Tänään valmistuneita hätäkeskuspäivystäjiä odotetaan jo töihin hätäkeskuksiin

Pelastusopiston hätäkeskuspäivystäjäkurssilta valmistui tänään 21 henkilöä, joille kaikille on tarjolla töitä hätäkeskuksissa. Valmistuva kurssi helpottaa Hätäkeskuslaitoksen päivystyshenkilöstön tilannetta hätäkeskuksissa.
Tammikuussa 2020 opintonsa aloittaneet uudet hätäkeskuspäivystäjät saivat tutkintotodistuksensa perjantaina 3.6. Pelastusopistolla Kuopiossa. Valmistuneita hätäkeskuspäivystäjiä odotetaan jo hätäkeskuksissa.
– Meillä on toiveena saada kaikki kurssilta valmistuneet töihin hätäkeskuksiin. Turussa oli nyt avoimena 10 virkaa ja muissa viidessä keskuksessa yhteensä 20 vuoden mittaista määräaikaista virkasuhdetta, joten valmistuvien näkökulmasta tilanne on hyvä – kaikille on heti töitä tarjolla, Hätäkeskuslaitoksen henkilöstöpäällikkö Antti Koskela kertoo.
Julkisessa haussa olleiden 10 hätäkeskuspäivystäjän viran ja 20 määräaikaisen virkasuhteen hakuaika päättyi tänään kello 12. Valmistuvan kurssin lisäksi myös muut hätäkeskuspäivystäjän tutkinnon tai poliisin koulutuksen saaneet ovat voineet hakea tehtäviä.
– Pyrimme toimimaan nopeasti ja tekemään rekrytointipäätökset valmistuvien osalta jo tänään. Asiakirjat hoidetaan kuntoon ensi viikolla, Koskela toteaa.
Työt kutsuvat jo reilun viikon päästä
Valmistuvien kesäloma jää lyhyeksi, sillä töihin heitä odotetaan jo 13. kesäkuuta. Työt alkavat 2-3 viikon perehdytyksellä hätäkeskuksissa, jonka jälkeen uudet hätäkeskuspäivystäjät saavat vähitellen työskennellä itsenäisesti.
Olemme olleet pitkään huolestuneita päivystyshenkilöstön riittävyydestä. Tänä vuonna tilanteeseen on luvassa helpotusta, kun perinteisen kahden valmistuvan hätäkeskuspäivystäjäkurssin sijaan valmistuu kolme kurssia, yksi keväällä ja kaksi joulukuussa.
– Henkilöstötilanteemme paranee pienen askelin ja lähitulevaisuus näyttää valoisammalta. Kannamme huolta myös henkilöstön hyvinvoinnista ja teemme pitkäjänteistä työtä työhyvinvoinnin kehittämiseksi. Hätäkeskuspäivystäjän työssä psykososiaaliset kuormitustekijät ovat korkeat, joten perehdytys ja työkyvyn ylläpitämisen tukemin ovat merkittävässä asemassa, Koskela sanoo.
Hätäkeskuslaitoksen johtaja Taito Vainio toivottaa valmistuneet hätäkeskuspäivystäjät tervetulleeksi työyhteisöön.
– Uudet hätäkeskuspäivystäjät aloittavat ammatissa, jonka osaamista ja ammattitaitoa suomalaiset tutkimustenkin mukaan arvostavat, ja joilta he kokevat saavansa yhdenvertaista ja tasa-arvoista palvelua. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja osaaminen ovatkin meille äärimmäisen tärkeitä arvoja myös sisäisessä kehittämisessämme, Vainio kertoo.
Se även
Den finländska nödcentralsverksamheten väcker internationellt intresse
Överdirektör Taito Vainio: vår verksamhet säkerställs under alla omständigheter
Bemötande av människor är kärnan i nödcentraloperatörens arbete
Den finländska nödcentralsverksamheten väcker internationellt intresse
Finlands unika modell för produktion av nödcentralsverksamhet lockar årligen flera internationella gäster att följa vardagen inom nödcentralsverksamheten. Ute i världen vill man ta modell av den kostnadseffektiva modellen som gör det möjligt att snabbt larma på hjälp.
Nödnumrets tillgänglighet förbättras
Registreringsskyldigheten hos användare av nödtextmeddelandetjänsten upphör i juni 2025. Realtidstext (RTT) enligt EU:s tillgänglighetsdirektiv tas i bruk i samband med nödmeddelanden om två år.
Överdirektör Taito Vainio: vår verksamhet säkerställs under alla omständigheter
Taito Vainio inledde sin andra femåriga mandatperiod som Nödcentralsverkets överdirektör i början av mars. Under de kommande åren präglas hans arbete av utmaningar som förändringarna i arbetsmiljön medför.
Prioritering av uppdrag möjliggör hjälpen i akut nöd
Nödcentralsverkets instruktion för behandling av uppdrag inom akutvården förnyades i slutet av november 2023. Reformen syns i mängden uppdrag och i prioritetsfördelningen inom akutvården.
Översikt över 2024
Nödcentralsverkets bokslut för 2024 är färdigt. Servicenivån inom nödcentralsverksamheten förblev på en god nivå, trots att alla resultatmål inte uppnåddes. Personalens sjukfrånvaro minskade och arbetsbördan jämnades ut under året. Kundernas förtroende för och tillfredsställelse med nödcentralsverksamheten var fortsättningsvis höga.