Suomessa vietetään parhaillaan valtakunnallista Mielenterveysviikkoa. Mielenterveyteen liittyvät hätäpuhelut ovat hätäkeskuksissa arkipäivää, ja tuntuukin että puhelut ovat vuosien saatossa vain lisääntyneet.

Usein ihmiset soittavat itse hätälinjaan, kun kokevat etteivät enää pärjää ilman ulkopuolisten apua. Välillä näissä puheluissa riittää vain se, että päivystäjä kuuntelee hetken ja ohjaa soittamaan esimerkiksi kriisipuhelinnumeroon. Joskus soittaja kykenee itse hakeutumaan avun piiriin. Joillekin tarkoituksenmukaisin apu on kuitenkin lähettää paikalle ambulanssi. Synkin ja surullisin mielenterveyteen liittyvistä puheluista on se, kun ihminen näkee ainoana vaihtoehtona päättää elämänsä ja toteuttaa tekonsa puhelun aikana, tai sitten omainen löytää läheisensä menehtyneenä. Nämä ovat haastavia ja kuormittavia puheluita myös meille päivystäjille.

Olen työvuosieni aikana vastaanottanut satoja puheluita itsetuhoisuutta koskien, ja haastavimpiin niistä kuuluvatkin pitkät "puhutuspuhelut", joissa pyrkimys on saada soittajan mieli muutettua tai jututtaa siihen asti, kunnes apu ehtii perille. 

Mielenterveyden keskusliiton nettisivuilla oli kirjoitettu hyvin; "Elämme sellaista maailmanaikaa, joka saa kyseenalaistamaan toivon ja hyvän. Tunne siitä, ettei pimeyden keskellä ole lainkaan valoa, on hiipinyt varmasti monen mieleen. Mutta silloin, kun kaikkialla on pimeää, on hyvä muistaa, että me ihmiset voimme toimia valonlähteinä toisillemme. Mielenterveyden ongelmat koskettavat suurinta osaa meistä jollain tavalla elämämme aikana, joten moni tietää, miten raskaalta elämä voi vaikeimpina hetkinä tuntua. Kuitenkin moni meistä tietää myös sen, että vaikeatkin hetket ovat rajallisia. Ja siitä voimme toisiamme muistuttaa."

Kysy läheisiltäsi mitä heille kuuluu, myös siltä joka on joka tilanteessa reipas ja vaikuttaa aina pärjäävän omillaan. Pyydä apua kun sitä tarvitset. Me olemme täällä sinua varten.

Essi
Ylipäivystäjä