Hätäkeskuspäivystäjän vinkit juhannuksen juhlijoille

Julkaisuajankohta 21.6.2022 9.28
Tiedote
Palava kokko järven rannalla.

Ylipäivystäjä Essi Molkkarin mukaan juhannuksena hätäilmoituksissa korostuvat perinteisesti alkoholin aiheuttamat ongelmat, tapaturmat ja vesillä sattuvat onnettomuudet. Suuri osa hätä- ja ongelmatilanteista voidaan välttää hyvällä asenteella ja varautumisella.

Hätäilmoitusten määrä kasvaa kesäisin ihmisten lomaillessa ja erityisesti juhannuksen vietossa. 

-    Mökkeilijöille sattuu tapaturmia, runsas alkoholin nauttiminen aiheuttaa järjestyshäiriöitä, uimarit ja veneilijät joutuvat veden varaan ja marjastajat eksyvät. Lisäksi kuumuus saattaa aiheuttaa sairauskohtauksia ja maastopaloja. Liikenteessä taas ruuhkat ja rattijuopot aiheuttavat vaaratilanteita, ylipäivystäjä Essi Molkkari kuvailee kesälle ja erityisesti juhannukselle tyypillisiä hätäilmoituksia.

Hätänumeroon 112 tulee soittaa aina hätätilanteessa, jolloin paikalle tarvitaan kiireellistä viranomaisapua. Kaikki tilanteet eivät kuitenkaan vaadi hätänumeroon soittamista. Molkkari korostaa, että erilaiset tiedustelusoitot saattavat pahimmassa tapauksessa viivästyttää toisen ihmisen avunsaannin kohtalokkain seurauksin.

-    Matkapuhelimeen ladattava 112 Suomi -mobiilisovellus on verraton apu erilaisten ongelmatilanteiden varalle. Sovelluksen palveluvalikoimasta löytyy muun muassa päivystysnumeroita erilaisiin avuntarpeisiin, huviveneilijöille suunnatut toimintaohjeet hätä- ja ongelmatilanteisiin sekä lähin sydäniskuri. Lisäksi soittajan tarkka sijaintitieto välittyy Meripelastuskeskukselle ja Tienkäyttäjän linjalle, kun soittaa numeroon sovelluksen kautta. 

Juhannuksen alla hätänumerosta tiedustellaan erityisesti avotulen tekoon liittyviä asioita. Juhannuskokon polttamisesta ei pidä tiedustella hätänumerosta vaan oman alueen pelastuslaitokselta. Hätäkeskuslaitoksen verkkosivustolta löytyy ohjeita erilaisten tiedustelujen ja ongelmatilanteiden varalle

Osaatko hätätilanteessa kertoa sijaintisi?

Hätäpuhelussa tärkeintä on avun saannin kannalta tietää oma sijainti, jotta auttajat löytävät paikalle mahdollisimman nopeasti. Sijainnin tietäminen voi olla erityisen vaikeaa silloin, kun ollaan vieraalla paikkakunnalla, mökillä, saaressa, vesillä tai retkeilemässä. 

Essi Molkkari kehottaa merkitsemään kohteen osoitteen tai koordinaatit Hätäkeskuslaitoksen verkkosivustolta löytyvään sijaintitietolomakkeeseen. Lomakkeen voi laittaa esimerkiksi kesämökin seinään, uimarannalle tai retkikohteisiin mahdollisten hätätilanteiden varalle. Koordinaatit voit selvittää paikan päällä esimerkiksi 112 Suomi -sovellusta apuna käyttäen.

Hätäpuhelun paikantamiseen on kehitetty myös erilaisia työkaluja, ja esimerkiksi 112 Suomi -sovellus välittää sijaintitiedon hätäkeskukseen automaattisesti sovelluksen kautta soitettaessa. 

-    Teknologiasta on hyötyä erityisesti silloin, kun tarkka osoite ei ole tiedossa. Paikannustekniikasta huolimatta kysymme paikkatiedon myös suullisesti. Tällä varmistamme tiedon paikkansa pitävyyden. On hyvä tiedostaa, että esimerkiksi kerrostalon kerrosta tai kauppakeskuksen tiloja ei voida tällä hetkellä paikantaa. Jos tarkka osoitetieto on saatavilla, anna aina se, ohjeistaa Molkkari. 

Myös liikenteessä sijaintitiedolla on merkitystä.

-    Hätänumeroon tulee usein ilmoituksia autoilijoilta, jotka ovat ajaneet onnettomuuspaikan ohi pysähtymättä. Näissä tapauksissa hätäkeskuspäivystäjän on todella hankala arvioida onnettomuuspaikan sijaintia ja avuntarvetta, sillä ilmoittaja voi soittaessaan olla jo kaukana kolaripaikalta. Juhannusliikenteessä on hyvä pitää mielessä meitä kaikkia koskeva auttamisvelvollisuus, pysähtyä kolaripaikalle ja soittaa tarvittaessa hätänumeroon.

Essi Molkkari muistuttaa, että suuri osa hätä- ja ongelmatilanteista voidaan välttää hyvällä asenteella ja varautumisella. Ennakoimalla pystyy välttämään monet vaarat.

Hätäkeskuslaitos toivottaa kaikille turvallista juhannusta ja hyvää kesää!