Hätäkeskuslaitoksen toimintaan voi nyt tutustua verkkojulkaisusta
Uudessa Hätäkeskustoiminta Suomessa -julkaisussa kuvataan ytimekkäästi Hätäkeskuslaitoksen toimintaa ja palveluita. Julkaisu on suunnattu kaikille 112-toiminnasta ja virastosta kiinnostuneille. Myös sidosryhmät voivat hyödyntää julkaisua omassa toiminnassaan.
Traumasta voi puhua
112 Hätäkeskus -podcastin kolmannen jakson aiheina ovat posttrauma sekä siihen liittyvä posttrauma-työpaja, joista keskustelemassa ovat vuoromestari Miia Pohjolainen ja psykoterapeutti Markku Andelin. Keskustelua johtaa viestintäasiantuntija Patrick Tiainen.
Vastuullisuusraportissa uudet tunnusluvut
Hätäkeskuslaitos julkaisi huhtikuussa 2022 ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa. Tänä vuonna raporttiin tehtiin päivitykset tunnuslukuihin ja tilastoihin. Sisällöltään päivitetty raportti on edellisen kaltainen.
Kansalaisten toiminta onnettomuuspaikalla näkyy sekä hätäkeskuspäivystäjän että palomestarin työssä
Hätäkeskuslaitoksella ja pelastuslaitoksilla törmätään ajoittain samanlaisiin ilmiöihin ja asioihin. Osa tällaisista liittyy liikenteeseen sekä onnettomuuspaikalla toimimiseen.
eCall tuo turvaa tilanteisiin, joissa kuljettaja ei voi hälyttää apua itse
Viime aikoina on uutisoitu ajoneuvojen automaattisista hätäpuhelujärjestelmistä. Niistä paneurooppalainen eCall muodostaa yhteyden suoraan lähimpään hätäkeskukseen, ja lähettää tietoa suoraan hätäkeskustietojärjestelmään.
Saat vaara- ja viranomaistiedotteet suoraan puhelimeesi lataamalla 112 Suomi -sovelluksen

112 Suomi -mobiilisovelluksen avulla kansalainen saa vaara- ja viranomaistiedotteet sijaintitietoon perustuen omaan puhelimeensa. Ilmainen sovellus löytyy jo noin kahdelta miljoonalta suomalaiselta. Hätäkeskuslaitos kannustaa ihmisiä tekemään sovelluksen käyttöönottoasetukset, tutustumaan sovelluksen palvelukokonaisuuteen ja käyttämään sitä hätä- ja ongelmatilanteissa.
Hätäkeskuslaitoksen sovellusasiantuntija Sami Suomalaisen mukaan vaara- ja viranomaistiedotteet tavoittavat kansalaiset 112 Suomi -sovelluksen myötä aiempaa paremmin. Alueelliset tiedotteet välitetään sovelluksen kautta puhelimen sijaintitietoon perustuen.
– Sovellus parantaa turvallisuutta, sillä matkapuhelin löytyy yhä useimmilta aivan käden ulottuvilta toisin kuin radio tai TV. Tästä osoituksena saamamme asiakaspalaute erään päiväkodin
hoitajalta, joka vei lapset sisälle turvaan saatuaan puhelimeensa vaaratiedotteen tulipalosta, joka levitti ilmastoon vaarallisia savua.
Tammikuun 18. päivä sovelluksen tiedoteominaisuuteen tehdään päivitys, joka näyttää tapahtumapaikan ja tiedotusalueen kartalla.
– Päivityksen avulla halutaan korostaa tapahtumapaikkaa ja tiedotusaluetta kartan avulla. Esimerkiksi autoilijoille karttanäkymän toivotaan antavan lisäarvoa sijainnin hahmottamiselle, sillä pelkkä kunnan tai tien nimi ei välttämättä riitä ohi ajavalle. Viranomainen määrittelee tietyn suuruisen tiedotusalueen, ja tiedote välittyy kyseisellä alueella oleviin sovelluksiin. Tiedotteen saa myös tilanteissa, kun henkilö siirtyy määritetylle alueelle. Liikennetiedotteet poikkeavat hieman muista tiedotteista. Niiden kohdalla vaikutusalueena näytetään joko tieosuus tai maantieteellinen alue, Suomalainen kertoo.
112 Suomi -mobiilisovellus on Hätäkeskuslaitoksen teettämä mobiilisovellus, jota on kehitetty yhteistyössä eri turvallisuustoimijoiden kanssa. Suuren suosion ja latausmäärän myötä sovelluksesta on rakennettu isompaa turvallisuuden palvelukokonaisuutta, josta kansalainen löytää palveluita erilaisiin avuntarpeisiin.
– Ilmaisen ja viranomaisten suositteleman sovelluksen käyttäjämäärä on jo kahden miljoonan tienoilla. Se osoittaa, että ihmiset haluavat varautua hätä- ja ongelmatilanteisiin. Pelkkä lataaminen ei kuitenkaan riitä. Jotta saat sovelluksen toimintavalmiiksi ja palvelut käyttöösi, on avattava sovellus ja tehtävä käyttöönottoasetukset huolellisesti.
112 Suomi -sovelluksen käyttöönotto
- Lataa maksuton sovellus puhelimeesi sovelluskaupasta (App Gallery, Google Play, App Store).
- Aseta ikoni puhelimen aloitusnäyttöön niin, että se on nopeasti löydettävissä.
- Käynnistä sovellus, syötä puhelinnumerosi ja valitse haluamasi kieli (suomi, ruotsi tai englanti).
- Saat kaikki ominaisuudet käyttöön antamalla luvan sovelluksen esittämiin kysymyksiin. Kysymyksissä on käyttöjärjestelmäkohtaisia eroja.
- Sovelluksen avaaminen ei tarkoita sitä, että hätäpuhelu käynnistyy. Voit huoletta tutustua sovelluksen palveluvalikoimaan.
Hyvä tietää 112 Suomi -sovelluksen tiedoteominaisuudesta
- Vaara- ja viranomastiedotteiden sisällöstä vastaa aina tiedotteen antava viranomainen.
- Saat uudesta vaara- ja viranomaistiedotteesta äänimerkin sekä ilmoituksen puhelimen näytölle.
- Kaikki avoimet tiedotteet löytyvät Tiedotteet-välilehdeltä.
- Puhelinten omat käyttöjärjestelmät saattavat rajoittaa tiedotteiden saamista. Ilmoitus voi jäädä tulematta esimerkiksi silloin, jos ei ole antanut sovellukselle lupaa seurata sijaintia tai lähettää ilmoituksia, puhelin on virransäästötilassa tai paikannus ei ole jostain syystä onnistunut.
- Voit säätää tiedotteiden ääniasetuksia sovelluksen kohdassa: Asetukset/ Ilmoitukset.
- 112 Suomi -mobiilisovellus on turvallisuusviranomaisten suosittelema sovellus. Yksityisyytesi on turvattu.
- Uudet päivitykset saat päivittämällä sovelluksen.