Hätäkeskuspäivystäjän vinkit juhannuksen juhlijoille
Ylipäivystäjä Essi Molkkarin mukaan juhannuksena hätäilmoituksissa korostuvat perinteisesti alkoholin aiheuttamat ongelmat, tapaturmat ja vesillä sattuvat onnettomuudet. Suuri osa hätä- ja ongelmatilanteista voidaan välttää hyvällä asenteella ja varautumisella.
Hätäilmoitusten määrä kasvaa kesäisin ihmisten lomaillessa ja erityisesti juhannuksen vietossa.
- Mökkeilijöille sattuu tapaturmia, runsas alkoholin nauttiminen aiheuttaa järjestyshäiriöitä, uimarit ja veneilijät joutuvat veden varaan ja marjastajat eksyvät. Lisäksi kuumuus saattaa aiheuttaa sairauskohtauksia ja maastopaloja. Liikenteessä taas ruuhkat ja rattijuopot aiheuttavat vaaratilanteita, ylipäivystäjä Essi Molkkari kuvailee kesälle ja erityisesti juhannukselle tyypillisiä hätäilmoituksia.
Hätänumeroon 112 tulee soittaa aina hätätilanteessa, jolloin paikalle tarvitaan kiireellistä viranomaisapua. Kaikki tilanteet eivät kuitenkaan vaadi hätänumeroon soittamista. Molkkari korostaa, että erilaiset tiedustelusoitot saattavat pahimmassa tapauksessa viivästyttää toisen ihmisen avunsaannin kohtalokkain seurauksin.
- Matkapuhelimeen ladattava 112 Suomi -mobiilisovellus on verraton apu erilaisten ongelmatilanteiden varalle. Sovelluksen palveluvalikoimasta löytyy muun muassa päivystysnumeroita erilaisiin avuntarpeisiin, huviveneilijöille suunnatut toimintaohjeet hätä- ja ongelmatilanteisiin sekä lähin sydäniskuri. Lisäksi soittajan tarkka sijaintitieto välittyy Meripelastuskeskukselle ja Tienkäyttäjän linjalle, kun soittaa numeroon sovelluksen kautta.
Juhannuksen alla hätänumerosta tiedustellaan erityisesti avotulen tekoon liittyviä asioita. Juhannuskokon polttamisesta ei pidä tiedustella hätänumerosta vaan oman alueen pelastuslaitokselta. Hätäkeskuslaitoksen verkkosivustolta löytyy ohjeita erilaisten tiedustelujen ja ongelmatilanteiden varalle.
Osaatko hätätilanteessa kertoa sijaintisi?
Hätäpuhelussa tärkeintä on avun saannin kannalta tietää oma sijainti, jotta auttajat löytävät paikalle mahdollisimman nopeasti. Sijainnin tietäminen voi olla erityisen vaikeaa silloin, kun ollaan vieraalla paikkakunnalla, mökillä, saaressa, vesillä tai retkeilemässä.
Essi Molkkari kehottaa merkitsemään kohteen osoitteen tai koordinaatit Hätäkeskuslaitoksen verkkosivustolta löytyvään sijaintitietolomakkeeseen. Lomakkeen voi laittaa esimerkiksi kesämökin seinään, uimarannalle tai retkikohteisiin mahdollisten hätätilanteiden varalle. Koordinaatit voit selvittää paikan päällä esimerkiksi 112 Suomi -sovellusta apuna käyttäen.
Hätäpuhelun paikantamiseen on kehitetty myös erilaisia työkaluja, ja esimerkiksi 112 Suomi -sovellus välittää sijaintitiedon hätäkeskukseen automaattisesti sovelluksen kautta soitettaessa.
- Teknologiasta on hyötyä erityisesti silloin, kun tarkka osoite ei ole tiedossa. Paikannustekniikasta huolimatta kysymme paikkatiedon myös suullisesti. Tällä varmistamme tiedon paikkansa pitävyyden. On hyvä tiedostaa, että esimerkiksi kerrostalon kerrosta tai kauppakeskuksen tiloja ei voida tällä hetkellä paikantaa. Jos tarkka osoitetieto on saatavilla, anna aina se, ohjeistaa Molkkari.
Myös liikenteessä sijaintitiedolla on merkitystä.
- Hätänumeroon tulee usein ilmoituksia autoilijoilta, jotka ovat ajaneet onnettomuuspaikan ohi pysähtymättä. Näissä tapauksissa hätäkeskuspäivystäjän on todella hankala arvioida onnettomuuspaikan sijaintia ja avuntarvetta, sillä ilmoittaja voi soittaessaan olla jo kaukana kolaripaikalta. Juhannusliikenteessä on hyvä pitää mielessä meitä kaikkia koskeva auttamisvelvollisuus, pysähtyä kolaripaikalle ja soittaa tarvittaessa hätänumeroon.
Essi Molkkari muistuttaa, että suuri osa hätä- ja ongelmatilanteista voidaan välttää hyvällä asenteella ja varautumisella. Ennakoimalla pystyy välttämään monet vaarat.
Hätäkeskuslaitos toivottaa kaikille turvallista juhannusta ja hyvää kesää!
Ohjeita ongelmatilanteisiin ja tiedusteluihin
Sijaintitietolomakkeet eri kielillä
Tutustu myös
Asenna 112-pikanäppäin puhelimen alkunäytölle
Ensihoidolle välitetyt tehtävät kääntyivät laskuun
Hyvä, paha verkko
Hätäkeskuspäivystäjiä valmistui Pelastusopistolta
Hätäkeskuspäivystäjäkurssi 43 valmistujaisia juhlittiin Pelastusopistolla perjantaina 20. joulukuuta 2024. Työt hätäkeskuksissa alkavat maanantaina 13. tammikuuta 2025.
Hätätilanteet eivät pysähdy edes jouluna
Juhlapyhinäkin kellon ympäri työskentelevät hätäkeskuspäivystäjät saavat työssään huomata, ettei joulu ole kaikille iloinen asia. Hätätilanteet ja avun tarve eivät pysähdy edes jouluisin.
Hätäkeskuslaitokseen luotetaan
T-Median toteuttaman Luottamus&Maine-tutkimuksen mukaan Hätäkeskuslaitoksella on kansalaisten näkökulmasta julkishallinnon kolmanneksi paras maine. Hätäkeskuslaitoksen kohdalla kansalaiset kokivat parhaimmaksi maineen osa-alueeksi vastuullisuuden.
Ammattikunnan edustajana Linnan juhlissa
Vuoden hätäkeskuspäivystäjä Anniina Takala viettää itsenäisyyspäivää Presidentinlinnassa. Hän kokee kutsun olevan kunnianosoitus koko ammattikunnalle.
Mistä apua myrskytilanteissa?
Myrskyt aiheuttavat erilaisia ongelmia ja tuhoja, kuten puiden kaatumisia ja sähkökatkoja. On tärkeää tietää, milloin myrskyn aiheuttamissa haasteissa on syytä soittaa hätänumeroon ja miten myrskyn aiheuttamiin hätätilanteisiin voi varautua.