Teemme joka päivä valintoja siitä, miten viestimme ja olemme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Tänä päivänä aiheiden, kuvien ja sanojen valintoja pitää tehdä myös entistä tietoisempana tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulma huomioiden. Tämä koskee meitä kaikkia.
Hätäkeskuslaitoksen ensimmäinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma valmistui tänä keväänä. Suunnitelman lopussa on kuvattu vuoden 2022 ja 2023 toteutettavat kehittämistoimet, joilla on tarkoitus parantaa virastomme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Listassa on paljon arkeemme vaikuttavia konkreettisia asioita, jotka tulevat koko henkilöstöllemme vastaan eri tavoilla. Osa uudistuksista on jo näkyvissä ja osa on vasta tulossa. Mutta tärkeintä on yhteinen ymmärryksemme siitä, että maailma ympärillämme muuttuu koko ajan ja muutoksen virrassa tulee olla mukana.
Sukupuolitietoisen viestinnän aktivointi muuttaa virastomme toimintaa niin sen sisällä kuin ulkopuolellakin. Kyse on valinnoista, joita tehdään viraston lähtökohdista käsin. Viestinnällisestä näkökulmasta suunnitelmastamme esiin nousevat: tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat viestinnän jatkuvana teemana sekä työnantajakuvan kehittäminen. Viestinnän tavoitteena on lisätä tietoa ja ymmärrystä aihepiirin asioista, ja tukea suunnitelmassa esitettyjen kehittämistavoitteiden toteuttamista. Hätäkeskuslaitoksen sisäistä ja ulkoista työnantajakuvaa kehitetään aktiivisesti nykyisellä strategiakaudellamme. Tähän liittyy myös näkyvästi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittäminen viestinnällisin keinoin.
Sukupuolitietoinen vai sukupuolineutraali kielenkäyttö?
Sukupuolitietoinen viestintä tunnistaa sukupuolen merkityksen ja nostaa sen tietoisesti tarkastelun kohteeksi sekä viestinnän sisällöissä että sen käytännöissä. Sukupuolitietoisen viestinnän tavoitteena on edistää sukupuolten tasa-arvoa ja torjua syrjintää esimerkiksi purkamalla sukupuoliin liitettyjä haitallisia normeja ja oletuksia. Sukupuolitietoisessa viestinnässä ja kielenkäytössä huomioidaan muun muassa sukupuolen moninaisuus ja vältetään sukupuolittuneita ihmisviittauksia. Näin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee sukupuolitietoisen viestinnän ja antaa omilla verkkosivuillaan hyviä vinkkejä siitä, miten on hyvä toimia: Sukupuolitietoinen viestintä - THL
Sukupuolitietoisen kielenkäytön ei kuitenkaan aina tarvitse olla sukupuolineutraalia (ei-sukupuolittunutta). Joissain yhteyksissä sukupuolen esiintuominen on täysin perusteltua, esimerkkinä tasa-arvosuunnitelman nykytila-arvioinnissa. Sukupuolineutraali viestintä tarkoittaa pikemminkin perusteltuja valintoja ja pohdintaa siitä, onko sukupuolen esiintuominen sisällöissä perusteltua vai ei. Koska todellisuus ei aina ole sukupuolineutraali, voi neutraaliuden tavoittelu teksteissä jättää olennaista tietoa pois, ja tämä ei ole meidänkään viraston tarkoitus.
Myös Suomen kielen lautakunta on antanut kannanoton sukupuolineutraalin kielenkäytön edistämiseksi. Lautakunta haluaa edistää sukupuolesta riippumatonta kielenkäyttöä. Lautakunnan mielestä erityisesti lainsäädännön ja hallinnon kielessä on syytä kiinnittää huomiota termien ja sanaston valintaan. Lautakunta suosittaa myös, että lainsäädännössä käytettyjä nimikkeitä vaihdetaan vähitellen sukupuolineutraaleihin silloin, kun vaihdoksille tarjoutuu mahdollisuus muiden uudistusten yhteydessä.
Sukupuolitietoinen viestintä Hätäkeskuslaitoksessa
Luomme itsestämme kuvaa ja vaikutamme ympäröivään yhteiskuntaan viestimällä. Ulkoisessa viestinnässä valitsemme joka päivä erilaisten aiheiden, kuvien ja sanojen välillä. Nämä valinnat teemme jatkossa entistä tietoisempana tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulma huomioiden.
Rakennamme tasa-arvoista ja yhdenvertaista työnantajakuvaa myös sisäisesti kaikessa arkipäivän vuorovaikutuksessamme sekä erilaisissa työyhteisömme toiminnoissa. Meillä kaikilla Hätäkeskuslaitoksessa työskentelevillä on oma roolimme yhdenvertaisen työyhteisön luomisessa. Vaalimme sitä läpinäkyvillä prosesseilla sekä strategiaan kirjatun oikeudenmukaisuuden arvomme kautta:
Palvelemme asiakkaitamme ja toisiamme oikeudenmukaisesti...
- kunnioittamalla erilaisuutta ja monimuotoisuutta
- toimimalla tasapuolisesti samalla tavalla samanlaisissa tapauksissa
- huolehtimalla yhdenvertaisuuden periaatteen toteutumisesta.
Tutustu Hätäkeskuslaitoksen strategiaan
Pyrimme siihen, että Hätäkeskuslaitos näyttäytyy julkisuudessa moninaisena. Lausunnonantajiamme ovat oman aihealueensa ehdottomat asiantuntijat sekä johto, mutta tuomme esille viestinnässämme sekä erilaisissa ulkoisissa ja sisäisissä tilaisuuksissa myös eri ikäisiä ja eri sukupuolia edustavia työntekijöitämme. Kuvat heijastavat todellista tilannettamme, eikä niiden avulla ole tarkoitus kuitenkaan luoda näennäistä moninaisuutta.
Sukupuolitietoisen viestinnän aktivointitoimenpiteenä virastomme siirtyy myös vähitellen ja aina kun on mahdollista sukupuolitietoiseen kielenkäyttöön, esimerkiksi esimiehen sijasta käytetään esihenkilöä tai muita sukupuolineutraaleja nimikkeitä. Nimikkeitä vaihdetaan sukupuolineutraaleiksi erilaisissa viraston asiakirjoissa ja teksteissä aina kun vaihdoksille tarjoutuu mahdollisuus sekä sovittujen päivitysten yhteydessä.
Marjukka Koskela
viestintäpäällikkö