myös sen, että rikokset eivät enää ole sidottu tiettyyn tapahtumapaikkaan, vaan ne voivat tapahtua missä vain, kuten esimerkiksi kotona videopelin äärellä.

− Verkkorikollisuus näkyy poliisin arjessa esimerkiksi raha- ja rakkauspetoksina, identiteettivarkauksina, tietomurtoina, groomingina ja muuna seksuaalirikollisuutena ja huumauskauppana, rikosylikomisario Sakari Tuominen Sisä-Suomen Poliisilaitokselta kertoo.

Erilaisten petosten ja huijausten osalta on tärkeää tunnistaa tapaukset, joissa tilanne vaatii hätäilmoituksen tekemistä ja poliisipartion hälyttämistä. Näitä ovat esimerkiksi tilanteet, joissa tekijä voidaan saada kiinni, kuten valepoliiseja koskevat havainnot. Hätäkeskuspäivystäjä voi myös kokonaisharkinnan perusteella välittää tehtävän poliisille silloin, kun petoksen uhriksi joutuneen kyky toimia asian selvittämiseksi herättää huolta. Esimerkiksi ikääntynyt saattaa ilmoittaa asiasta ensin omaiselle, jolloin asia tulee poliisin tietoon vasta viiveellä.

Mikäli epäilet siirtäneesi rahaa huijarin tilille tai luovutit pankkitunnuksesi, ole välittömästi yhteydessä pankkiisi ja kerro asiasta. Jos pankki- tai luottokorttisi on joutunut vääriin käsiin, sulje kortit. 

− Muualle kuin pankin palveluihin kirjautuessa mobiilivarmenne on turvallisin tapa kirjautua. Jos satut olemaan valesivustolla aidon sivuston sijaan, huijari todennäköisesti seuraa ruutuasi. Kirjautuessasi tällaiselle valesivulle huijari näkee syöttämäsi pankkitunnukset ja voi kopioida ne. 
Käyttämällä mobiilivarmennetta sinun ei tarvitse kirjoittaa pankkitunnuksiasi sivustolle eikä huijari saa pankkitunnuksiasi tietoonsa. Suhtaudu kriittisesti sivustoihin, jotka ei tarjoa mobiilivarmennetta kirjautumisvaihtoehtona, Tuominen lisää.

Jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se käytännössä aina on

Paras tapa suojella itseään on useimmiten terveen järjen käyttö. Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se on harvoin totta. Verkossa tapahtuvilta rikoksilta voi suojautua esimerkiksi seuraavin keinoin:

  • Älä anna kenellekään koskaan verkkopankkitunnuksiasi. Aito viranomainen ei koskaan kysy tunnuksiasi, sillä hän pääsee tietoihisi ilman sinun aktiivisia tekojasi. Verkkopankkitunnusten kysyminen esimerkiksi puhelimessa tai tekstiviestillä on merkki huijauksesta. 
  • Älä kirjaudu verkkopankkiin esimerkiksi tekstiviestissä lähetetyn linkin kautta, sillä linkki voi viedä aidon näköiselle valesivustolle. Käytä aina mobiilisovellusta, mikäli mahdollista. Muista aina varmistaa, mitä hyväksyt.
  • Tarkista verkko-osoite, jolle kirjaudut. Myös hakukone voi tarjota valesivuja, joten varmista aina, että sivun osoiterivi on oikeanlainen, eikä siinä ole huomiota herättäviä merkkejä. Suositus on, että verkkosivustoille mennään kirjoittamalla kokonaan verkko-osoite suoraan internetselaimeen.
  • Poikkeava kirjoitusasu on merkki epäilyttävästä sähköpostiosoitteesta. Jos sähköpostiosoitteessa on ylimääräisiä merkkejä tai @-merkin jälkeen on poikkeava kirjoitusasu tai lähettäjään sopimaton osoite, lähettäjä pyrkii todennäköisesti huijaamaan sinua. 
  • Puhelinnumero ei yksistään kerro huijausyrityksestä, vaan puhelun sisältö. Jos puhelussa pyydetään henkilökohtaisia tietoja, kuten pankkitunnuksia ja kehotetaan toimenpiteisiin, kyseessä on todennäköisesti huijaus.
  • Suomalaiset viranomaisnumerot alkavat usein numeroilla 0295. Suomen maatunnus on +358. Jos saat puhelun muulla +-alkuisella tunnuksella, puhelu tulee ulkomaisesta numerosta. Ulkomaille ei kannata soittaa takaisin, mikäli et odota puhelua ulkomailta.
  • Kiireen luominen ja nopeaan toimintaan ohjaaminen hätätilanteen varjolla on merkki huijauksesta. Hakeudu sivustolle aina itse kirjoittamalla kokonainen oikea verkko-osoite tai mobiilisovelluksen kautta. Silloin ulkopuolinen taho ei ohjaa, mihin sivustolle menet. 
  • Jos saat ystävältäsi oudon yhteydenoton sosiaalisen median kautta, ja hän kertoo sinulle, että on voittanut arvonnassa ja haluaa jakaa voiton sinun kanssasi: Kyseessä on huijaus, jossa huijari on saanut haltuunsa ystäväsi sosiaalisen median tilin tai tehnyt samalla nimellä valeprofiilin. Luottamuksellisen suhteen varjolla huijari pyrkii kalastelemaan pankkitietojasi kertomalla esimerkiksi arvontavoitosta tai uudesta helpon rahan sijoitustavasta. Suhtaudu kriittisesti tällaisiin tekstiviestikeskusteluihin ja varmista kirjoittajan henkilöllisyys. Älä käytä edes ystäväsi lähettämiä sivustoja, jos sivusto tai keskustelu herättää epäilyksiä.
  • Aito pankin turvahenkilö pystyy pysäyttämään epäilyttävän toiminnan ilman sinun toimenpiteitäsi. Jos sinua pyydetään kiireesti toimimaan ja lataamaan jotain, kyseessä on todennäköisesti huijaus. Huijari yrittää ladata tietokoneellesi etähallintaohjelman tai vakoiluohjelman. Näiden avulla hän voi saada koko tietokoneesi hallinnan, tehdä rikoksia tietokoneellasi tai seurata, mitä numeroita tai kirjaimia syötät eri kenttiin. Toisin sanoen rikollinen saa tietoonsa sinun pankkitunnukset seuraavan kirjautumisen yhteydessä.

Voit lukea lisää petosrikoksista poliisin verkkosivuilta.