Tänään valmistui jälleen uusia hätäkeskuspäivystäjiä

17.12.2021 13.21
Uutinen
Hätäkeskuspäivystäjä työpöytänsä ääressä.

Perjantaina 17.12. vietettiin Pelastusopiston valmistujaisjuhlaa, jossa 19 henkilöä sai hätäkeskuspäivystäjän tutkintotodistuksen.

Hätäkeskuslaitoksessa oli joulukuussa avoinna 30 hätäkeskuspäivystäjän työpaikkaa, joihin kaikki tänään valmistuneet ovat voineet hakea. Henkilöstöpäällikkö Antti Koskela kertoo, että hätäkeskuspäivystäjän vakituisia paikkoja on avoinna Keravalla 10 ja Turussa 10. Lisäksi vuoden mittaisia määräaikaisia työpaikkoja on avoinna Oulussa kuusi sekä Porissa ja Vaasassa kaksi. 

– Pyrimme rekrytoimaan kaikki kurssilta valmistuvat henkilöt. Lisäksi yritämme saada ulkopuolisiakin hakijoita 10.1.2022 alkaviin virkasuhteisiin, joiden hakuaika päättyy tänään 17.12. Jos tämä rekrytointi onnistuu, niin tällöin meillä on tammikuussa 2022 operatiivisissa tehtävissä paikat täynnä, sanoo Koskela.

Hätäkeskuslaitoksessa tehdään pitkäjänteistä työtä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämiseksi. Hätäkeskuslaitos haluaa olla henkilöstöstään huolta pitävä, hyvä työnantaja. 

– Kiinnitämme erityistä huomiota hätäkeskuspäivystäjien perehdytykseen, jaksamiseen ja työhyvinvointiin, koska työn psykososiaaliset kuormitustekijät ovat korkeat. Tarjoamme mm. defusing- eli psyykkisesti kuormittavan tilanteen purkukeskusteluapua, ja olemme panostaneet esimiesten koulutukseen ja koko henkilöstön työnohjaukseen entistä enemmän. Lisäksi järjestämme hätäkeskuspäivystäjille myös ensi vuonna posttraumatyöpajan, Koskela kertoo.

Joulukuussa 2022 valmistuu kaksinkertainen määrä hätäkeskuspäivystäjiä

Henkilöstöpäällikkö Koskela kertoo, että vuoden 2022 joulukuussa valmistuu normaalia suurempi määrä hätäkeskuspäivystäjiä, millä on merkittävä vaikutus Hätäkeskuslaitoksen henkilöstötilanteeseen.

– Olemme jo pitkään olleet huolestuneita henkilöstön riittävyydestä, vaikka lähtövaihtuvuutemme onkin hyvin kohtuullisella 6 %:n tasolla. Olemme erittäin tyytyväisiä, että tänä syksynä Pelastusopistolla aloitti ylimääräinen hätäkeskuspäivystäjien kurssi. Hätäkeskuslaitoksen henkilöstötilanne paranee pienen askelin ja lähitulevaisuus näyttää valoisammalta, Koskela sanoo. 

Hätäkeskuslaitoksen johtaja Taito Vainion katseet ovatkin jo pitkällä tulevaisuudessa, vuodessa 2023.

– Hätäkeskuslaitoksen näkökulmasta on äärimmäisen tärkeää, että pystymme vuonna 2023 palkkaamaan kaikki valmistuneet hätäkeskuspäivystäjät palvelukseemme. Tämä edellyttää, että asia otetaan huomioon määrärahakehyksissä, Vainio toteaa. 
 

Henkilöstö Koulutus