Pelastusopistosta valmistui tänään tuplamäärä uusia hätäkeskuspäivystäjiä

Pelastusopistolla on tänään juhlapäivä 45 uudella hätäkeskuspäivystäjällä, jotka valmistuivat arvostettuun ja merkitykselliseen ammattiin – avun ja turvan ensimmäiseksi viranomaislenkiksi. Hätäkeskuksissa on tarjolla töitä jokaiselle vastavalmistuneelle. Valmistuvat kurssit helpottavat Hätäkeskuslaitoksen päivystyshenkilöstön tilannetta.
Syksyllä 2021 opintonsa aloittaneet uudet hätäkeskuspäivystäjät saivat tutkintotodistuksensa Pelastusopistolla Kuopiossa tänään perjantaina 16.12.2022. Tällä kertaa hätäkeskuspäivystäjäkursseja valmistui yhden sijaan kaksi. Vuoden 2021 kolmannesta lisätalousarvioesityksestä rahoitetun ylimääräisen kurssin toteutuminen on äärimmäisen tärkeää Hätäkeskuslaitoksen tulevaisuuden palvelukyvyn kannalta. Valmistuneita hätäkeskuspäivystäjiä odotetaan jo hätäkeskuksissa.
– Meillä on aina toiveena saada kaikki hätäkeskuspäivystäjäkurssilta valmistuneet töihin hätäkeskuksiin. Kursseilta valmistui nyt yhteensä 45 henkilöä, joille kaikille olisi tarjolla töitä jossain meidän kuudesta hätäkeskuksesta. Olemme saaneet valmistuneilta 43 hakemusta hätäkeskuspäivystäjän tehtäviin ja heidät kaikki voidaan nimittää eri hätäkeskuksiin tarpeemme mukaan, Hätäkeskuslaitoksen henkilöstöpäällikkö Antti Koskela kertoo.
Hätäkeskuslaitoksen johtaja Taito Vainio luovutti Hätäkeskuslaitoksen stipendit Pauli Manniselle (hätäkeskuspäivystäjäkurssi 38) ja Veena Särkiselle (hätäkeskuspäivystäjäkurssi 39).
Valmistuneet hätäkeskuspäivystäjät saavat pitkän joululoman, sillä työt hätäkeskuksissa alkavat 9. tammikuuta. Ensimmäiset viikot hätäkeskuksissa täyttyvät perehdytyksellä, jonka jälkeen uudet hätäkeskuspäivystäjät saavat vähitellen työskennellä itsenäisesti hätälinjassa.
Uudet hätäkeskuspäivystäjät aloittavat ammatissa, jonka osaamista ja ammattitaitoa suomalaiset tutkimustenkin mukaan arvostavat, ja joilta he kokevat saavansa yhdenvertaista ja tasa-arvoista palvelua. Hätäkeskuspäivystäjien rooli turvallisuuden tunteen ylläpitäjänä on merkittävä.
Hätäkeskuspäivystäjien määrä ja osaaminen on turvattava jatkossakin
Hätäkeskuslaitoksen päivystyshenkilöstön riittävyydestä ollaan oltu huolissaan jo pidemmän aikaa. Tänä vuonna tilanteeseen on tullut ainakin hetkellisesti helpotusta, kun perinteisen kahden valmistuvan hätäkeskuspäivystäjäkurssin sijaan valmistui kolme kurssia, yksi toukokuussa ja kaksi nyt joulukuussa.
– Vastaanotettujen hätäilmoitusten määrä hätäkeskuspäivystäjää kohden tulee olla kohtuullisella tasolla. Päivystyshenkilöstön riittävä määrä on yksi edellytys työhyvinvoinnille. Päivystyshenkilöstön määrä, osaaminen ja myös kaksikielisen päivystyshenkilöstön saatavuus on turvattava jatkossa, Hätäkeskuslaitoksen hallinto-osaston johtaja Kari Pastuhov toteaa.
Nyt valmistunut ylimääräinen hätäkeskuspäivystäjäkurssi tuli tarpeeseen, mutta koulutusmäärää tulisi kasvattaa myös jatkossa.
– Pääsemme nyt valmistuvan ylimääräisen kurssin avulla sisäministeriön kanssa asetettuun henkilötyövuositavoitteeseen. Nähtävissä on kuitenkin myös se, että nykyistä koulutusmäärää joudutaan kasvattamaan, jotta kykenemme myös tulevaisuudessa pitämään henkilötyövuosimäärän nyt saavutetulla tasolla. Henkilötyövuosimäärätavoitteen lähtökohtana on myös se, että hätäilmoitusten määrä pysyy nykyisellä tasolla, Hätäkeskuslaitoksen johtaja Taito Vainio sanoo.
Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistus on loppusuoralla. Uudistuksessa hätäkeskuspäivystäjän perustutkintoa esitetään säilytettäväksi nykyisen kaltaisena ammattitutkintona.
Tervetuloa töihin Hätäkeskuslaitokseen!
Kuvat: Pelastusopisto (tieto lisätty 19.12.2022)
- Pääkuvana valmistuneiden hätäkeskuspäivystäjäkurssien 38 ja 39 yhteisryhmäkuva.
Tutustu myös
Sijaintitieto voi pelastaa hengen
Kaksikielinen päivystäjäkurssi valmistui Pelastusopistolta
Ylijohtaja Taito Vainio: toimintavarmuutemme säilyy kaikissa oloissa
Näin toimit myrskyn aiheuttamissa tilanteissa
Myrskyt aiheuttavat erilaisia ongelmia ja tuhoja, kuten puiden kaatumisia ja sähkökatkoja. On tärkeää tietää, milloin myrskyn aiheuttamissa haasteissa on syytä soittaa hätänumeroon ja miten myrskyn aiheuttamiin hätätilanteisiin voi varautua.
112-hätätekstiviestin rekisteröintivelvoite päättyy
Tekstiviestin voi nyt lähettää hätänumeroon 112 mistä puhelinnumerosta tahansa. Palvelu on suunnattu erityisesti ihmisille, joilla on vaikeuksia kuulemisen tai puheen tuottamisen kanssa.
112 Suomi -sovellus arjen turvana jo 10 vuotta
112 Suomi -sovellus on vuosien varrella kasvanut turvallisuuden palvelukokonaisuudeksi. Sen palveluista on apua erilaisissa hätä- ja ongelmatilanteissa niin normaalioloissa kuin häiriö- ja poikkeustilanteissa.
Sijaintitieto voi pelastaa hengen
Hätäpuhelussa tärkeintä avun saannin kannalta on tietää sijainti, jotta auttajat löytävät paikalle mahdollisimman nopeasti. Tekniikka ja erityisesti 112 Suomi -sovellus on tässä hyvä apuväline.
Juhannuksena tehtiin 24 900 ilmoitusta hätänumeroon
Hätäkeskuslaitos vastaanotti perjantain 20.6. ja sunnuntain 22.6. välisenä aikana yhteensä noin 24 900 hätäilmoitusta (28 300 vuonna 2024), joista 12 400 välitettiin tehtäväksi viranomaisille (14 000 vuonna 2024).