Hätäilmoitusten määrä laski 6 prosentilla

Julkaisuajankohta 1.2.2021 9.33
Tiedote
Naispuolinen henkilö istuu ja hänellä on kädessään matkapuhelin, jonka näytöllä on 112 Suomi -sovellus.

Vuoden 2020 aikana hätäkeskuksissa käsiteltiin lähes 2,8 miljoonaa hätäilmoitusta. Koronakriisin vaikutukset yhteiskuntaan vähensivät hätäilmoitusten kokonaismäärää.

Hätäkeskuksissa käsiteltiin viime vuonna noin 2 787 000 hätäilmoitusta (2 952 000 vuonna 2019). Ilmoitusten kokonaismäärä laski edellisvuodesta noin 6 prosenttia. Hätäkeskuslaitoksen laatupäällikkö Tommi Hopearuohon mukaan hätäilmoitusten määrän laskua selittää koronakriisi ja sen yhteiskunnalliset vaikutukset. 

-    Hätäilmoitusten määrässä näkyi laskua erityisesti maalis-toukokuun ja marras-joulukuun aikana. Kesän osalta hätäilmoitusten määrä oli määrällisesti aiempien vuosien tasolla. Tehtävämäärät laskivat suurimmalta osin terveystoimen osalta.

Poliisille aiempaa enemmän tehtäviä

Vuonna 2020 kaikista käsitellyistä hätäilmoituksista 1 446 000 johti tehtävän välittämiseen toimivaltaiselle viranomaistaholle. Välitettyjen tehtävien osuus laski edellisvuodesta (1 454 000).  

-    Toimialoittain katsottuna välitetyissä tehtävissä oli paljon vaihtelua. Ensihoidon tehtävämäärissä tapahtui merkittävää laskua (20 000 tehtävää), kun taas poliisilla tehtävät lisääntyivät (12 000 tehtävää). 

Hopearuohon mukaan hätäkeskusten kirjaamissa tehtävissä korostuvat tavallisesti samat trendit vuosittain. Koronavuoden aikana tehtävissä korostui kuitenkin aiempaa enemmän muun muassa perheväkivaltaa ja hengitysvaikeutta koskevat tilanteet. Hätäilmoituksissa tietyt arkipäivään liittyvät tehtävät, kuten kaatumiset, vähenivät.

Tehtävissä korostui aiempaa enemmän perheväkivaltaa ja hengitysvaikeutta koskevat tilanteet. Tietyt arkipäivään liittyvät tehtävät, kuten kaatumiset, vähenivät.

Välitetyistä tehtävistä 54 % välitettiin ensihoidolle, 36 % poliisille ja 6 % pelastukselle. Loput 4 % välitettiin sosiaalipäivystykselle ja muille viranomaisille. Toimialojen osuudet kaikista välitetyistä tehtävistä pysyivät samana kuin viime vuonna.

Hätäkeskuspäivystäjän tehtävämäärä edelleen suuri

Hätäilmoituksista 99 prosenttiin kyettiin vastaamaan 30 sekunnissa (97 % vuonna 2019) ja 91 prosenttiin 10 sekunnissa (94 % vuonna 2019). Hätäkeskuslaitoksen verkottuneen toimintamallin avulla hätäkeskustoiminta kyettiin turvaamaan aiempaa paremmin.

-    Saavutimme tulostavoitteemme molempien vastausaikojen osalta sekä virasto- että toimipistetasolla. 10 sekunnin vastausaikatavoitteen heikentyminen edellisiin vuosiin verrattuna on johtunut pääosin päivystyshenkilöstömme resurssivajeesta, sillä virkojen täyttöaste jäi vuoden aikana selkeästi alle tavoitteen. Resurssivaje korostui viime vuonna erityisesti Keravan ja Turun hätäkeskuksissa.  

Hätäilmoitusten vähenemisestä huolimatta hätäkeskuspäivystäjien tehtävämäärä on edelleen korkea. Hätäilmoituksen määrä yhtä hätäkeskuspäivystäjää kohden oli vuoden aikana 6 320 kpl. Määrä laski vuodesta 2019 (6 630 kpl), mutta oli edelleen reilusti korkeampi kuin vuonna 2018 (5800 kpl).

Virheelliset ilmoitukset vähenivät

Virheellisten ilmoitusten kokonaismäärä laski edelliseen vuoteen verrattuna. Laskua voidaan selittää osittain kirjaamismenetelmien muutoksella ja koronakriisin vaikutuksilla.

Virheelliset ilmoitukset ovat pääasiassa sellaisia, missä ei tarvita paikalle kiireellistä viranomaisapua, mutta kansalaisella ei ole ollut tietoa muusta auttavasta tahosta.

– Vuonna 2020 hätäkeskukset vastaanottivat yhteensä noin 672 000 (865 000) virheellistä ilmoitusta, jotka eivät olisi kuuluneet hätäkeskuksen hoidettavaksi. Virheelliset ilmoitukset ovat pääasiassa sellaisia, missä ei tarvita paikalle kiireellistä viranomaisapua, mutta kansalaisella ei ole ollut tietoa muusta auttavasta tahosta. Virheellisistä ilmoituksista ilkivaltaisten ilmoitusten osuus oli 48 000, ja laski edellisvuodesta (58 000). Ilkivaltaisista ilmoituksista teemme tarvittaessa tutkintapyynnön poliisille, sillä jokainen virheellinen yhteydenotto hätäkeskukseen voi viivästyttää oikean avuntarvitsijan palvelua, sanoo Hopearuoho.