Hätäkeskuslaitoksella on jälleen julkishallinnon paras maine
T-Median toteuttaman Luottamus & Maine -tutkimuksen mukaan Hätäkeskuslaitoksella ja Rajavartiolaitoksella on kansalaisten näkökulmasta julkishallinnon paras maine. Vertailussa oli mukana 81 julkishallinnon organisaatiota.
Tehdyn analyysin mukaan kaikkien tutkittujen organisaatioiden mainekeskiarvo on 3,35 (asteikolla 1-5). Hätäkeskuslaitoksen maineen keskiarvo oli tutkimuksen mukaan 3,90 (3,84 vuonna 2020).
Hätäkeskuslaitoksen johtaja Taito Vainion mukaan luottamus Suomen eri turvallisuusviranomaisiin on erityisen korkealla tasolla. Luottamuksen ylläpitäminen vaatii kuitenkin paljon työtä.
- Olen erittäin tyytyväinen, että palveluumme luotetaan ja voimme omalta osaltamme olla vahvistamassa yhteiskuntamme turvallisuuden tunnetta. Hyvä maine synnyttää myös luottamusta. On tärkeää, että olemme pystyneet vaikuttamaan palveluidemme ja viestinnän kautta ihmisten käsityksiin siitä, millainen virasto hätäkeskustoiminnan takana on. Tämän tunnuksen myötä 20-vuotiaan virastomme juhlavuosi saa todella arvokkaan päätöksen. Hätänumero 112 koskettaa jokaista ihmistä Suomessa ja se konkretisoituu, kun tarvitsemme kiireellistä viranomaisapua. Nopean avun saaminen on usein elämän ja kuoleman kysymys, Vainio sanoo.
Hätäkeskuslaitos tarjoaa ympärivuorokautisesti hätäkeskuspalvelua numerosta 112, jonka tunnettavuus on Suomessa jopa 97 prosenttia. Hätäilmoitukset käsitellään tänä päivänä yhdenvertaisesti kaikkialla Suomessa, ja viime vuosina hätänumerosta saatavaa palvelua on kehitetty eri kohderyhmille ja kanaville.
- Palveluistamme tunnetuin on varmasti lähes 2 miljoonalta suomalaiselta löytyvä 112 Suomi -mobiilisovellus. Lisäksi erityisryhmien palveluun on tehty iso harppaus viime vuosina. Meille on tärkeää, että verkottuneen toiminnan avulla pystymme tarjoamaan kansalaisille yhdenvertaista palvelua kaikkialla Suomessa.
Henkilöstö on toiminnan ydin
Hätäkeskuslaitoksen nykyisen strategiakauden keskiössä ovat henkilöstön hyvinvointi, työkavereiden tukeminen ja korkea ammatillinen osaaminen. Tavoitteena on lisätä hätäkeskuspäivystäjän työn tunnettuutta ja samalla arvostusta. Vainion mukaan maine ansaitaan, ja siitä iso kiitos kuuluu Hätäkeskuslaitoksen koko henkilöstölle sekä sujuvalle yhteistyölle sidosryhmien kanssa.
- Hätäkeskuslaitoksen toiminnan tavoitteena on oikeanlaisen avun hälyttäminen oikeaan paikkaan mahdollisimman nopeasti. Tämä tarkoittaa sitä, että vastaamme hätäilmoituksiin, annamme toimintaohjeita ilmoittajille, teemme oikean riskiarvion ja hälytämme riskiarvion mukaisen vasteen paikalle. Tämän ydintehtävämme pidämme jatkossakin kirkkaana mielessä, sillä näin lunastamme paikkamme avun ja turvan ensimmäisenä lenkkinä auttamisen ketjussa myös tulevaisuudessa. 112-ammattilaiset tekevät merkittävää työtä ja heidän ammattitaitoonsa voi luottaa hädän hetkellä. Se on meillä Hätäkeskuslaitoksessa toimintamme ydin, Vainio toteaa.
EDIT: Muutettu tutkittujen organisaatioiden määrä vastaamaan T-Median tiedotetta.
Tutustu myös
Ensihoidolle välitetyt tehtävät kääntyivät laskuun
Hätäkeskuspäivystäjiä valmistui Pelastusopistolta
Hätäkeskuspäivystäjäkurssi 43 valmistujaisia juhlittiin Pelastusopistolla perjantaina 20. joulukuuta 2024. Työt hätäkeskuksissa alkavat maanantaina 13. tammikuuta 2025.
Hätätilanteet eivät pysähdy edes jouluna
Juhlapyhinäkin kellon ympäri työskentelevät hätäkeskuspäivystäjät saavat työssään huomata, ettei joulu ole kaikille iloinen asia. Hätätilanteet ja avun tarve eivät pysähdy edes jouluisin.
Hätäkeskuslaitokseen luotetaan
T-Median toteuttaman Luottamus&Maine-tutkimuksen mukaan Hätäkeskuslaitoksella on kansalaisten näkökulmasta julkishallinnon kolmanneksi paras maine. Hätäkeskuslaitoksen kohdalla kansalaiset kokivat parhaimmaksi maineen osa-alueeksi vastuullisuuden.
Ammattikunnan edustajana Linnan juhlissa
Vuoden hätäkeskuspäivystäjä Anniina Takala viettää itsenäisyyspäivää Presidentinlinnassa. Hän kokee kutsun olevan kunnianosoitus koko ammattikunnalle.
Mistä apua myrskytilanteissa?
Myrskyt aiheuttavat erilaisia ongelmia ja tuhoja, kuten puiden kaatumisia ja sähkökatkoja. On tärkeää tietää, milloin myrskyn aiheuttamissa haasteissa on syytä soittaa hätänumeroon ja miten myrskyn aiheuttamiin hätätilanteisiin voi varautua.